Alkuun
15.7.2015
Teksti: Helmiina Suhonen, kuvat: Nina Karlsson

Askel kerrallaan

 

Ensin kadulle. Sitten ovelle ja eteiseen. Kun yksinäinen ihminen uskaltaa tulla Porissa Hyvän mielen talolle, hänet otetaan ilolla vastaan.

 

Tuomas käveli Porin Valtakatua hermostuneena edestakaisin. Uskallanko? Jos vain lähtisi sittenkin kotiin?

 

Kadulla sijaitsee Hyvän mielen talo, joka on mielenterveyskuntoutujien kohtaamispaikka. Tuomakselle talossa käyntiä suositeltiin kaupungin mielenterveyspalveluissa nelisen vuotta sitten. Hyvän mielen talossa yksinäisille on tarjolla seuraa, erilaisia ryhmiä ja yhteisiä reissuja.

 

”En aluksi uskaltanut tulla sisälle. Olin vain hiljaa. Sitten kun yksi ihminen alkoi jutella minulle, niin siitä se lähti.”

 

Pitkään yksin olleille ihmisille uusien ihmisten kohtaaminen on ahdistavaa. Moni talolle tulevista seisoo ensin eteisessä takki päällä valmiina lähtemään pois. Suurin osa kävijöistä on yksinäisiä miehiä.

 

”Naisilla on usein jotain elämässään: lapsia, ystäviä tai harrastuksia. Miehillä ei ole mitään. Jos on ollut kova ryyppymies, sillat ovat saattaneet palaa pahasti”, toiminnanjohtaja Pia Vahekoski sanoo.

 

Tuomas käy Hyvän mielen talolla aina, kun ehtii. Porin mielenterveystoiminnan tuki -yhdistyksen toimintaa pyörittää Pia Vahekoski.

 

 

Tuomaskin oli Hyvikselle tullessaan masentunut ja huonokuntoinen. Elämän eri käänteet olivat tehneet hänestä vihaisen miehen. Kotoa tuli lähdettyä lähinnä juomaan.

 

”Yksinäisyys on harmittava asia. Jos jää vain kotiin, pää sekoaa. Tulee kaikenlaisia ajatuksia, eikä enää osaa lähteä mihinkään”, Tuomas sanoo.

 

Jotkut uskaltavat enää vain soittaa tai laittaa Facebook-viestiä yhdistykselle. Eristäytynyt ihminen ei pysty lähtemään kotoaan, mutta yksinäisyydestä halutaan kertoa. Hyvikseltä tarjotaan mieskaveria ja soitellaan perään, mutta usein tilanne on jumissa. Vahekosken mielestä yksi ratkaisu voisi olla etsivä työ, jossa tukihenkilö tekisi kotikäyntejä.

 

 

Työ määrittää miestä

 

Vahekosken mukaan suomalainen mies jää yksin, kun hän putoaa työelämästä. Työ on tärkein miestä määrittävä tekijä. Usein oma identiteetti ja ihmissuhteet ovat kiinni työssä ja statuksessa.

 

”Miehet harvemmin puhuvat perheestään”, Vahekoski sanoo.

 

Tuomas on samaa mieltä. Työn puuttuminen on suuri häpeä. Hyvikselle tulon jälkeen hän katkaisi työttömyyden kouluttautumalla laitoshoitajaksi. Nyt Tuomas tekee töitä muutamana päivänä kuussa. Muina päivinä hän auttaa ja viettää aikaansa Hyvän mielen talolla. Hän siivoaa, pelaa sählyä ja on yhdistyksen hallituksessa mukana.

 

 

Hyvis on monelle hengissä säilymisen edellytys. Vahekosken mukaan ilman taloa jotkut voisivat päätyä itsemurhaan tai laitosasumiseen.

 

Tuomaksen elämä sai uuden suunnan, kun hän uskalsi astua Hyviksen eteiseen. Enää hän ei ole vihainen. Oikeastaan kaikki on aika hyvin. Hän haaveilee lähihoitajan tai sairaanhoitajan työstä.

 

Ja se ihminen, joka puhui hänelle ensimmäisinä päivinä. Ehdottomasti parasta Hyviksessä Tuomaksen mielestä on se, että talossa hän tapasi tyttöystävänsä.