Alkuun
16.3.2017
teksti: Suvi Sinervo, kuvat: Joel Karppanen

Avoimesti homo ja lajinsa huipulla

 

SM-tason pesäpalloilija Paula Saloranta puhuu homoseksuaalisuudesta urheilumaailmassa, jotta jokainen voisi olla oma itsensä ilman pelkoa. Avoimuus voi vapauttaa energiaa, jolla ennätykset lyödään. Miksi niin moni huippu-urheilija kuitenkin vaikenee?

 

”Se vitun homo!” heitti joku uimahallin pukukopeilla.

 

Kilpauimari Ari-Pekka Liukkonen, nyt 28, riisuutui siinä vieressä ja kuuli. Hän kuuli tarkasti, koska niihin aikoihin hän keskittyi asettelemaan sanojaan siten, ettei kukaan huomaisi, että hän on homoseksuaali. Ei tämä ollut mikään ainutkertainen hetki, mitä kannattaa muistella näin vuosia myöhemmin. Vastaavia tilanteita tuli jatkuvasti, koska hän urheilijana käytti miesten pukuhuoneita.

 

”Aina joku rupesi heittämään homoläppää”, Liukkonen sanoo.

 

Hän ei vielä silloin ollut kertonut homoseksuaalisuudestaan edes omalle perheelleen. Asian sanominen ääneen yhtään kenellekään tuntui vaikealta, sillä urheilumaailmassa sana ”homo” oli tullut esiin vain yhteyksissä, jotka ”eivät olleet niin positiivisia”, kuten Liukkonen asian muotoilee. Vaikeutta lisäsi se, ettei kukaan suomalainen huippu-urheilijamies ollut puhunut homoseksuaalisuudestaan avoimesti vielä silloin, reilut kolme vuotta sitten.

 

Hiljaista on edelleen. Etenkin, jos on joukkueurheilija. ”Miehet eivät todennäköisesti vielä uskalla kovin avoimesti asiasta kertoa”, Suomen Palloliitosta vastataan, kun etsin haastateltavaa, vaikka nimettömänäkin.

 

Ei löydy, ei yhtään jalkapalloa pelaavaa miestä.

 

Ei yhtään koripalloa pelaavaa miestä.

 

Ei yhtään jääkiekkoa pelaavaa miestä.

 

Naisia kyllä löytyisi. Esimerkiksi pesäpalloilija, Lapuan Virkiän koppari Paula Saloranta, 29, ei halua salata homoseksuaalisuuttaan ollenkaan.

 

”Harmi, etten ole miespuolinen. Puhuisin avoimesti siinäkin tapauksessa” ammattilaispesäpalloilija Paula Saloranta sanoo.

 

 

SM-pesäpalloilijan ”lesbotouhut”

 

”Sellaista vaihtoehtoa minulla ei ole, että en olisi avoimesti oma itseni”, Saloranta sanoo ja sekoittelee vanilijalattea oululaisessa kahvilassa. Hänen tukkansa on näyttävästi pystyssä ja silmät tuikkivat. Urheilija on stressannut haastattelua aamuyöstä asti, mutta ei aiheen takia, vaan siksi, että ei pidä itseään ”puhelahjakkaana” ja viihtyy yksin.

 

”Sellainen joukkuepelaaja”, hän naurahtaa.

 

Sitä Paula Saloranta kuitenkin on: hän on pelannut pesäpalloa joukkueessa 22 vuoden ajan. Vuonna 2010 hänet pyydettiin koppariksi Lapuan Virkiään, ja siitä asti joukkue on saanut joka vuosi SM-mitalin naisten Superpesiksessä. Viime kausi katkaisi viiden kultamitalin putken, mutta silloinkin Saloranta taisteli loppuun asti. Hän ei piitannut edes räpyläranteen murtumisesta.

 

Koppari pelaa niin täysillä, että on pelien jälkeen fyysisesti hajalla. Siksi hän on joutunut jälleen kerran toipumaan talven ajan. Nyt pesäpallokauden ulkopuolella Saloranta asuu Oulussa, josta on kotoisin.

