Alkuun
15.3.2017
teksti: Ilkka Pernu, kuvat: Ville Malja

Ihmetyttö

 

23-vuotias Melissa Markki on harvinaisen nuorena noussut kiitetyksi apulaisohjaajaksi, joka pitää langat käsissä ja luo elokuvakuvauksiin iloisen ilmapiirin. Hän vaatii itseltään paljon, mutta tragedian keskellä kuitenkin riittää, että tekee parhaansa.

 

Kun Melissa Markki oli lapsi, hänen isänsä vei hänet yllättäen Ähtäriin. He tekivät kahdestaan muitakin yllätysreissuja, mutta Ähtäriin luultavasti lähdettiin siksi, koska Melissa rakasti eläimiä. Jos hänen piti tappaa kärpänen, hän teki sille haudan ikkunalaudalle. Markin lapsuus Jämsässä, parinkymmenentuhannen asukkaan keskisuomalaisessa kaupungissa oli päällisin puolinen rauhallinen. Äiti oli kotitalousyrittää, isä ajoi taksia – ensin pientä, sitten isompaa tilataksia.

 

Markki ei vielä silloin tiennyt, mitä hän haluaa tehdä isona. Ei hän tarkkaan tiennyt sitä vielä vuonna 2012, kun hän kauppaoppilaitoksen jälkeen kirjoitti Googleen avainsanoja: toimittaminen, kuvaaminen, kirjoittaminen. Hän ajatteli, että hänestä tulisi toimittaja.

 

Kun hän kertoi kotona aloittavansa media-alan opinnot Joensuussa Karelia-ammattikorkeakoulussa, hänen isänsä huolestui. Tämä ei olisi halunnut laskea tytärtään niin kauas maailmalle – neljän tunnin ajomatkan päähän Jämsästä.

 

Isä oli Melissan mukaan muutenkin hyvin suojelevainen. ”Hän oli valmis antamaan turpaan sille, jonka kuulisi satuttavan minua.”

 

Maaliskuussa Melissa Markki oli 3. apulaisohjaajana uuden pitkän elokuvan yökuvauksissa.

 

 

Kinkkua Kari Väänäsen leipään

 

Kesällä 2014 Joensuussa haettiin tekijöitä Me Rosvolat -elokuvaan. Melissa Markki kirjoitti hakulomakkeeseen, että hän voisi tehdä mitä tahansa. Hänestä tuli tuotantoassistentti ja runner.

 

”Jo ensimmäisenä päivänä kuvauksissa olin aivan pyörällä päästäni innostuksesta. Aina kun pystyin, menin seuraamaan kuvauksia ja yritin imeä mahdollisimman paljon tietoa itseeni.”

 

Markki pääasiallisesti kuskasi elokuvan näyttelijöitä Kari Väänästä, Jussi Vatasta ja Lotta Lehtikaria, mutta alkoi luonnostaan pitää huolta siitä, että heillä oli kaikki hyvin. Lisäksi Melissa ryhtyi hoitamaan muiden osastojen juoksevia asioita. Tehtävät lisääntyivät, sillä ihmiset huomasivat, että he voivat luottaa asiat Markin hoidettavaksi. Hän tarjosi apuaan ja pysyi näkösällä, jos joku kaipasi lisäkäsiä.

 

Eräänä kuvauspäivänä oli syntymässä kriisi, kun paljastui, että Kari Väänäsen eli Vänän ostama leipä ei ollutkaan kinkkuleipä, vaan juustoleipä. Pian tapauksen jälkeen Markki oli käymässä tuotantotoimistolla hakemassa call sheeteja eli päivän aikatauluja. Samassa hän oivalsi, että cateringin jääkapissa oli oltava kinkkua. Bingo! Autossa kerratessaan päivän asioita hän tokaisi väliin, että tässä sitten kinkkua Vänän leivän väliin.

