Alkuun
17.11.2016
teksti: Venla Rossi, kuvat: Kontulan D-asema/KontuFestCam-työpaja

Eteenpäin, vaikka täristen

Kaapeli-valmennuksessa opetetaan yhteisöllisyyttä eri tavalla syrjäytyneille.

 

Jutun yhteydessä olevat kuvat on otettu KontuFestCam-työpajassa elokuussa 2016.

 

 

Miia ei olisi ikinä uskonut, että hänestä tulisi huumeidenkäyttäjä.

 

“Ei kai kukaan ajattele sellaista. Mutta minä olen niin hyvästä perheestäkin, että se vaikutti tosi epätodennäköiseltä”, hän sanoo Kontulan Symppiksen, eli päihde- ja mielenterveyskuntoutujille tarkoitetun päiväkeskuksen sohvalla.

 

Silti Miia on nyt, 29-vuotiaana, päihdekuntoutuja. Opiaatit, kuten Subutex, tulivat kuvaan, kun hän oli 19. Niiden avulla hän ajatteli jaksavansa raskaita hoitoalan töitä paremmin. “Halusin vain pystyä olemaan iloinen ja reipas. Elin pitkään kaksoiselämää. Kämppä oli kunnossa eivätkä perheenjäseneni tienneet mistään ongelmista.”

 

Välillä Miia yritti myös lopettaa huumeiden käytön. Ensimmäisen kerran hän meni katkaisuhoitoon 20-vuotiaana. Hän ajatteli hoitavansa ongelman kerralla kuntoon. Mutta ei se onnistunut. Pari vuotta sitten Miia oli lopulta niin huonossa kunnossa, että ei oikein halua edes puhua siitä. Työt olivat loppuneet ja riippuvuus pahentunut. Mutta nyt Miian asiat ovat vihdoin menossa parempaan suuntaan, pienin askelin. Nuori nainen käy useamman kerran viikossa kuntosalilla. Hän merkitsee tarkasti kalenteriinsa kaikki tulevat menot. Eikä omasta menneisyydestä kertominen tunnu vaikealta, sillä Miia on nykyään sujuva puhuja.

 

Yksi askel kohti tätä tilannetta on ollut Kontulan D-aseman järjestämä Kaapeli-yhteisövalmennus.

 

 

 

Muutakin kuin hieno sana

 

Fetasalaattia, savulohta, keitettyjä kananmunia, leikkeleitä, juustoa, kahta erilaista leipää ja mehua. D-aseman työntekijät ovat luvanneet, että Symppiksen järjestämä aamiainen on monipuolinen – ja sitä se todella on.

 

“Tänne tullessa en oikeastaan tiennyt koko hommasta mitään muuta kuin että saa hyvää syötävää”, selittää viisikymppinen Pasi, yksi tämän Kaapeli-ryhmän osallistujista.

 

Etukäteen yhteisövalmennus on monelle vain hieno sana. Luvattujen aamiaisten takia esimerkiksi Pasi kuitenkin lähti ryhmään mukaan. D-aseman työntekijöiden mukaan yhteisellä aamiaisella on ravinnon lisäksi muutakin merkitystä: se on yhdessäoloa, joka vahvistaa ryhmäläisten välisiä suhteita. Rauhoittuneena ja vatsa täynnä on helpompi lähteä työskentelemään.

 

Nyt on meneillään Miian, Pasi ja reilun kymmenen muun osallistujien viides ja toiseksi viimeinen kokoontumiskerta. Syömisen ja rupattelun jälkeen muodostetaan pienryhmät. Ihan kuin ala-asteella: kukaan ei halua kirjuriksi. Ryhmissä on tarkoitus pohtia, miten kurssin aikana yhdessä ideoidut asiat tulevaisuudessa toteutetaan konkreettisesti eli päätetään, ketkä hoitavat tiettyjä vastuualueita.

 

Diakonissalaitoksen pyörittämä Kontulan D-asema on järjestänyt valmennusta aiemmin muun muassa päihdepolin asiakkaille ja romanian ja bulgarian kerjäläisille. Tällä kertaa yhteistyökumppanina on paikallinen Symppis. Siksi nyt keskitytään miettimään, miten keskuksen elämää voitaisiin konkreettisesti parantaa.

 

Kaapeli-ryhmissä on aina tasavertaisina jäseninä paitsi kunkin yhteistyökumppanin asiakkaita, myös henkilökuntaa ja vapaaehtoisia. Tänään saman pöydän ääressä Pasin ja Miian kanssa istuu muun muassa keskuksen vastaava ohjaaja. Tarkoitus on, että kaikki oppivat tuntemaan toisensa paremmin. Ja kun pomo on mukana ryhmässä, saadaan yhdessä tehdyt suunnitelmat toteutettua joustavammin.

 

Kaapelin pohja-ajatus on yksinkertainen: Hyvä elämä on hyvää toimintaa siinä yhteisössä, jossa ihminen elää. Hyvinvoiva ihminen saa kokea olevansa tärkeä yhteisön jäsen sekä arvokas yhteiskunnan toimija.

 

 

Edes jotain tekemistä

 

Mutta nyt on aika kuulla pienryhmien ideoita. Yksi niistä on päiväkeskuksella parin viikon päästä järjestettävä kirpputori. Sen on ideoinut Miia yhdessä toisen ryhmän nuoren naisen kanssa. He aikovat hoitaa kahdestaan myös käytännön järjestelyt, Miia kertoo ja esittelee oman pienryhmänsä suunnitelmia fläppitaulun edessä.

 

Nämä eivät ehkä kuulostaa suurilta ja merkittäviltä asioilta, mutta Miialle ne ovat sitä. Kirpputorin järjestäminen tulee tarjoamaan tekemistä vielä monelle päivälle, vaikka Kaapeli-kurssi loppuukin. Tärkeintä on kuitenkin valmennuksesta saatu itsevarmuus, Miia arvelee.

 

“Aikaisemmin en pystynyt ollenkaan puhumaan muiden edessä. Käteni alkoivat täristä ja tuntui, että sanon vain tyhmiä asioita”, hän kertoo tapaamisen jälkeen. Kaapeli-valmennuksessa tällainen on arkipäivää. Kun tapaamisen lopussa jaetaan palautekaavakkeita, tärisevät monen osallistujan kädet edelleen. Silti kaavakkeisiin kirjoitetut lauseet ovat lähes poikkeuksetta positiivisia.

 

Mikä oli mielestäsi parasta koulutuksessa, paperissa kysytään. Eräs osallistuja vastaa: Se, että oli päivisin jotain tekemistä.

 

 

 

Täytekakun jälkeen

 

Kun todistukset on jaettu ja täytekakku syöty, on aika summata kokemukset. Pasi kertoo viihtyneensä valmennuksessa – muutenkin kuin aamiaisten vuoksi. Hänellä ei ole päihdeongelmia, mutta hänen tilannettaan voisi kuvata sosiaalisesti vaikeaksi: kavereita ja tekemistä ei oikein ole. Paitsi Symppiksellä.

 

“Tosin ne kaverit valittaa, että yleensä olen vain naama kiinni kännykässä.”

 

Pasi jäi työttömäksi muutamia vuosia sitten, kun hänen it-alan yrityksensä teki konkurssin. Siitä lähtien Pasi on käynyt Symppiksessä usein, oikeastaan joka arkipäivä. Sekä siellä että läheisellä D-asemalla kokoontuu erilaisia harrastus- ja toimintaryhmiä. Ne eivät kuitenkaan ole aiemmin juuri kiinnostaneet Pasia.

 

Mutta valmennuksen jälkeen asenne on toinen. “Ilman muuta lähden mukaan täällä suunniteltuun jatkoryhmään”, hän sanoo.

 

 

“Tärkeintä on huomata tällaisten konkreettisten juttujen kautta, että on menossa oikeaan suuntaan."

 

 

Kaapeli-valmennuksessa pohditaan osallistujien omaa elämää, jaksamista ja voimavaroja. Silti mukana on aina yhteisöllinen elementti: mietitään, miten juuri minä voisin tehdä hyvää muille. On käynyt niinkin, että aikaisempiin ryhmiin osallistuneet päihdekuntoutujat ovat alkaneet pyörittää omaa avointa toimintaa, johon kuka vain voi tulla saamaan vertaistukea. Sisään pääsee, jos on selvä päivä.

 

Yhteisöllisyyttä ei ole D-asemalla ulkoistettu vain valmennuskursseille. Kontulan metroasemalla sijaitseva tila on luokiteltu “matalan kynnyksen kohtaamispaikaksi”. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat paikalliset asukkaat, erityisesti ne, jotka kaipaavat sosiaalisia verkostoja ja toimintaa.

 

Elokuussa D-asemalle käveli sisään mies, joka tuli etsimään itselleen kalakaveria. Sellaista ei heti löytynyt, mutta nykyään sama mies opettaa asemalla vaappujen tekoa muille asiakkaille. Tarkoituksena on keväällä järjestää yhteinen kalastusretki, jossa harjanvarsista työstetyt uistimet testataan.

 

Kaikkia kalastus ei kiinnosta, mutta jokainen tarvitsee tekemistä ja yhdessäoloa. Kirpputoreilla ja vaapuilla on myös symboliarvoa.

 

“Tärkeintä on huomata tällaisten konkreettisten juttujen kautta, että on menossa oikeaan suuntaan”, Miia tiivistää.

 

Miian ja Pasin nimet on muutettu.

 

Jutun yhteydessä olevat kuvat on ottanut Kontulan D-aseman vapaaehtoistoimija KontuFestari-tapahtuman aikana järjestetyssä KontuFestCam-työpajassa elokuussa 2016. Kuvat ovat osa valokuvanäyttelyä, joka avataan Kontupisteessä (Keinulaudankuja 4) lauantaina 26.11.

 

Raha-automaattiyhdistys tukee D-asema-konseptin juurruttamiseen Itä-Helsingin ja Itä-Vantaan alueelle tänä vuonna 150 000 eurolla.