 

”'Joku katsoja puuskahti viime kaudella, että pitääkin tulla tänne näyttämään lesbotouhua', Saloranta mainitsee. Hän piti kommenttia lähinnä lapsellisena. Kyseessä oli hävinneen joukkueen kannattaja.”

 

Mutta ranne paranee ja selkä tulee kuntoon. Sen sijaan hänen päänsä ei kestäisi sellaista, että pitäisi tavoittaa parhautensa kentällä ja samaan aikaan esittää jotakuta toista. Hän on täysillä sekä pelaaja että Paula Saloranta. Hänellä on sekä todella kova heittokäsi että kihlattu Sari, joka saattaa juosta voitokkaan ottelun jälkeen kentälle halaamaan ja pussaamaan.

 

”Joku katsoja puuskahti viime kaudella, että pitääkin tulla tänne näyttämään lesbotouhua”, Saloranta mainitsee. Hän ei loukkaantunut, vaan piti kommenttia lähinnä lapsellisena. Kyseessä oli hävinneen joukkueen kannattaja.

 

Samanlaiseen yliseksualisointiin Saloranta on törmännyt kuitenkin myös kentän ulkopuolella. Kun hän on baarissa tyttöystävänsä kanssa, saattavat vieraat miehet tulla kehumaan ulkonäköä ja kyselemään, että kuinka te teette sen – ikään kuin puolison kanssa näyttäytyminen tarkoittaisi sitä, että hän haluaisi avata vieraalle seksielämänsä.

 

”Ei tällaista heteroilta kysytä! Saatan vastata, että entäs jos me olisimmekin kaksi miestä? Sillä tavalla ne vaikenevat. Tässä yhteiskunnassa naispari on enemmän fine kuin miespari”, pesäpalloilija sanoo.

 

Paula Saloranta on harjoitellut heittoja ja ottanut koppeja 24 vuoden ajan.

 

 

Maskuliinisella kentällä varjellaan miehisyyttä

 

Juuri urheilumaailma on yksi hankalimmista seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvalle. Asenteet ovat tiukat myös kirkossa ja puolustusvoimissa, eli paikoissa, joissa naiset eivät perinteisesti ole saaneet tehdä samoja asioita kuin miehet. Vielä 50 vuotta sitten väitettiin esimerkiksi, etteivät naiset pysty fysiologisista syistä juoksemaan maratonia.

 

Hetero-olettamuskin on näissä ympyröissä voimakas, sanoo urheilupsykologi ja liikuntapedagogiikan lehtori Marja Kokkonen Jyväskylän yliopistosta.

 

”Kun tutkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksia liikkujina ja urheilijoina, jotkut lajiliitot miettivät kovasti, voivatko laittaa kyselyni nettisivuilleen. Joistain isoista lajiliitoista minulle sanottiin, että kyselyn välittäminen urheilijoille on turhaa, koska heillä ei yksinkertaisesti ole homoja.”

 

Hän on tehnyt toistaiseksi Suomen ainoan raportin seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen kokemasta syrjinnästä liikunnan ja urheilun parissa. Raportin on julkaissut Valtion liikuntaneuvosto vuonna 2012.

 

”Nuorempana kuulin sellaista, että yhden tytöistä tykkäävän pesäpalloilijan kanssa ei haluttu mennä suihkuun samaan aikaan, koska se kyttää siellä kaikkia. Mutta eiväthän heterotkaan kaikista kiinnostu!” Paula Saloranta sanoo. Hän peseytyy pelin jälkeen aina nopeasti ennen muita. ”On oma valintani, viihdyn muutenkin yksin”, pelaaja perustelee.

 

Urheilumaailman homofobisuus nousee Marja Kokkosen mukaan tarpeesta erottaa miehet ja naiset toisistaan. ”Urheilijat ovat miehisiä miehiä. Miehinen mies kiinnostuu naisista. Jos ei kiinnostu naisista, on feminiininen, naismainen, eli pehmeä ja periksi antava”, Kokkonen valottaa logiikkaa.

