Alkuun
23.11.2017
teksti: Pi Mäkilä, kuvat: Suvi Mikkanen

Laumojen välissä

Seksuaalivähemmistöön kuuluvan uskovan elämä on yhtä tasapainottelua. Sekä kirkko että sateenkaariyhteisö ovat osoittaneet ennakkoluulonsa.

 

“Mulla ei ole mitään sua vastaan, mutta…”

 

Näin moni aloittaa lauseensa, kun he puhuvat helsinkiläiselle Tilda Tiljanderille, 27, tasa-arvoisesta avioliittolaista ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Lauseet jatkuvat usein näin: “mielestäni samaa sukupuolta olevat eivät saisi mennä naimisiin kirkossa. Tai eivät ainakaan kirkon sakraalitilassa, heidät pitäisi vihkiä mieluummin jossain muualla”.

 

Tiljander työskentelee kirkon nuorisotyönohjaajana, joten samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat olleet pitkään kuuma puheenaihe työpaikalla. Tiljander on tehnyt töitä samassa työpaikassa jo useamman vuoden ajan. Varsinkin alussa hän pelkäsi työkavereiden suhtautumista itseensä.

 

“Mietin, miksi edes tahdon mennä töihin sellaiseen paikkaan, jossa joudun jatkuvasti perustelemaan itseäni. Olen koulutukseltani sosionomi ja nuorisotyönohjaaja, joten voisin tehdä muitakin töitä. Minulla oli kuitenkin vahva tunne siitä, että haluan tehdä työtä oman uskontoni parissa”, hän kertoo.

 

Nykyisin Tiljander yrittää useimmiten sivuuttaa koko keskustelun tai vaihtaa puheenaihetta. Varsinkin hyökkääviltä tuntuvien kommenttien kohdalla hän sulkee mieluummin korvansa.

 

“Välillä tuntuu siltä, että asiasta keskustellaan ihan kuin en olisi itse läsnä – vaikka työkaverini puhuvat käytännössä minusta ja minun oikeuksistani. Minusta se, etteivät samaa sukupuolta keskenään olevat saisi mennä naimisiin kuulostaa ihan yhtä älyttömältä kuin se, jos joku sanoisi, ettei ruskeatukkaisia ihmisiä saa vihkiä.”

 

 

Ihan tavallinen nainen

 

Tilda Tiljander on omien sanojensa mukaan tavallinen helsinkiläinen nuori nainen, joka nauttii vapaa-ajallaan laulamisesta, kitaransoitosta ja tyttöystävän kanssa hengailemisesta.

Hän on aina tiennyt pitävänsä tytöistä. Kaapista tulo ei silti ollut helppoa.

 

“Minulla oli vahva olo, etten tahdo enkä saisi olla tällainen. Ajattelin, että muut saavat olla homoja, mutta en minä. Mietin pitkään, että ehkä ihastukset menevät ohi ja minusta tulee normaali.”

 

Tiljanderin perhe suhtautui kaapistatuloon avoimesti ja hyväksyvästi. Se johtui osin siitä, että Tiljanderin perheessä uskonto ei ollut juuri läsnä. Sen sijaan kaveripiirille kertominen oli vaikeampaa.

 

”Herkässä vaiheessa olevalle teinille voi olla liikaa, jos tytöt ja pojat jaetaan eri ryhmiin pohtimaan sitä, millainen on ihannepoikaystävä ja -tyttöystävä. Hävettää myöntää, että olen itsekin ollut mukana vetämässä sellaisia ryhmiä”, Tilda Tiljander kertoo.

 

“Rippikoulun jälkeen innostuin isoskoulutuksesta ja sitä kautta uskonnosta tuli iso osa elämääni. En muista, että kukaan olisi koskaan sanonut minulle suoraan, että homous on syntiä, mutta olen kyllä oikeastaan aina tiennyt, että kirkon piirissä on ihmisiä, jotka ajattelevat niin.”

 

Loppujen lopuksi Tiljanderin parhaat kaverit eivät uutisesta hätkähtäneet, vaikka osalla oli vankka seurakuntatausta. Vaikeudet alkoivat vasta, kun Tiljander aloitti opinnot Diakonia-ammattikorkeakoulussa.