 

Konkarinäyttelijät alkoivat kutsua 20-vuotiasta Melissa Markkia ihmetytöksi.

 

”Eräänä kuvauspäivänä oli syntymässä kriisi, kun paljastui, että Kari Väänäsen ostama leipä ei ollutkaan kinkkuleipä, vaan juustoleipä.”

 

Elokuvan jälkeen hän tajusi, mitä haluaa tehdä. Aiemmin Markki oli ajatellut, että voisi olla samaan aikaan kuvaaja ja ohjaaja. Mutta loppujen lopuksi kumpikaan ammateista ei tuntunut omalta. "Huomasin että rakastin eniten niitä hetkiä, jolloin minun piti olla ja toimia apulaisohjaajan roolin kaltaisesti, kuten johtaa työryhmää tai tehdä muiden visioita mahdolliseksi, niin että suunnittelen ja olen toteuttamassa niitä.”

 

Apulaisohjaajien työ jää usein katsojille näkymättömäksi, mutta heillä on iso rooli. 1. apulaisohjaaja suunnittelee kokonaiskuvausaikataulun ja purkaa käsikirjoituksen niin, että siitä voidaan rakentaa kuvauspäiviä ja -paikkoja. Hän myös suunnittelee jokaisen päivän sisällön ja johtaa kuvauksia ja työryhmää. Hänellä on osastollaan 2. ja 3. apulaisohjaaja, jotka huolehtivat, että kaikki ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja että kuvauspaikan ulkopuolella asiat edistyvät. Tuotannosta riippuen 2. ja 3. apulaisohjaaja valmistelee jokaiselle päivälle oman aikataulun, vastaa avustajien ja pienroolien roolituksesta sekä huolehtii että kuvauspaikalla ja näyttelijöillä on kaikki hyvin. Apulaisohjaajat vaikuttavat paljon kuvausten ilmapiiriin ja sujuvuuteen.

 

”Apulaisohjaaja ei koskaan vastaa 'en tiiä'. Hän on se, jolta voi kysyä mitä tahansa. Se vaatii ihmistenlukutaitoa, stressinsietokykyä ja itsevarmuutta, että pystyy hallitsemaan työryhmää.”

 

"Yritän olla menemättä synkkiin ja surullisiin ajatuksiin huonoina hetkinä, jotta ne eivät vaikuttaisi omaan arkeeni ja pystyn olemaan iloinen ja onnellinen siitä missä itse olen", Melissa Markki sanoo.​

 

 

Speedogate

 

Kun Markin opiskelut olivat loppusuoralla loppuvuodesta 2015, hänelle tarjottiin 3. apulaisohjaajan työtä Dome Karukosken Tom of Finland -elokuvasta. ”Se oli äärettömän iso juttu. Liikutuin kyyneliin, sillä en uskonut, että minua otettaisiin siihen. Haaveeni oli päästä Domen elokuvaan töihin.”

 

Ennen kuvauksia Markin tehtävä oli etsiä elokuvaan sopivat avustajat. Tehtävä oli haastava, sillä elokuvassa on monia vuosikymmeniä. Sen vuoksi avustajilta vaadittiin enemmän, sillä esimerkiksi tatuointeja ei saanut olla ja ihmisen tuli istua täysin tiettyyn vuosikymmeneen niin ulkomuodoltaan kuin olemukseltaan. Lisäksi Markki yritti valita mukaan tyyppejä, joille esiintyminen Tom of Finlandissa oli kunnia-asia.

 

”Avustajat tulivat kuvauspäivän jälkeen kiittämään vuolaasti, että mahdollistin heidän haaveensa olla mukana osana Toukon ja Tom of Finlandin tarinaa.”

 

”Markki yritti valita mukaan avustajia, joille esiintyminen Tom of Finlandissa oli kunnia-asia.”

 

Roolituksesta nousi pienimuotoinen kohu, jota kutsutaan elokuvapiireissä nimellä speedogate. Julkiseen avustajahakuilmoitukseen päädyttiin laittamaan pyyntö lähettää hakemuksen yhteydessä kokovartalokuva speedo-uikkarit päällä. Markin oma ajatus oli sosiaalisessa mediassa jaettava ilmoitus. Ilmoitus lähti nopeasti leviämään ilman mainostusta.

 

Vaikka jotkut olivat kauhuissaan hakemuksesta nousseesta kohusta, ohjaaja Karukosken mukaan siinä oli juuri oikeanlaista pilke silmäkulmassa tekemistä, jota Touko Laaksosesta kertovassa elokuvassa kuuluu olla. Ja elokuva sai kuin huomaamatta julkisuutta.

 

”Melissa on iloinen, energinen ja innovatiivinen”, Karukoski kertoo.

 

Tom of Finlandin tekemisen jälkeen Melissa Markki valmistui Karelia-ammattikorkeakoulusta medianomiksi ja teki muutamia mainoskeikkoja. Elokuussa hän sai kuulla pääsevänsä 3. apulaisohjaajaksi Zaida Bergrothin elokuvaan Miami (joka tulee ensi-iltaan elokuussa 2017).

 

Kaksi päivää ennen kuvausten alkua lokakuussa 2016 Melissa Markki sai kuulla jotain järkyttävää: hänen isänsä on tehnyt itsemurhan.

 

Kuvauksissa Melissa Markilla on aina mukana vesipullo, autonavaimet, aikataulu sekä LA- ja tavallinen puhelin.

 

 

Klassinen viimein keskustelu

 

Äiti soitti sunnuntaiaamuna ja kertoi uutisen. Melissan isä oli tappanut itsensä Jämsässä. Tieto tuli kaikille yllätyksenä. Se tosin oli ollut tiedossa, että hänellä ei ollut kaikki hyvin. Vaikeaa oli ollut pitkään. Jo Melissan ollessa lapsi isällä oli alkoholiongelma.

 

”Isän juominen vaikutti yleiseen kodin ilmapiiriin, ja silloin minusta oli vaikeaa olla kotona. Minulla ei ollut vääristynyt ajatus siitä, että se olisi ollut hyväksyttävää."

 

Toisaalta isä oli samaan aikaan hauska, spontaani ja mielikuvituksellinen. "Hänessä oli kaksi eri puolta. Olen oppinut häneltä täysillä elämisestä. Tuntui että iskässä oli aina sellainen pieni sisäinen villi pikkupoika, joka ei halua kasvaa kokonaan aikuiseksi ja hän sitten eli myös mun kautta.”

 

”Isän juominen vaikutti yleiseen kodin ilmapiiriin, ja silloin minusta oli vaikeaa olla kotona. Minulla ei ollut vääristynyt ajatus siitä, että se olisi ollut hyväksyttävää."

 

Vartuttuaan Melissa Markki alkoi ottaa etäisyyttä isäänsä ”oman hyvinvoinnin vuoksi”.

 

"En kestänyt pitää liian lähellä sitä meininkiä. Toivoin, että kaikki korjaantuisi samanlaiseksi kuin ennen, kun vain näyttäisin, ettei tämä ole minusta oikein. Iskä oli mulle pienenä tyttönä sankari ja tuntui tosi raskaalta aikanaan päästää siitä mielikuvasta irti. Myöhemmin kun olen kertonut näistä asioista, niin olen saanut kuulla, että mulla on ollut ihan pienestä asti kovasti huolia kannettavana."

 

Asiat eivät ehtineet korjaantua. Viime kesänä he tapasivat isän luona Jämsässä. Se jäi viimeiseksi kerraksi, kun he puhuivat kasvotusten.

 

”Se ei ollut niin positiivinen keskustelu. Klassinen esimerkki. En ajatellut, että se olisi viimeinen kerta.”

 

"Vaikka elokuva-alalla työskentely on stressaavaa ja kiireistä, niin rakastan sitä hyvälaatuista stressiä, kun haastaa itseään ja pitää altistaa itsensä pärjäämään. Yksi parhaista asioista on kuvausadrealiini, kun tuotanto on päällä ja tuntuu, että saan valtavasti energiaa vain siitä, että saa olla just näissä töissä."

 

 

Suruprosessin aikatauluttaminen

 

Suru-uutisen kuultuaan Melissa Markki meni heti seuraavana päivänä maanantaina puhumaan asiasta sosiaali- ja kriisikeskukseen. Seuraavana päivänä alkaisi Miami-elokuvan 45 avustajan yökerhokuvaukset. Jo ajatus, että hän jäisi pois tärkeästä produktiosta, tuntui musertavalta. Kriisikeskuksessa he päättivät yhdessä, että tragediasta huolimatta hänen kannattaa jatkaa työntekoa.

 

”Rakastan mun työtä ja se tekee hyvää. Jonkun muun kohdalla olisi toisin.” Tietenkään työnteko ei käynyt yhtä helposti kuin yleensä. Oli vaikeaa olla skarppi joka tilanteessa; pää ei pelannut aina niin hyvin kuin yleensä.

 

”Haluan olla koko ajan mahdollisimman paras versio itsestäni. Kun tarvitsee olla tiukka, oon. Muina hetkinä rentoutan ilmapiiriä. Mutta nyt en ymmärrettävistä syistä voinut olla mahdollisimman paras. Kaikki muut kyllä ymmärsivät sen.”

 

”Minussa on sellainen ärsyttävä piirre, että haluan aikatauluttaa kaiken. Olisin halunnut aikatauluttaa myös suruprosessin.”

 

Elokuvakuvauksissa oli mukava olla senkin vuoksi, että siellä oli koko ajan ruokaa tarjolla. Vaikka Markilta katosi ruokahalu, kuvauksissa oli helppo syödä koko ajan jotain. Kuvauksissa ei myöskään voinut jäädä paikoilleen ja siten vain omiin ajatuksiinsa vellomaan. Työ oli hänelle syy pitää ajatukset kasassa.

 

Markki ajatteli, että Miami-projektin jälkeen hän pitää seuraavaan työkeikkaan asti lomaa ja suree.

 

”Minussa on sellainen ärsyttävä piirre, että haluan aikatauluttaa kaiken. Olisin halunnut aikatauluttaa myös suruprosessin. Ajattelin niin, että käsittelen kaikki jutut siinä proggisten välissä.”

 

”Elokuvakuvauksissa oli mukava olla senkin vuoksi, että siellä oli koko ajan ruokaa tarjolla. Vaikka Markilta katosi ruokahalu, kuvauksissa oli helppo syödä koko ajan jotain.”

 

Mutta elämä ei ole elokuvatuotanto, jossa on päiväkohtaiset aikataulut, alku ja loppu.

 

"Nyt olen käsitellyt asiaa lokakuusta asti ja surusta ja pettymyksestä huolimatta pystyn suhtautumaan asioihin myös järkevästi. Sanoisin olevani surun suhteen sellaisessa tyhjässä vaiheessa. Koen, että nyt on hyvä ottaa hieman aikaa ja prosessoida sitä omassa mielessä sopivina hetkinä antamatta sen vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni".

 

Nyt, surun jälkeen, kaikki on hyvin. Helmikuussa alkoivat uuden pitkän elokuvan kuvaukset. Loman ja levon jälkeen Markki on elementissään. "Olen taas oma itsevarma ja iloinen itseni. Elämä ja työ on mahtavaa, niistä saan voimaa."

 

 

Suomen elokuvasäätiö tukee kotimaista elokuvaa lähes 25 miljoonalla eurolla vuosittain. Koko tämä tuki rahoitetaan Veikkauksen pelien tuotoilla.