 

Tämä ei ole totta. Seksuaalinen suuntautuminen ei tutkitusti vaikuta urheilusuorituksiin. Silti käsitys voi nostaa urheilijamiesten kynnystä kertoa homoudesta.

 

Kynnystä kasvattaa myös se, että miesten urheilua seurataan enemmän kuin naisten, ja uutisointi on sen mukaista. Kun salibandya SM-tasolla pelaava nainen kertoi kokemuksistaan homoseksuaalina urheilijana Uskalla-kampanjassa vuonna 2009, aiheesta ei noussut lööppejä. Mutta kun uimari Ari-Pekka Liukkonen kertoi homoudestaan Sotshin olympialaisten aikaan vuonna 2014, mediamylläkkä oli valtava.

 

Liukkonen onkin edelleen ainoa julkihomo suomalainen huipputason miesurheilija.

 

”Helposti ei kerro, jos sitten joutuu haluamattaankin keskustelemaan tiedotusvälineissä aina, kun aihe nousee esille. Myös leimaantuminen voi pelottaa”, Liukkonen sanoo.

 

 

Huumori paransi yhteishenkeä

 

Jos on sekä miespuolinen että joukkueurheilija, avoimuus on kaksin verroin hankalaa. Miehet ovat tutkitusti naisia homofobisempia, ja urheilujoukkueessa yhdessäolo on tiivistä. Hyvä tulos myös edellyttää sitä, että joukkue vetää yhtä köyttä.

 

”On valmentajia, joiden mielestä homoseksuaalisuus hajottaa joukkueen kiinteyttä. Ajatellaan esimerkiksi, että kilpailutilanteessa vastajoukkue dissaisi. Kilpaurheilussa homous voi siis olla vastustajalle psykologisen sodankäynnin väline”, Marja Kokkonen lisää.

 

Joukkueurheilijamiehet ovatkin pysyneet kaapissa. Yksi harvoista avoimesti homoseksuaaleista joukkuepelaajista koko maailmassa on kanadalainen lentopalloilija Chris Voth, 26, joka tuli loppuvuodesta 2016 vahvistukseksi Team Lakkapäähän eli Rovaniemellä pelaaviin Perungan Poikiin. Aiemmin hän pelasi Hollannissa, jossa joukkue Abiant Lycurgus voitti maan liigamestaruuden sekä useita cup-finaaleja.

 

”Sitten hän menetti haluamansa työpaikan homouden takia. Se ei tuntunut oikealta”, Perungan Poikien kapteeni Jouni Palokangas kertoo.

 

Voth ei ole halunnut nimetä maata eikä seuraa, koska kyse on koko maailman urheilukulttuurista, ei tietystä maasta tai seurasta. Joukkueen mukaan pesti peruttiin, koska siellä oltiin huolissaan vastustajien vihamielisistä reaktioista Vothin homoseksuaalisuuteen.

 

”Mutta Voth iski vasemmalta laidalta kovaa, hyppäsi korkealle ja alkoi pian ensimmäisten treenien jälkeen vitsailla pukuhuoneessa joukkekavereiden homofobisuudesta.”

 

Perungan Pojille tilanne oli jännittävä: useimmat heistä eivät olleet tietääkseen ikinä tavanneet avoimesti homoseksuaalia ihmistä. Lisäksi Voth tuli kesken kauden ja tilanteeseen, jossa joukkue rämpi häviöissä.

 

”Olin aistivinani pelaajien kesken sellaista tunnelmaa, että mitä tästä nyt tulee”, Palokangas sanoo.

 

Mutta Voth iski vasemmalta laidalta kovaa, hyppäsi korkealle ja alkoi pian ensimmäisten treenien jälkeen vitsailla pukuhuoneessa joukkekavereiden homofobisuudesta. Huumori oli joukkueen kapteenin mielestä hyvä juttu. Naurun ja tiedon avulla uusi tilanne normalisoitui nopeasti.