 

“Koulussa oli todella paljon vahvasti omia mielipiteitään esiin tuovia ihmisiä, sekä oppilaita että opettajia. Koin asian niin, että oli parempi olla hiljaa ja pitää omat tuntemukseni ja ajatukseni omana tietonani kuin kertoa, mitä oikeasti ajattelen.”

 

Omassa rippikoulussaan Tiljander ei muista kuulleensa tuomitsevia asenteita. Tiljander sanoo, että syynä saattaa olla yksinkertaisesti hyvä tuuri.

 

“Tiedän, että rippikouluissa on varsinkin aiempina vuosina voitu tuomita homoseksuaalisuus jyrkästi. Eikä se vaadi aina edes tuomitsemista. Herkässä vaiheessa olevalle teinille voi olla liikaa, jos tytöt ja pojat jaetaan eri ryhmiin pohtimaan sitä, millainen on ihannepoikaystävä ja -tyttöystävä. Hävettää myöntää, että olen itsekin ollut mukana vetämässä sellaisia ryhmiä.”

 

 

Mielipiteitä moneen suuntaan

 

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa seksuaalisten vähemmistöryhmien oikeuksista on keskusteltu vuosikymmenet. Tämän vuoden keväällä voimaan tullut tasa-arvoinen avioliittolaki on pakottanut kirkon pohtimaan virallista kantaansa entistä tarkemmin.

 

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatus- ja perheasioista vastaava johtaja Jarmo Kokkonen myöntää, että kirkolla on vielä paljon pohdittavaa ja päätettävää. Kokkosen mukaan kirkon perusperiaate on kuitenkin se, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia kirkon edessä.

 

”Vielä muutama vuosikymmen sitten keskusteltiin, voimmeko vihkiä eronneita. Näin jälkeenpäin ajateltuna sellainen keskustelu tuntuu aika kaukaiselta.”

 

”Omasta mielestäni sekä sukupuoli- että seksuaalivähemmistöjen olemassaolo kertoo Jumalan luomistyön moninaisuudesta. Lisäksi yhteiskunnassa vallitseva yhdenvertaisuuslaki koskee myös kirkkoja, joten kirkossa työskenteleviä täytyisi jo ihan lain mukaan kohdella yhdenvertaisesti”, Kokkonen sanoo.

 

Kokkosen mielestä keskustelu on polarisoitunut. Hän uskoo, että vastakkainasettelua pahentaa osittain se, että aihetta käsitellään julkisuudessa hyvin kärkkäästi.

 

”En voi kiistää, etteivätkö näkemykset kirkon sisällä vaihtelisi. Kirkon historia on kuitenkin jatkuvaa raamatuntulkintaa. Vielä muutama vuosikymmen sitten keskusteltiin, voimmeko vihkiä eronneita, koska Jeesus sanoo Raamatussa, että näin ei saa toimia. Näin jälkeenpäin ajateltuna sellainen keskustelu tuntuu aika kaukaiselta.”

 

 

Turussa saa olla oma itsensä

 

Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvan uskovan mielestä Kokkosen mainitsemaan täyteen yhdenvertaisuuteen on vielä matkaa.

 

”Totta kai mielipide-eroja saa olla ja tiedän, että Raamattua voi tulkita eri tavalla. Mutta ihmettelen kyllä välillä suuresti, mikä saa osan ihmisistä ajattelemaan niin, että minä en saisi olla sellainen kuin olen”, Tilda Tiljander sanoo.

 

Tiljanderin mielestä suhtautuminen homoseksuaalisuuteen vaihtelee uskovaisten keskuudessa paljon Suomen rajojen sisällä.

 

”Etelä-Suomessa ilmapiiri on varmaankin myönteisempi, koska täällä on ylipäätään enemmän uskontoja. Luulen, että sen takia erilaisuuskin on helpompi hyväksyä. Toisaalta usko on asia, jota ei voi edes selittää tieteellä. Jos joku kokee sydämessään niin, että homoseksuaalisuus on kerta kaikkiaan väärin, siihen on aika vaikea sanoa mitään.”

 

Turkulainen Kimmo Haaraniemi, 45, on harvinaisen tietoinen maantieteellisistä asenne-eroista. Oululaiseen, vanhoillislestadiolaiseen perheeseen syntynyt Haaraniemi on asunut Turussa 15 vuotta. Kaupungissa Haaraniemeä viehättää muun muassa vapaamielisempi ilmapiiri.

