Alkuun
2.3.2018
teksti: Raisa Mattila, kuvat: Aleksi Poutanen

Isäkaveria kaivataan

 

Kun jää lapsen kanssa kotiin, uusia kavereita ei aina löydy noin vain, tietävät Jani Rantanen ja Johannes Laakio. Yksinäisyyttä voivat kokea niin äidit kuin isätkin.

 

Johannes Laakio oli varma, että hän löytäisi seuraa muista koti-isistä. Hän alkoi viime syksynä, muutama kuukausi ennen hoitovapaansa alkua, etsiä sopivaa Facebook-ryhmää, jossa huhuilla lähialueen isiä lounaille ja kävelyille. Tietysti ryhmä löytyisi, Laakio järkeili.

 

”Alueella, jolla asumme, asuu paljon lapsia, ja isiä lapsineen tulee myös vastaan. Ajattelin, että jopa kaupunginosittain löytyisi ryhmiä, joiden kautta faijat tapailee ja kahvittelee”, Laakio, 33, sanoo.

 

”Kun omaa tilannetta vertaa vaimon tilanteeseen, vertaistuen löytyminen ei ole isänä käynyt läheskään yhtä helposti.”

 

Laakio haarukoi ryhmiä erilaisilla hakusanoilla, mutta ei. Ei tullut vastaan oman naapuruston isien kokoontumispaikkaa eikä edes koko maan koti-isien piiriä. Vastaavia on etsiskelty vuoden päivät myös toisella puolella Suomea.

 

Reilu vuosi sitten joensuulaisen Jani Rantasen perheeseen syntyi vauva. Niihin aikoihin tämäkin tuore isä uumoili, että elämään alkaisi pian tulla uusia kavereita. Isäkavereita. Vaimolla vertaistuen löytyminen näytti käyvän helposti. Rantanen seurasi vieressä, kuinka puoliso naputteli viestejä lukuisiin äitiryhmiinsä tai lähti netissä sovittuihin tapaamisiin uusien tuttaviensa kanssa.

 

”Kun omaa tilannetta vertaa vaimon tilanteeseen, vertaistuen löytyminen ei ole isänä käynyt läheskään yhtä helposti”, Rantanen, 27, kertoo.

 

 

Lähtevätkö äidit kävelylle?

 

Lapsenhoito kyllä sujuisi vapaallakin, Johannes Laakio tiesi. Vaipanvaihdosta ja päiväunien ajoittamisesta oli rutkasti kokemusta ennestään, oman hoitovapaan alkaessa kaikkiaan vuoden ja neljän kuukauden ajalta. Mutta saisiko uusia kavereita helposti? Tulisiko vapaalla vastaan ihmisiä, joiden kanssa juttua jatketaan aidosti siitä, mihin viimeksi jäätiin? Tällaisia mietteitä pää pyöritteli.

 

Jani Rantasen tavoin Laakio oli seurannut vierestä, kuinka puolison sosiaaliset verkostot vaikuttivat jopa vankistuvan vauvan syntymän myötä.

 

”Itselläni ei ole ollut ​elämässä oikein kunnollista isän mallia. Kun ei ole ollut edes niitä isäkavereita, oman isyyden on tavallaan joutunut luomaan itse.”

 

”Oli esimerkiksi pari äitiä ja lasta, joiden kanssa meidän tytöt kävivät säännöllisen epäsäännöllisesti kävelylenkeillä.”

 

Laakio ryhtyi miettimään, voisiko hän pyytää lenkille samoja äitejä, joiden kanssa puoliso ja lapsi olivat lenkkeilleet. Miten nämä reagoisivat? Tuntuisiko ehdotus kiusalliselta itsestä tai toisista?

 

”Minä en kuitenkaan ollut heille niin tuttu henkilö, vaikka lapseni olikin.”

 

Asiaa miettiessään Laakio huomasi toivovansa, että seuraa perhevapaalle löytyisi muista isistä. Samaa sanoo Jani Rantanen. Hän tahtoisi jutella isän roolin rakentamisesta ja saada muilta mallia omaan vanhemmuuteen.

 

Johannes Laakio (vas.) oli tyttärensä Sallin kanssa leikkimässä Hakaniemen Leikkiluolassa Tommi Koiviston ja tämän poikansa kanssa.

 

”Itselläni ei ole ollut ​elämässä oikein kunnollista isän mallia. Kun ei ole ollut edes niitä isäkavereita, oman isyyden on tavallaan joutunut luomaan itse. Olisikin mukava nähdä muita isiä ihan siltä kannalta, josko heiltä voisi oppia uusia hyviä toimintatapoja ​ja toisaalta pääsisi myös reflektoimaan omaa toimintaa”, Jani Rantanen miettii.

 

Äidit, jotka ovat kotona oman lapsen ikäisten, noin puolitoistavuotiaiden, kanssa, ovat ehtineet jo kerryttää kokemusta kotona olosta – ja usein myös tutustua toisiinsa, Johannes Laakio perustelee.

 

”Silloin jutut saattavat käsitellä sitä, mitä viime viikolla tapahtui jumpan jälkeen. Se ei tunnu ihan helpolta tilanteelta mennä mukaan”, Laakio sanoo.

 

Muiden isien kanssa kokemuksia voisi jakaa juuri hoitovuoron vaihtamisen aiheuttamista tuntemuksista.

 

”Isänä on kuitenkin harvinaisempaa jäädä kotiin pidemmäksi ajaksi. Siksi juuri muiden isien kanssa olisi kiinnostavaa bondailla ja kysellä, että hei, miten sulla on mennyt.”

 

Jos isäkavereita vain löytyisi.

 

 

Yksinäiset isät

 

Äitien yksinäisyydestä on puhuttu ja kirjoitettu viime vuosina paljon, ja puheen lisäksi on onneksi syntynyt joukko konkreettisia tekoja. Vanhemmat ovat esimerkiksi perustaneet itse Facebookiin alun perin äideille suunnattuja Hätäkahvit-ryhmiä, joissa jäsenet voivat pyytää tukea ja apua matalalla kynnyksellä vertaistuen hengessä.

 

Äideille on somessa satoja muitakin ryhmiä: yksi on äideille ”hermoromahduksen partaalla”, toinen museoissa viihtyville äideille. Niitä on tyttöjen äideille, poikien äideille, yrittäjä-äideille, koulujen sisäilma-asioista kiinnostuneille äideille, eri vuosina äideiksi tulleille äideille, epätäydellisille äideille, yksinäisille äideille.

 

Erinomaisen hyvä, että on. Äidit pitävät edelleen valtaosan kaikista perhevapaista ja ovat vapailla pidempään kuin isät. Siksi äitien yksinäisyyttä on tärkeää lievittää kaikin mahdollisin keinoin.

 

Elämäntilanneystävyydestä puhutaan silloin, kun yhdistävänä tekijänä toimii elämänvaihe, kuten vanhemmuus. Isyys yhdisti Johannes Laakion ja Tommi Koiviston.

 

Turun yliopiston Hyvän kasvun avaimet -hankkeessa tutkittiin pikkulasten äitejä ja isiä. Eräs tulos oli se, että lapsen syntymän jälkeen yksinäisyys itse asiassa väheni niillä äideillä, jotka olivat kokeneet itsensä kaikkein yksinäisimmäksi ennen lasta, mutta yksinäisimpien isien yksinäisyys lisääntyi.

 

Yksinäisyyteen puuttuminen olisi tärkeää jo siksikin, että vanhemman yksinäisyys voi vaikuttaa lapsenkin elämään. Tutkimuksissa on mitattu esimerkiksi vanhemman kykyä leikkiä lapsensa kanssa ja antaa tälle emotionaalista tukea.

 

”Eri tutkimuksissa todettu, että tällaisissa kyvyissä saattaa olla heikentymistä yksinäisyyden myötä”, kertoo kehityspäällikkö Miia Tuominen Turun yliopiston Sote-akatemiasta.

 

Yhteys yksinäisyyden ja kyvykkyyden tunteen välillä nousi esiin myös Tuomisen omassa väitöskirjassa.

 

”Jos vanhempi kokee, että omat tukiverkostot ovat heikkoja, tukea on myös vaikeampi antaa lapselle. Silloin tilanne voi jopa kääntyä niin päin, että lapsen tarvitsevuus vie vanhemmalta voimanrippeitä.”

 

 

Ristiriitaisia tunteita

 

Jani Rantanen kertoo olleensa yksinäinen jo ennen lapsen syntymää. Kavereita ei ole tahtonut löytyä Joensuusta, jonne Rantanen muutti kymmenen vuotta sitten.

 

Enimmäkseen arki pyörii kotosalla. Sekin oli tuttua ajalta ennen lasta, sillä Rantanen ja puoliso ovat olleet työttöminä. Toisaalta lapsenhoito on mennyt luonnostaan tasan, kun molemmat ovat olleet paikalla vastaamassa vaipanvaihdoista, päiväunista ja ruokailuista.

 

Viime keväänä Rantanen jäi vanhempainvapaalle, kun puoliso ryhtyi työnhakijaksi. Töitä ei löytynyt, joten vuodenvaiheessa osia vaihdettiin. Rantanen lähti päiväkotiin työkokeiluun, jota on viisi tuntia kerrallaan kolmena päivänä viikossa.

 

Kaiken kaikkiaan lapsen syntymä on vähentänyt yksinäisyyden kokemusta, Rantanen sanoo.

 

”Kyllä on ollut vähän kateutta siitä, että äidit vaikuttavat isiä aktiivisemmilta. Mutta vaimollakin on ollut yksinäisyyden kokemuksia ennen lapsen syntymää, joten toki olen ollut iloinen vaimon puolesta, että hän on saanut vertaistukea muilta äideiltä.”

 

”Nykyisin sitä ei ehdi niin ajatella. Perhe-elämä on paikoitellen niin hektistä, ja siitä saa myös uudenlaista sisältöä elämään.”

 

Uusi elämäntilanne on kuitenkin tuonut mukanaan uudenlaista kuormitusta. Sellainen tuskin on vierasta yhdellekään vanhemmalle: on hetkiä, jolloin kaikilla perheenjäsenillä tuntuu olevan huono päivä. Rantasen on ollut vaikea keksiä, kenen kanssa kuormaa voisi purkaa. Vanhoja kavereita hän näkee kerran pari kuussa, mutta näillä ei ole lapsia.

 

”Heille on vaikea mennä puhumaan erityisesti sellaisista asioista, jotka [perhe-elämässä] ärsyttävät tai vihastuttavat.”

 

Se, että puoliso on solahtanut helpon näköisesti uusiin sosiaalisiin piireihin, on toisinaan herättänyt ristiriitaisia tunteita.

 

”Kyllä on ollut vähän kateutta kieltämättä siitä, että äidit vaikuttavat [isiä] aktiivisemmilta. Mutta vaimollakin on ollut yksinäisyyden kokemuksia ennen lapsen syntymää, joten toki olen ollut iloinen vaimon puolesta, että hän on saanut vertaistukea muilta äideiltä.”

 

 

Tulevaisuuden mahdollisuuksia

 

Miten isien yksinäisyyttä voisi ehkäistä? Paljon voitaisiin tehdä jo neuvolassa, vastaa kehityspäällikkö Miia Tuominen.

 

Nykyisin neuvolassa mitataan ja seurataan molempien vanhempien alttiutta sairastua synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Miksei voitaisi mitata ja seurata myös yksinäisyyden kokemusta, Tuominen kysyy.

 

”Hyvässä tapauksessa perheen kanssa toimii sama terveydenhoitaja vauvavuosista kouluikään. Hän pystyisi seuraamaan tilannetta ja ottamaan asian tarvittaessa puheeksi.”

 

Suunnitelmissa on, että tulevan soteuudistuksen myötä maan neuvoloista tulee osa isompia perhekeskuksia, joista olisi tarkoitus löytyä kaikki lapsiperheen tarvitsemat palvelut eri järjestöistä maakunnan virallisiin sosiaalipalveluihin.

 

”Variaatiota pitäisi olla sekä isille että äideille. Toisia kiinnostaa perhefutis, toisia istuminen perhekahvilassa.”

 

”Siksi perhekeskuksissa olisi myös erinomainen mahdollisuus järjestää iseille uudenlaista ryhmätoimintaa tai matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja”, Tuominen suunnittelee.

 

Sitä, millaisia juttuja keskuksissa olisi tarjolla, pitäisi Tuomisen mukaan kysyä isiltä itseltään.

 

”Variaatiota pitäisi olla sekä isille että äideille. Toisia kiinnostaa perhefutis, toisia istuminen perhekahvilassa.”

 

Jo nykyisinkin neuvoloissa kokoontuu erilaisia vanhempien ryhmiä. Odotusaikana aiheena on usein synnytys. Kun vanhemmilta kysytään raskausaikana odotuksia neuvolan perhevalmennusta kohtaan, nämä vastaavat, että haluavat tietoa nimenomaan synnytyksestä, Tuominen kertoo.

 

”Kun samaa asiaa kysytään synnytyksen jälkeen, tuleekin kritiikkiä, miksei neuvolassa puhuttu siitä, miten lapsen kanssa selviää ja miten arki lähtee sujumaan.”

 

Tulevaisuudessa neuvolan ryhmissä voisi käydä isiä kertomassa esimerkiksi kotiin jäämiseen liittyvistä kokemuksistaan, Tuominen ehdottaa. Samalla he voisivat jakaa kokemuksiaan siitä, mistä omassa kaupungissa löytyy seuraa ja tekemistä lapsen kanssa. Siinä sivussa vahvistuisi mielikuva, että isäkin voi jäädä lapsen kanssa kotiin.

 

Johannes Laakion perustaman Isät hoitovapaalla Helsinki -ryhmän ensimmäinen vuorokausi oli menestyksekäs. Mukaan tuli heti kymmenkunta jäsentä. Maaliskuun alussa jäseniä on 48.

 

Ja ehkäpä seuraa kaipaavat isät voisivat itsekin aktivoitua ja perustaa omia epävirallisia ryhmiään sosiaaliseen mediaan? Ryhmissä voisi jakaa kokemuksia esimerkiksi työn ja perheen yhdistämisestä äitien Mothers in Business -ryhmän tapaan, Tuominen kannustaa.

 

”Tällainen vanhemmuuden kytkeminen työelämään voisi iseilläkin vahvistaa ajatusta siitä, ettei se ole niin vakavaa, jos olen sieltä [töistä] hetken poissa lapsen kanssa.”

 

Ainakin yksi virtuaalinen kokoontumispaikka helsinkiläisille perhevapaata viettäville iseille on jo olemassa. Sen perusti Johannes Laakio huomattuaan, että valmiita ryhmiä oli turha etsiä. Jo Isät hoitovapaalla Helsinki -ryhmän ensimmäinen vuorokausi oli menestyksekäs. Mukaan tuli heti kymmenkunta jäsentä.

 

”Se oli tosi paljon enemmän kuin ajattelin. Jokaisesta hihkuin, että jee, mahtavaa, taas tuli yksi isä”, Laakio muistelee.

 

Ensimmäisen kerran ryhmäläiset tapasivat kasvotusten helmikuun puolenvälin tienoilla. Kolme isää ja kolme lasta hikoili pulkkamäessä ja valloitti sen jälkeen leikkipuiston keittiön. Ensin söivät lapset, sitten aikuiset, kun lapset oli saatu päiväunille rattaisiin. Lopuksi sovittiin seuraava tapaaminen.

 

”Meininki oli rento ja välitön. Meni paremmin kuin osasin kuvitellakaan”, Laakio arvioi. Muutamassa kuukaudessa ryhmään on liittynyt kaikkiaan viitisenkymmentä jäsentä. Siinä on puolensataa mahdollisuutta uuteen ystävään.

 

Veikkauksen pelien tuotoista käytetään tänä vuonna yli 2,5 milj. euroa yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitukseen. Mukana talkoissa on lähes parikymmentä järjestöä mm. HelsinkiMissio, FinFami, Kohtaus ja Kehitysvammaliitto.