 

Nyt joukkuekaverit ovat pohtineet pitkillä vieraspelimatkoilla yhdessä, onko homoseksuaalisuus synnynnäistä vai oma valinta. Montaa muutakin asiaa on kyselty, myös arkaluontoisia juttuja. Mihinkään Voth ei ole jättänyt vastaamatta.

 

”Hän olikin sellainen persoona, jollaista me kaivattiin: energinen, puhelias ja avoin. Yhteishenki on itse asiassa parempi kuin ennen”, Palokangas kertoo.

 

”Huutelusta tulee ulkopuolinen olo. Sisuunnun ja pelaan aiempaakin aggressiivisemmin. Ehkä nostan ensi kerralla syytteen kunnianloukkauksesta, niin ymmärtävät, ettei pelaajaa voi nimitellä”, Paula Saloranta sanoo.

 

 

”Miksi huutelet, vaikka tiedät, että olen nainen?”

 

”Olen omanlainen pelaaja”, pesäpalloilija Paula Saloranta sanoo ja hymyilee vaisusti. Näin hän on kuullut, pelityyli on erilainen kuin muilla. Miten, sitä hän ei osaa sanoa: joku katsomosta osaisi.

 

Jotkut katsomosta myös huutelevat näkemyksensä: Poika! Sun ei kuuluisi pelata naisten joukkueessa! Nimittelyä on ollut yli kymmenenä vuotena, viime vuonnakin. Eihän tuolla ole edes rintoja!

 

”Jos minut laitetaan riviin joukkueen kanssa, niin olenhan minä ihan eri näköinen kuin muut siellä. Tällä hetkellä olen ainoa, jolla on lyhyet hiukset. Sehän ei toki tee minusta poikaa”, Saloranta sanoo. ”Ja joo, rinnat on, mutta eivät nekään tee naista.”

 

”Paula Salorannan heittokäsi ei ole kova siksi, että hän on lesbo, vaan siksi, että hän on harjoitellut heittoja ja ottanut koppeja 24 vuoden ajan.”

 

Urheilijoiden syrjintää tutkinut Marja Kokkonen tunnistaa ilmiön. Jos kaapista tultuaan mies ei ehkä olekaan niin ”hyvä jätkä ja urheilija”, naisella tämä menee päinvastoin. Jos nainen on urheilijana kestävä ja periksiantamaton, hän on varmaan mies.

 

Naisurheilijoiden systemaattisesta testaamisesta luovuttiin vasta tämän vuosituhannen puolella, Sydneyn olympialaisissa. Edelleen naisurheilijoiden sukupuoli testataan epäilysten herätessä, kuten keskimatkojen juoksija Caster Semenyalta, joka sai lopulta pitää kultamitalinsa Berliinin MM-kilpailuista vuonna 2009.

 

”Taustalla on ajatus, että jotain omituista on siinä, jos nainen on erityisen hyvä urheilija. Myös seksuaalinen suuntautuminen voi olla se selitys”, Kokkonen sanoo. Tällä urheilupsykologi tarkoittaa sitä, että naisen väitetään olevan hyvä lajissa erityisesti siitä syystä, että hän on lesbo.

 

Paula Salorannan heittokäsi on kuitenkin kova siksi, että hän on harjoitellut heittoja ja ottanut koppeja 24 vuoden ajan. Ja kyllä, Saloranta on omanlaisensa. Niin sanoo valmentaja ja moni muukin, kuten Saloranta itse.

 

”Olen omanlainen. Olen vaan mä.”

 

 

Homottelu on syrjintää

 

Vitun homo!

 

Aina se kuului jostakin silloin, kun Ari-Pekka Liukkonen tiesi olevansa homoseksuaali, mutta muut eivät vielä tienneet.

 

Homosta tuli viiltävä tunne”, Liukkonen kertoo.  Hän koetti keskittyä ajattelemaan, ettei se ole henkilökohtaista. ”Vaikka homottelu olisi läpänheittoa, se tuntuu aika rankalta sellaisesta urheilijasta, joka omalta kohdaltaan käy tätä läpi.”