 

”Seta ei aluksi päästänyt meitä [sateenkaariyhdistys Malkusta] omiin tiloihinsa. Nyt tilanne on onneksi muuttunut. Tänä vuonna pääsimme ensimmäistä kertaa Turun tuomiokirkkoon, kun Sateenkaarimessu järjestettiin siellä ensi kertaa”, Kimmo Haaraniemi sanoo.

 

”Oulun seudulla herätysliikkeet ovat niin vahvoilla, että koin ilmapiirin siellä ahdistavaksi.”

 

Kuten Tiljander, Haaraniemikään ei koe uskontonsa olevan mitenkään ristiriidassa seksuaalisen suhtautumisensa kanssa. Siksi tuomitsevat mielipiteet satuttavat.

 

”Eihän se hyvältä tunnu, mutta olen tottunut ennakkoluuloihin. En ole koskaan kokenut, että uskoni ja seksuaalisuuteni olisivat jotenkin ristiriidassa. Nykyisin kirkonkin piirissä katsotaan homoseksuaalisuutta onneksi paljon avoimemmin kuin ennen”, hän sanoo.

 

Haaraniemi kertoo, että hänet on otettu turkulaisissa seurakunnissa pääsääntöisesti hyvin vastaan. Hän kuuluu Sateenkaariyhdistys Malkukseen, jonka tehtävänä on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten hengellistä hyvinvointia. Malkuksen lisäksi uskovien seksuaalivähemmistöjen asiaa ajaa muun muassa kirkkojen piirissä syntynyt solidaarisuusliike Yhteysliike.

 

Haaraniemi huomauttaa, että ennakkoluulot elävät puolin ja toisin, sillä Seta ei välillä halunnut avoimesti kristillistä Malkus-yhdistystä kokoontumaan tiloihinsa.

 

”Malkuksessa minut otettiin avosylin vastaan, mutta Seta ei aluksi päästänyt meitä omiin tiloihinsa. Nyt tilanne on onneksi muuttunut. Tänä vuonna pääsimme ensimmäistä kertaa Turun tuomiokirkkoon, kun Sateenkaarimessu järjestettiin siellä ensi kertaa. Oli hienoa päästä avoimesti homona isoon kirkkoon.”

 

 

Mallia maailmalta

 

Hollanti on ollut sukupuolineutraalin avioliiton pioneeri maailmassa, sillä samaa sukupuolta olevat ovat voineet solmia avioliiton vuoden 2001 huhtikuusta lähtien. Ruotsissa laki tuli voimaan vuoden 2009 toukokuussa, ja Ruotsin evankelis-luterilainen kirkko salli samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisen jo myöhemmin samana vuonna.

 

Sekä Tiljander että Haaraniemi ovat seuranneet jännittyneinä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä kumpuavaa keskustelua. Tiljander toivoo, että Suomessa kirkko ottaisi mallia Norjasta, jossa papit saavat vihkiä samaa sukupuolta olevia, mutta he voivat myös halutessaan kieltäytyä toimituksesta. Tällöin kirkon tehtävänä on etsiä tilalle toinen pappi.

 

”Jos minä menisin naimisiin, haluaisin, että minut vihkivä henkilö ei joutuisi tekemään vihkitoimitusta vastoin tahtoaan”, hän sanoo.

 

Jarmo Kokkonen uskoo, että Suomessa tullaan ennen pitkää päätymään vastaavaan malliin. Hänen mielestään saman kirkon sisällä voidaan antaa tilaa erilaisille tavoille elää ja uskoa. Hänen mukaansa avioliiton avaaminen samaa sukupuolta oleville edistäisi oikeudenmukaisuutta ja lähimmäisenrakkautta.

 

Tilja Tiljanderin ihannemaailmassa uskovainen homo voi päästä naimisiin kirkossa aivan kuten kuka tahansa muukin, eikä seksuaalivähemmistöjä vihkivän papin tarvitse pelätä virkansa puolesta.

 

”Silloin minunkaan ei tarvitsisi miettiä töissä tai muuten kirkon piirissä sitä, saanko kaikkien työkavereiden mielestä kuulua joukkoon. Kirkon ilmapiiri on onneksi muuttunut paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Muutosta on ollut lohduttava seurata.”

 

 

Veikkauksen tuotoilla tuetaan Setan ry:n toimintaa tänä vuonna lähes 580 000 eurolla. Seta pyrkii parantamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa.