Alkuun
12.1.2018
teksti: Raisa Mattila, kuvat: Kaisu Jouppi

Kiireetön kaveri

 

Kolmekymppinen Olli ei ole koulussa eikä töissä. Sama tilanne on yli 30 000 nuorella aikuisella, joiden syrjäytymisestä tutkijat ja poliitikot kantavat huolta. Miltä tuntuu se, kun kukaan ei odota missään?

 

Kaikki tietävät elokuvan Päiväni murmelina: romanttisessa komediassa Bill Murrayn esittämä sääankkuri on tuomittu elämään yhtä ja samaa päivää yhä uudelleen. Herkullista huumoria, kehutaan.

 

Päiväni murmelina on tuttu myös helsinkiläiselle Ollille. Elokuva tuli Ollille mieleen, kun Inhimillisiä Uutisia pyysi häntä pitämään päiväkirjaa arjestaan. Tapaninpäivästä tammikuun kahdeksanteen Olli kirjasi ylös, mitä puuhasi heräämisen ja nukkumaan menon välissä. Päiväkirjassa koomisia sattumuksia ilmenee vähemmän kuin menestyselokuvassa.

 

Olli on 28-vuotias, eikä hänellä ole koskaan kiire minnekään. Aikaa riittää, sillä Olli ei ole töissä eikä koulussa. Ei ole ketään, joka soittaa, jos Olli jättää saapumatta sovittuun tapaamiseen, eihän juuri koskaan ole tapaamisiakaan. Viimeksi yksiössä kyläili kaveri kuutisen vuotta sitten, Olli muistelee.

 

Olli syö päivästä toiseen samoja ruokia. Hän kippaa kippoon kaurahiutaleita ja pari maapähkinää, soijamaitoa ja mehukiisseliä. Aamupala ja iltapala – toisinaan myös välipala – koostuvat tästä ”kuivamuonasta”, kuten Olli sitä kutsuu.

 

Ammattikoulun päättymisestä on nelisen vuotta, ja siitä lähtien aika on kulunut pääasiassa tietokoneella. Päiväni murmelina, Olli kuittaa vuoden kolmannen päivän. Päiväni murmelina 2, vuoden neljännen.

 

”Olen ollut tässä hetken aikaa jonkinlaisessa limbossa”, Olli sanoo nyt.

 

”Olen yrittänyt jonkin verran etsiä töitä alalta, jolla minulla on ammatti. Mutta olen myös miettinyt, että menisin kelaamaan tulevaisuuttani vielä johonkin kouluun. Oikeastaan lukioon.”

 

Sitäkin Olli on miettinyt, auttaisiko terapia selvittämään niitä asioita, jotka tuntuvat olevan pään sisällä solmussa.

 

”Olen ollut vähän jumissa. Tulevaisuus on tuntunut epäselvältä, se, tuleeko minusta normaali, tuottava kansalainen.”

 

 

27. joulukuuta

 

Klo 10.00. Herään ja suoritan aamutoimet. Niihin kuuluvat hampaiden harjaus, aamiainen ja tietokoneen lämmittely. Syön jotain myslin tapaista. En juurikaan vaivaudu valmistamaan ruokaa. Syön ainoastaan ravitsemuksen vuoksi, enkä ole törmännyt tietoon, jonka mukaan ruuan täytyisi olla lämmintä. Luen netistä artikkeleita ja mangaa. Pitäisi ostaa pölypusseja imuriin. Suunnittelen käyväni Prismassa illalla.

Klo 13.30. Lähden ulos.

 

Ylös kymmeneltä tai yhdeltätoista. Koneella istumista iltapäivään, sitten ehkä ulos. Takaisin kotiin. Kauppareissu illalla yhdeksän maissa, iltaisin hyllyissä on enemmän alennustuotteita kuin päiväsaikaan. Koneella istumista yöhön, yhden tai kahden tienoilla nukkumaan.

 

Niin päivät yksinkertaisimmillaan kuluvat. Olli on miettinyt, että herätä pitäisi nykyistä aikaisemmin, jotta talviajan vähästä valosta saisi nauttia mahdollisimman monen tunnin ajan.

 

”Tykkään hyödyntää auringonvaloa ja kävellä ulkona. Suosin läheisiä viheralueita. Eilen kävelin pellonvierustaa ja lenkkipolkua pitkin. Siihen meni puolitoista tuntia”, Olli kertoo.

 

Hampaat Olli harjaa aamuin illoin.

 

Aikaisille aamuille on ollut kuitenkin vaikea keksiä tarpeeksi painavaa perustelua nyt, kun kukaan tai mikään ei pakota olemaan tietyssä paikassa tietyllä kellonlyömällä.

 

Tähän lähiöyksiöön Olli muutti, kun tuli parikymppisenä pikkupaikkakunnalta Helsinkiin. Lapsuudesta ei ole paljon kerrottavaa. Isä teki töitä, äiti oli eläkkeellä. Se jäi mieleen, että vanhemmat riitelivät kohtuullisen usein.

 

Kavereita kertyi jonkin verran. Oikeiden ystävien saaminen oli vaikeampaa. Ollia kiusattiin.

 

Peruskoulun jälkeen tuli pidettyä välivuosia, kunnes kutsu kävi armeijaan. Sen jälkeen edessä oli taas tyhjää. Helsingissä asui sukulaisia, ja Olli päätti lähteä. Ei ollut muutakaan suunnitelmaa. Sukulainen järjesti illoiksi siivouskeikkoja tyhjiin toimistoihin.

 

Pikkuhiljaa vanhemmat ryhtyivät kyselemään, että mitä seuraavaksi. Isä vinkkasi Ollille ammattikoulusta ja alasta, jolla töitä riittää niin hyvin, että viisikymppisetkin lähtevät koulunpenkille. Olli haki ja pääsi sisään.

 

Monelle luokkakaverille koulun työharjoittelut vaikuttivat olevan oivallinen tilaisuus suhteiden luomiseen. Verkostoitumiseen. Olli ei kokenut olevansa siinä yhtä hyvä kuin muut.

 

Ruoka ei ole Ollille tärkeää; se on keino pysyä hengissä. Parsakaalin ja porkkanan maku ei kiinnosta, mutta niistä saa tärkeitä vitamiineja.

 

”Minulla työharjoittelut eivät menneet hyvin. Karkeasti sanottuna ja yläpuolta katsottuna asian voi ilmaista niin, että en juuri kykene ylläpitämään ihmissuhteita.”

 

Olli joutui uusimaan harjoitteluita, mutta valmistui kuitenkin samaan aikaan muiden kanssa. Siitä lähtien hän on etsinyt töitä, ”enemmän ja vähemmän aktiivisesti”. Lähinnä työnhaku on tarkoittanut muodollisuuksien hoitamista, kuten pakollisia käyntejä te-toimistossa. Olli ei ole enää varma, tahtoisiko oikeasti saada alansa töitä.

 

”Olen aikaisemmin halunnut sitä [työllistymistä] enemmän.”

 

Klo 19.50. Kotiin saavuttuani käytän tunnin lattialla makaamiseen pimeydessä (murjottamista). Virkistyttyäni syön iltapalan tietokoneella, lisää artikkeleita ja musiikkia. En käy Prismassa, on liian uupunut olo, eikä pölypusseilla ole kiire. Käyn myöhemmin, jonain toisena päivänä.

Klo 0.40. Aloittelen iltatoimia, nukahdan kahden jälkeen.

 

 

28. joulukuuta

 

Klo 08.30. Herään ovikellon soittoon. Taloyhtiö tarkistuttaa huoneistojen ilmanvaihtoa. Päätän jäädä ylös; tapani nukahtaa on epätehokas, ja ehkä tässä on myös tilaisuus hienosäätää unirytmiä. Aamutoimien jälkeen puhdistan ilmastointiventtiilit. Uhraan pari ajatusta entiselle vuokralaiselle, joka käytti paistinpannuaan rasvan polttamiseen. Sitä rasvaa on todella paljon kiinni tässä ilmanvaihtokanavassa. Saan siivottua jonkin verran. Minulla on tapana pilkkoa siivoamista levolla: vastapainoksi pidän taukoja ja istun koneella 15–30 minuuttia kerrallaan.

 

Monella nuorella aikuisella on ruuhkavuodet ja kiire kaikkialle, mutta Ollin lailla vaatimuksista kokonaan vapaita on heitäkin useita kymmeniä tuhansia. Mediassa, tutkimuksissa ja politiikassa puhutaan syrjäytymisestä. Arviot siitä, kuinka laaja ilmiö nuorten aikuisten syrjäytyminen on, vaihtelevat.

 

Yksinkertaisimmillaan lukujen pohjana käytetään tietoa siitä, kuinka monta nuorta on tietyllä hetkellä, esimerkiksi tiettynä vuonna, ollut ilman koulu- tai työpaikkaa.

 

Kirjoja Olli lukee paljon. Hän nukkuu retkipatjalla keskellä yksiön lattiaa. Hän testaa parhaillaan auttaako kovalla nukkuminen migreeneihin.

 

Aika monelle nuorelle käy jossakin vaiheessa niin, että suunnittelemat muuttuvat, ja alat ja työpaikat vaihtuvat, muistuttaa nuorten syrjäytymistä tutkinut erikoistutkija Tiina Ristikari Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta THL:stä. Hänestä yhden hetken luvut eivät siksi kerro tarpeeksi.

 

Ollia pari vuotta vanhemmasta, vuonna 1987 syntyneestä ikäluokasta on tehty kansallinen syntymäkohorttitutkimus, jossa koko joukkoa on seurattu sikiövaiheesta saakka.

 

”Heissä näyttäisi olevan 4–5 prosenttia sellaisia nuoria, joilla koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olo on kestänyt useampia vuosia”, Ristikari sanoo.

 

Kun yhteen ikäluokkaan kuuluu noin 60 000 ihmistä, viisi prosenttia tarkoittaa 3 000 nuorta, Ristikari laskee. Samalla laskukaavalla nykyisissä 18–30-vuotiaissa olisi siis 39 000 ihmistä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet vuosiksi syrjään.

 

Tai jätetty sinne. Toimettomaksi päätyminen ei aina ole yksilön valinta, vaan syrjäytyminen on usein rakenteellinen ongelma.

 

Esimerkiksi nykyisten kolmekymppisten tilannetta on mutkistanut kahden laman osuminen oman elämän kannalta tärkeisiin kohtiin. Elämän alussa 1990-luvun lama leikkasi päiväkotipaikkoja ja muita lapsiperheiden peruspalveluja, tuore vuonna 2008 alkanut taantuma sai nuorisotyöttömyyden nousuun – juuri silloin, kun olisi pitänyt hakea ensimmäistä työpaikkaa.

 

Olli kärsii usein migreenistä, joihin vain liikunta auttaa. Niinpä hän venyttelee usein kotona kepin avulla yläselkää ja hartioita auki.

 

Niille, joilla oli valmiiksi pulmia, työttömäksi jääminen on ollut todennäköisesti kovempi isku kuin monille muille. Joillekin kuormaa on kertynyt lapsuudesta saakka.

 

”Syrjäytymisen taustalla voi olla vanhempien omia mielenterveysongelmia ja muita pitkittyneitä ongelmia, joihin ole saatu riittävää tukea ja apua. Mukaan alkaa monesti tulla erilaisia hankaluuksia koulupolulla ja työelämään kiinnittymisessä, kuten päihdehäiriöitä ja ylivelkaantumista.”

 

Toimettomaksi jääneiden nuorten taustoja on selvitetty useissa tutkimuksissa. Niissä esiin ovat nousseet erityisesti yksinäisyys ja kavereiden vähyys, Ristikari kertoo.

 

”Se [yksinäisyys] on yksi hyvin selkeä asia, joka kytkeytyy näiden nuorten elämään, ja sen huomioiminen olisi yksi tärkeä seikka myös palvelujärjestelmän kannalta. Nuorten asioita ei aina tarvitsisi lähteä hoitamaan mahdollinen diagnoosi edellä.”

 

Joskus voisi auttaa jo se, että olisi mielekästä tekemistä paikassa, jonne lähtö saa aamuisin nousemaan ylös sängystä.

 

Pelaaminen täytti aiemmin sosiaalisten tilanteiden kaipuuta, mutta ei enää. Silti Olli usein pelaa muun muassa korttipelejä tietokoneella.

 

Ristikarin mielestä toimivia esimerkkejä tällaisesta ovat esimerkiksi Me-säätiön Me-talot, joissa on monenlaista matalan kynnyksen toimintaa. Kynnyksettömiä kohtaamispaikkoja ovat myös eri kaupungeissa toimivat Ohjaamot.

 

”Palvelujen pitäisi olla sellaisia, ettei sinne tullessa kysyttäisi ensiksi oireiden historiaa. Saat tulla paikalle sellaisena kuin olet, ja tulet siellä nähdyksi sellaisena kuin haluat, vaikkapa tyyppinä, jota kiinnostavat sarjakuvat.

 

Sellaiseen paikkaan Ollikin on vastikään löytänyt.

 

 

1. tammikuuta

 

Klo 12.00. Herään. Vietän päivän kotona. Katson striimaajia ja kuuntelen musiikkia.

Klo 20–21.30. Käyn kaupassa. Joskus ulos lähteminen ja ihmisten näkeminen on tuntunut aika painostavalta, mutta nykyään harvemmin. Se tuntuu silloin painostavalta, jos on viettänyt kuukausien tai viikkojen aikana tosi paljon aikaa sisällä.

Klo 02.30 Iltatoimet ja nukkumaan.

 

Vähän aikaa sitten Olli poisti Facebookista vanhan tilinsä. Kavereiksi oli pikkuhiljaa kertynyt monia tutuntuttuja.

 

”Jokin siinä ärsyttää, että ihmisillä on ikkuna elämääsi ilman, että olet niiden kanssa missään tekemisissä. Kaikki vanhat kaverit menivät siinä.”

 

Kierrätys ja ekologisuus ovat Ollille tärkeää.

 

Vielä joskus Olli ajatteli, että on yksinäinen, mutta nyttemmin olo on alkanut tuntua yksinäisen sijaan eristäytyneeltä. Lähistöllä asuu kyllä sukulaisia, joiden luona Olli toisinaan vierailee. Monta vuotta ehtikin kulua niin, että siinä olivat elämän sosiaaliset kontaktit.

 

”Yksinäisyyden tunteeseen liittyy enemmän toiveikkuutta ja eristäytyneisyyteen enemmän pessimismiä.”

 

Koneella Olli kuuntelee musiikkia ja lukee uutisia. Perinteisen median – Yle, Suomen Kuvalehti, National Geographic, Seura; aiheista erityisesti politiikka – lisäksi Olli seuraa netissä anarkistien A-ryhmän ja ympäristöjärjestö Greenpeacen tuottamaa sisältöä.

 

Keittiön työtasolle on jäänyt purkki soijajuomaa. Ympäristötietoisuus on tehnyt Ollista kasvissyöjän.

 

”Mutta en ole aivan absolutisti siinä asiassa.”

 

Päihteitä hän ei juuri käytä. ”Viime kuussa join 5–10 annosta. Pilveä olen polttanut kahdesti.”

 

Jos Olli menee kävelylle, se suuntautuu metsään.

 

Kiire ei yllätä koskaan, mutta Ollin kutsuminen toimettomaksi tuskin kävisi päinsä. Viikonloppuisin Ollilla on tapana hahmotella viikko-ohjelma alkavaa arkea varten. Parhaimmillaan Facebookista löytyy yksi ilmaistapahtuma jokaiselle viikonpäivälle. Viime keväänä Olli oli erityisen paljon menossa.

 

”Tuolla [yliopiston] Tiedekulmassa pidetään aika mielenkiintoisia luentoja. Jos on puhuttu esimerkiksi talouspolitiikasta, paikalla on ollut välkkyviä julkkiksia. Tai sitten kovan luokan asiantuntijoita.”

 

Talouspolitiikka kiinnostaa Ollia, ja sitä on myös lukulistalla. Viimeksi hän luki tunnetun taloustieteilijän Ha-Joon Changin kirjan Taloustiede – käyttäjän opas.

 

Mikä muu häntä kiinnostaa? Mustat aukot ja universumin kehitys, Olli vastaa ja hymyilee.