 

Suomalaisista 5–15 prosenttia on homoseksuaalisesti suuntautuneita, niin myös urheilussa. Se, joka kiroilee vitun homoa, ei voi tietää, kuka on hetero ja kuka ei ole.

 

”Urheilumaailmassa ei vielä ymmärretä, että kyse ei ole vapaaehtoisesta kielenkäytöstä. Syrjintä on lakiasia, ja lait ovat tiukentuneet”, urheilupsykologi Marja Kokkonen huomauttaa.

 

Syrjintään puuttuu esimerkiksi yhdenvertaisuuslaki, jossa erikseen mainitaan härskit puheet ja vitsit tekona, joka luo uhkaavaa, halventavaa, nöyryyttävää tai hyökkäävää ilmapiiriä. Valtion liikuntaneuvostolla on syrjintään nollatoleranssi.

 

Saloranta ei ole koskaan salaillut homoseksuaalisuuttaan. Perhe, joukkuekaverit ja valmentajat ovat suhtautuneet asiaan luontevasti.

 

Suomessa osaa urheilijoista ei ole päästetty pukuhuoneisiin avoimuuden jälkeen. Joidenkin urheilusuorituksia on mitätöity seksuaaliseen suuntautumisen perusteella. Syrjintä liikunnassa on johtanut itsemurha-ajatuksiin. Nämä tiedot selviävät Kokkosen raportista.

 

Julkihomous voi olla raskasta. Salaileminen ei sitä aina ole. ”Huippu-urheilijan pää voi aivan hyvin kestää salaamisen. Elämässä on monenlaisia muitakin stressejä, on sairastumisia, perheasioita”, Marja Kokkonen sanoo.

 

Mutta sitten on tämä, että urheilumaailmassa on vaikeaa olla homoseksuaali, ellei asiasta puhuta. Kun Ari-Pekka Liukkonen oli kertonut homoudestaan Ylen Urheiluviikonloppu-ohjelmassa vuonna 2014, positiivista palautetta alkoi tulvia. Hän sai kolmen ensimmäisen päivän aikana yli tuhat viestiä, joissa moni uskoutui elämästään.

 

”Ari-Pekka Liukkosen oli pakko puhua homoseksuaalisuudestaan henkilökohtaisista syistä. Hän halusi parantaa aikaansa 50 metrin vapaauinnissa.”

 

”Joukossa oli urheilijoita, jotka ovat kokeneet, etteivät voi jatkaa elämäänsä kaapissa, ja heidän on ollut pakko lopettaa urheilu”, Liukkonen kertoo.

 

Tätä taustaa vasten voi ymmärtää, kuinka tärkeää saattaa olla se, että huipputason urheilija toteaa olevansa homoseksuaali. Liukkosen oli pakko puhua myös henkilökohtaisista syistä. Hän halusi parantaa aikaansa 50 metrin vapaauinnissa.

 

”Pään liikkumavara alkoi vähentyä. Pelotti, jos paljastun. Alkoi tuntua siltä, että jos en puhu, on sellainen paino päällä, etten pysty saavuttamaan sitä, mitä haluan urheilussa saavuttaa.”

 

Hänen mielestään useammat urheilijat voisivat jo tuoda homoseksuaalisuutensa osaksi normaalia keskustelua. Hän tietää, että on urheilijoita, jotka ovat sinut asian kanssa, mutta pelkäävät puhua homoudesta muille.

 

Liukkonen chattasi asiasta ensin pikkusiskolleen, sitten hän puhui muille läheisilleen, ja lopulta vain odotti, että tulisi se lähetys, suun saisi avatuksi, ja sitten se olisi sanottu.

 

Tuli keveä olo.

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on juuri myöntänyt liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustuksia yhteensä 40,5 miljoonaa euroa. Painopisteenä on järjestöjen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotoimenpiteet. Avustukset jaetaan kokonaan Veikkauksen pelien tuotoista.