Alkuun
21.12.2017
Teksti: Jose Riikonen, kuvat ja video: Ville Malja

”Ei pelinä mikään legendaarinen”

 

Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruus on ennen 1990-lukua syntyneille tarunhohtoinen sankaritarina, joka nosti Suomen lamasta ja paransi kansallista itsetuntoa. Kun ottelun katsoo teini-ikäisten juniorikiekkoilijoiden kanssa, se näyttäytyy uudessa valossa.

 

Vajaa puoli minuuttia jäljellä! Alfredsson kiertää kiekon, mutta Ruotsi tulee vielä. Ja meteli yltyy. Ei kuulu ’Sverige!’, vaan kuuluu ’Suomi’! Sekunnit kuluvat! Suomi on maailmanmestari! Ruotsi vielä yrittää. Myllys torjuu. Liput liehuvat. Globen huutaa. Suomi voittaa maailmanmestaruuden! Suomi ottaa mm-kultaa! Se on siinä! Se on siinä! Suomen historian ensimmäinen mm-kulta on varmistunut!”

 

Kaikkihan tämän muistavat – vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruuskisojen viimeiset hetket, jotka Antero Mertaranta selosti hurmoksessa.

 

Mutta kaikki eivät sitä voi muistaa. Ei välttämättä tule ajatelleeksi, että voitosta on – herranjumala – kohta 23 vuotta aikaa. Melkein neljännesvuosisata. Tuolloin Neuvostoliiton hajoaminen oli lähihistoriaa. Kännykän tekstiviestit olivat juuri tulleet käyttöön.

 

 

Mitä mahtaa vuoden 1995 voitto merkitä heille, jotka ovat syntyneet vasta 2000-luvulla?

 

Onkohan kukaan edes kysynyt, mitä nuori lätkäsukupolvi ajattelee Suomen legendaariseksi nousseesta voitto-ottelusta? Onko se pölyistä historiankirjojen havinaa vai suuri inspiraation lähde?

 

Päätimme katsoa ottelun kokonaisuudessaan teini-ikäisten juniorijääkiekkoilijoiden kanssa.

 

 

Peliroolit selvillä

 

Kentällinen Espoon Blues -joukkueen B-junioreita saapuu Inhimillisten Uutisten kisakatsomoon joulukuisena torstai-iltana Helsingin Huvilakadulle.

 

He ovat 16–17-vuotiaita jääkiekkoilijoita – ja sen haistaa.

 

Kaverit ovat ottaneet mukaansa pelivarusteitaan. Kun olemme asettuneet sipsien, virvoitusjuomien ja karkkien äärelle kisakatsomoon, nenä huomaa, että varusteet yllä on tehty muutakin kuin kulutettu vaihtopenkkiä. Tunkkainen teinihiki on karvas haistella.

 

Niko Somppi, Espoo Bluesin B-junioreiden keskushyökkääjä.

 

Koko sakki on pelannut samassa ketjussa jo muutamia vuosia. Jokainen on aloittanut lajin pikkupoikana, kolmen neljän vanhana.

 

Peliroolit ovat jääkiekossa avainasemassa: Timo Jutila oli MM-95-pelin kentällä puurtava hengennostattaja, Raimo Helminen teki peliä ja syötteli ja Ville Peltonen laukoi maalit.

 

Myös junioreiden peliroolit ovat varmasti syvällä takaraivossa, ja omanlaisensa siviiliroolitkin puskevat läpi. Esimerkiksi keskushyökkääjä Niko Somppi on joukkueen kapteeni niin kentällä kuin kisakatsomossakin.

 

Somppi ei puhu aivan yhtä paljon kuin vitsejä vääntävä, paljon äänessä oleva puolustaja Joona Tamminen, mutta puhuessaan hän on itsevarman ja analyyttisen oloinen.

 

Esimerkiksi puhuessaan vuoden 1995 maailmanmestaruudesta: ”Olihan se varmasti Suomelle kova juttu. Silloin oli lama, ja se vähän varmaan nosti Suomea lamasta”, Somppi sanoo.

 

Sompin pelinlukutaito on vahvaa. On nimittäin sanottu, että maailmanmestaruus nosti Suomen osaltaan laman jälkeiseen nousukauteen ja paransi kollektiivisesti suomalaisten itsetuntoa, mikä taas on voinut johtaa parempaan pärjäämiseen globalisoituvassa yritysmaailmassa.

 

”Peli näyttää hitaammalta, eikä taklata niin kovaa. Näyttää siltä, että noilla ei ole oikein mitään tarkkaa pelisysteemiä”, Niko Somppi analysoi vuoden 1995 mm-finaalia.

 

Yksikään tästä kentällisestä ei ole koskaan katsonut peliä kokonaisuudessaan.

 

”Maalit on tietty katsottu”, Tamminen sanoo.

 

Päästetään siis Antero Mertaranta irti:

 

Ja siitä se lähtee!”

 

 

Ei tarkkaa pelisysteemiä

 

Voi olla, että nykyajan teinit ovat erilaisia kuin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta jokin asia on pysynyt ainakin näiden jääkiekkoilijoiden mielissä samana mitä monella vähän vanhemmalla jääkiekkointoilijalla: Ruotsin tappio on lähes yhtä hyvä kuin Suomen voitto.

 

”Joo! Jos tiputaan samaan aikaan kisoista, niin ei se oikeastaan haittaa, koska Ruotsikin tippuu, hahaha!” sanoo maalivahtina toimiva Petri Iisakka.

 

”Ja Venäjä on kanssa yksi”, Tamminen sanoo.

 

”Ei se nyt niin paha ole kuin Ruotsi”, Iisakka sanoo.

 

”No joo”, Tamminen sanoo ja nauraa.

 

Mutta nyt Suomi on pulassa! Katsomme televisiosta, kuinka joukkue ottaa jatkuvasti jäähyjä, ja peli on rikkonaista.

 

Miro Uunimäki, Espoo Bluesin B-junioreiden vasen laitahyökkääjä.

 

Kundit huomaavat eroa pelitavassa nykyjääkiekkoon verrattuna.

 

”Peli näyttää hitaammalta, eikä taklata niin kovaa. Näyttää siltä, että noilla ei ole oikein mitään tarkkaa pelisysteemiä”, Somppi sanoo.

 

Maalivahti Iisakan mukaan maalivahtipelikin on muuttunut. Hän pitää Suomen 1995 maalivahtia Jarmo Myllystä arvossaan, mutta sanoo silti: ”Nykyajan C-junnu ottaa varmaan saman verran kiinni kuin Myllys. Ihan jo siksikin, että varusteet ovat kasvaneet tosi paljon, näin sanoisin.”

 

Sitten:

 

Lehtinen. Nummelin. Hyvin Peltoselle. Peltonen yksi yhtä vastaan tilanne! Jättö! Hyvä jättö tulee! Ja siellä lepääääääää! Ensimmäinen kunnon hyökkäys! Ville Peltonen jysäyttää 8:07 ajassa Suomen yksi nolla johtoon!”

 

Globen räjähtää, mutta kisastudiomme ei. Muutama kommentti kuitenkin:

 

”Peltos Ville!”

 

”Hirvee ruoska!”

 

 

Legendaarinen jutipumppi

 

Suomi on kärsinyt rangaistuksista, ja jos rehellisiä ollaan, peli voisi olla jotain ihan muuta kuin Suomen johto 1-0. Ruotsi ottelua on hallinnut.

 

Mutta Suomi on taistellut. Ehkä taistelutahto on kapteenina toimivan Timo Jutilan ansiota, joka oli tunnettu pukukoppikapteeni. Hän oli mahtava hengenluoja.

 

Tietysti junnut Jutilan tuntevat.

 

”Joo. Pulska!” sanoo vasen laitahyökkääjä Miro Uunimäki.

 

”Jutipumppi on legendaarinen”, Tamminen sanoo ja viittaa Jutilan tuuletukseen, jossa Jutila liukuu polviasennossa ja pumppaa ylös alas käsillään.

 

Myös Saku Koivu on kaikille tuttu. Hän on porukkamme oikean laidan hyökkääjälle Jaakko Innaselle myös jonkinlainen esikuva.

 

”Koivu on esimerkki siitä, että vaikka on kaikenlaista, syöpää ja muuta, niin aina se nousee takaisin huipulle”, Innanen sanoo.

 

Jaakko Innanen, Espoo Bluesin B-junioreiden oikea laitahyökkääjä.

 

Joukon pidättyvin vaikuttaa olevan puolustaja Daniel Takkunen. Ehkä hän on niitä Raimo ”Raipe” Helmisen tapaisia kavereita: antaa tekojen puhua sen sijaan, että lörpöttelisi jatkuvasti.

 

Helminenkin pelasi 1995. Kehutaan Helmisen pelisilmää ja pehmeitä käsiä – Helminen oli tunnettu syöttötaidoistaan.

 

Myös niin sanottu Tupu, Hupu ja Lupu -ketju eli Ville Peltonen, Saku Koivu ja Jere Lehtinen -ketju on tuttu kaikille.

 

Ja Marko Kiprusoff (”siisti takatukka!”)

 

Ja Petteri Nummelin (”sillä oli siisti irokeesi!”)

 

Ja valmentaja Curt Lindström (”joku suomenruotsalainen”).

 

Moni 1995 pelaajista on junioreillemme tuttu valmentajana. Tällainen hahmo on muiden muassa Raimo Summanen, joka teki merkittävän valmentajanuran ulkomailla asti. Summanen on tunnettu raivonpuuskistaan. Tämä herättää kisastudiossamme keskustelua.

 

”Valmentaako se vielä? Ei sitä varmaan päästetä enää! Se sai aikaan asioita, mutta olihan se vähän hullu”, Tamminen sanoo.

 

 

”Kyllä veskarin olisi pitänyt tuo ottaa”

 

28:16 on pelattu ja viidennen kerran aukenee aitio, nyt Ville Peltoselle. Kyllä suomi on nyt tuskaisessa paikassa koska tässä joudutaan pelkästään nyt alivoimaa pelaamaan”

 

Suomalaiset ovat jatkuvasti rangaistusaitiossa ja kentällä ahdingossa, kun Ruotsi tulee päälle.

 

Mutta Suomi käyttää paikat tehokkaasti.

 

Lehtinen, hyvin Ville Peltoselle ja Peltonen vetäääääääääää! Nyt saa jo vähän venyttää lauseita! 2-0!”

 

Petri Iisakka, Espoo Bluesin B-junioreiden maalivahti.

 

”Hirvee läyssi.”

 

”Ei kyllä ihan lonkalta lähtenyt. Mutta hyvin lähti!”

 

”Raivolämäri.”

 

”Kyllä veskarin olisi pitänyt tuo ottaa.”

 

Vielä aivan erän lopussa ”Ruotsin puolustus viedään kebabkioskille”, kun Peltonen tekee tilanteeksi 3-0.

 

Kisakatsomo on tyytyväinen näkemäänsä, mutta ei se edelleenkään hurraamaan räjähdä.

 

Ei se tosin ehkä johdu siitä, ettei ottelu merkitsisi mitään, vaan itsestään selvästä asiasta:

 

”Vähän kovempi fiilis voisi olla, jos ei tietäisi, miten tämä päättyy”, Somppi sanoo.

 

 

Varasuunnitelma on oltava

 

Kolmas erä alkaa kuin varkain, sillä kisakatsomossa keskustellaan ottelun sijaan lätkänpeluuta tukevasta salitreenistä ja siitä, kenellä on kovin lämäri.

 

Pohditaan myös miten käy, jos ammattilaisjääkiekkoilijan ura ei urkenekaan.

 

Kaikki kaverit ovat lukiossa ja sanovat, että varasuunnitelma täytyy olla. He ovat nyt siinä iässä, että moni lopettaa, kun muut, syntisemmät asiat voivat alkaa kiinnostaa.

 

”Mutta tässä vaiheessa erotellaan jyvät akanoista”, Tamminen sanoo.

 

He ovat tottuneet urheilijan elämään, sillä erilaisia jääkiekkoon liittyviä tapahtumia kuten treenejä tai pelejä on 7–9 kertaa viikossa. He ovat viettäneet monet hetket bussissa pelimatkoilla ja hitsautuneet porukaksi, tietynlaisiksi taistelutovereiksi.

 

”Olisihan se kummallista, jos ei enää jossain vaiheessa pelaisi. Kuitenkin melkein koko elämänsä pelannut”, Somppi sanoo.

 

”Niin. Mitähän sitä sitten tekisi”, Iisakka sanoo.

 

Joona Tamminen, Espoo Bluesin B-junioreiden vasen puolustaja.

 

Sitten tulee kohokohta ottelun kolmannessa erässä, kun Jutila laukaisee tilanteen neljään nollaan ja tuulettaa. Ja sieltä se tulee.

 

”Jutipumppi!”

 

Suomen ainoa takaiskumaali ajassa 43:58 neljään yhteen sivuutetaan pienellä taivastelulla, kun Jarmo Myllys yrittää laiskasti ottaa kiinni kaukolaukausta ja päästää kiekon maaliin.

 

Vaikka kisakatsomon tunnelma on rento, ottelussa se ei sitä ole, vaikka tilanne on turvallisen tuntuinen 4-1.

 

Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Suomi on jäätynyt pahan kerran johtoasemassa ja päästänyt voiton kynsistään. Me, jotka ottelun muistamme, muistamme myös sen kylmän hien, joka kihosi pintaan, kun Ruotsi kavensi yhteen neljään.

 

Sitä ajatteli, että jos ne tekivät yhden, ne voivat tehdä vielä toisenkin. Ja jos tilanne olisi 4-2, se voisi ihan äkkiä olla 4-3, ja silloin mikään ei olisi enää varmaa.

 

Mertarantakin pauhaa:

 

Taistelkaa pojat! Taistelkaa! Onnistuuko vielä kahdeksannen rangaistuksen pelaaminen? Kestäkää! Kestäkää vielä!”

 

Ja kyllä he kestivät.

 

Ruotsi on lyöty! Ruotsi on lyöty! Hämäläinen kiekossa, vielä Helminen… kyllä sen näkee, että Ruotsi on lyöty!”

 

 

Katse tulevassa

 

Ottelu on päättynyt. Kisakatsomossa kuuluu laiskoja taputuksia.

 

Ei herkistytä. Ei ole tunne, että tässä ollaan nyt jonkin pyhän, koskemattoman kansallisaarteen äärellä.

 

Ensinnäkin: peli ei ollut kovin tasokas. Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että Suomi olisi ihan hyvin voinut hävitä ottelun.

 

Jos finaali olisi pelattu vaikkapa paras seitsemästä -systeemillä, Suomi tuskin olisi mestaruutta juhlinut, sillä voitto tuli vastahyökkäysmaaleilla, poikkeuksellisen tehokkaalla alivoimapelaamisella ja onnella – Ruotsilla oli muiden muassa kaksi tolppalaukausta.

 

”Ei se pelinä ole legendaarinen, ei sen hehkutuksen arvoinen”, Somppi sanoo ja viittaa nimenomaan pelin tasoon.

 

Daniel Takkunen, Espoo Bluesin B-junioreiden oikea puolustaja.

 

Sitä paitsi, ei näillä kavereilla ole tunnesidettä tähän otteluun.

 

He muistavat kirkkaasti 2011 mestaruuden ja seuraavat edelleen innoissaan mm-kisoja. He kunnioittavat mm95-joukkueen saavutuksia, mutta ensimmäinen maailmanmestaruus on siinä mielessä sukupolvikokemus, että jos sitä ei ole kokenut, ei voi tietää, miten paljon se on monille merkinnyt. Eivät kolmekymppisetkään herkisty erityisesti nähdessään vanhoja kuvatallenteita, joissa, Lasse Virén juoksee kaatumisen jälkeen voittoon.

 

Jos kaikki sujuu parhaalla mahdollisella tavalla, joku näistä kavereista voi olla nostamassa voittopystiä esimerkiksi 2020-luvulla.

 

Tulevat juniorit voivat sitten muistella Uunimäkeä, Innasta, Tammista, Somppia, Takkusta tai Iisakkaa ja sitä, miltä tuntui kun joku heistä teki oman ”jutipumppinsa” loppuottelussa.

 

Nämä juniorit suuntaavat eteenpäin sen sijaan, että piehtaroisivat ensimmäisessä voitossa.

 

 

Vuoden 1995 maailmanmestaruudesta kertova elokuva 95 on elokuvateattereissa 25.12.2017 alkaen.

 

Suomen elokuvasäätiö tukee kotimaista elokuvaa lähes 25 miljoonalla eurolla vuosittain. Koko tämä tuki rahoitetaan Veikkauksen pelien tuotoilla. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa Veikkauksen pelituottoa jääkiekolle. Näillä pelituotoilla rahoitetaan muun muassa jäähallien rakentamista ja kunnostamista, urheiluvalmennusta ja apurahoja sekä seurojen ja Jääkiekkoliiton toimintaa. Jääkiekkoliitolle ohjataan tänä vuonna 1,5 miljoonaa euroa, ja kokonaisuudessaan jääkiekolle jaettava summa on vuosittain useita miljoonia euroja.