 

”Astronomiset kehitykset ovat kiinnostavia ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ja taloustiede yhteiskunnan rakentamisen kannalta.”

 

Kaupassa Olli käy yleensä yhdeksän jälkeen illalla, silloin hyllyistä löytyy tarjoustuotteita. Kauppa on kodin vieressä ja hän käy siellä usein. Hän ostaa muutaman porkkanan kerrallaan.

 

Ollia kiehtoo se, minne me olemme menossa. Omassakin tulevaisuudessa on vielä pohdittavaa. Kiinnostus yhteiskunnallisiin aineisiin heräsi ammattikoulussa, joten edessä saattaa olla alanvaihto. Mutta ensin pitäisi suorittaa lukio.

 

”Se tuotti aika paljon stressiä se ammattikoulu. En tiedä, pystynkö handlaamaan lukiojuttua.”

 

Puolisen vuotta sitten Olli löysi tiensä kantakaupungissa sijaitsevaan Kohtaukseen, avoimeen kaupunkiolohuoneeseen helsinkiläisille 18–30-vuotiaille nuorille aikuisille. Toiminnan tarkoituksena on tuottaa ”urbaania yhteisöllisyyttä” ja esimerkiksi vähentää yksinäisyyttä. Olli käy paikalla monta kertaa viikossa. Olohuoneessa vietetyt iltapäivät ovat auttaneet kuluttamaan aikaa, saaneet tunnit vierimään eteenpäin nopeammin.

 

”Se on sellaista hengaamista. Jutellaan, ja saatetaan pelata. Toisinaan laitetaan ruokaa, keskiviikkoisin.”

 

Tulevaisuudelta Olli sanoo toivovansa ennen kaikkea sitä, että saisi ystäviä. Voisiko heitä löytyä olohuoneporukasta? Olli pitää asiaa mahdollisena.

 

”Ne ovat ihan hyviä tyyppejä. Ihan kuin presidentinvaaliehdokkaat.”

 

Olli hymyilee. Hänellä on rauhallinen puhetapa ja taipumus vitsailla. (Olli vietti armeijassa puoli vuotta. ”Vuosi intissä, vikaa vintissä”, Olli kuittaa.)

 

Presidenttiehdokkaita on kuvailtu monella tavalla tasapäiseksi porukaksi. Millainen olisi Ollin määritelmä hyvälle ystävälle?

 

”Ehkä ystävät on kiertoilmaus toiveelle siitä, että pystyisin luottamaan ihmisiin ja että kanssakäyminen olisi sujuvaa. Lisäksi toivon, että minusta tulisi yhteiskuntakelpoinen.”

 

Mitä hän sillä tarkoittaa?

 

”Hei, sitä, että en olisi sosiaalipummi. No, se oli itseironiaa. Tarkoitan, että minulle olisi tarkoitus tässä yhteiskunnassa. Olen jonkin verran tehnyt vapaaehtoistyötä tässä työttömänä ollessani, ja se on ollut ihan kivaa.”

 

Asiakasomistajuus on järkevää. Siitä on taloudellinen etu, kun vakuutuksistakin saa bonusta. Vihanneksiin Olli ei liimaa hintalappua, vaan antaa sen kassalle, joka heittää sen roskiin.

 

Kello alkaa tulla kaksi iltapäivällä. Kaupunkiolohuone on tänään kiinni, joten Olli suunnittelee lähtevänsä kävelylle. ”Ehkä käyn koputtelemassa yhden kaverin oven takana.”

 

Viime viikolla Olli ja kaveri kävelivät yhdessä kaupungilta koteihinsa.

 

”Käveltiin pari tuntia. Saatoin kaverin himaan. Se oli ehkä kolmas tai neljäs kerta, kun käveltiin yhdessä.”

 

 

Kursivoidut sitaatit ovat lainauksia päiväkirjasta, jota Olli piti Inhimillisten Uutisten pyynnöstä 26.12.2017–8.1.2018 Ollin nimi on muutettu, sillä hän ei halunnut esiintyä jutussa omalla nimellään.

 

 

Veikkaus tukee Kohtaus ry:n toimintaa tänä vuonna vajaalla 200 000 eurolla.