Alkuun
20.6.2016
teksti: Marko Ylitalo, kuvat: Konsta Leppänen

Loikka pois kurjuudesta

 

Huono-osaisuuden periytymisen kierteen katkaiseminen on uuvuttavaa. Kun yhdeksänvuotiaan Tiina Elovaaran äiti kuoli, yksinhuoltajaksi jäänyt isä ratkesi ryyppäämään. Tyttärestä tuli sosiaalihuollon vakioasiakas, mutta nyt kolmekymppisenä hän istuu eduskunnassa. Hän on joutunut tekemään useita luokkaloikkia.

 

Toisinaan koripallo voi pelastaa nuoren tulevaisuuden. Tai voi se olla jalkapallo, pingispallo, lentopallo tai jääkiekko tai vaikka Rubikin kuutio.

 

”Korisjoukkueeni porukka tuli eri puolilta kaupunkia, ja heiltä kuuli erilaisia elämäntarinoita. Silloin tajusin, että minullakin on mahdollisuuksia parempaan elämään. Jo se oli ihan toinen maailma, kun lähti kotoa bussilla keskustaan treeneihin”, sanoo Tiina Elovaara, 29, eduskunnan pikkuparlamentissa.

 

Perussuomalaisten kansanedustaja varttui itätamperelaisessa Kaukajärven betonilähiössä. Kotikerrostalon takapihalla sijaitsi alkoholistiparantola, ja lähiympäristössä sikisi mielenterveysongelmia ja työttömyyttä. Elovaaran ollessa vasta yhdeksänvuotias hänen äitinsä kuoli syöpään, mikä suisti isän ryyppäämään.

 

”Hallitseva tunne lapsuudessani oli turvattomuus. Oli epävarmuutta toimeentulosta ja siitä, sattuuko isällä olemaan tänään hyvä vai huono päivä, mutta lapset osaavat taikoa pois huonot asiat ja uppoutua omiin leikkeihinsä ja peleihinsä. On tärkeää pystyä hahmottamaan muutakin kuin oman kaukajärvensä.”

 

"Koripallojoukkueessa tajusin, että minullakin on mahdollisuuksia parempaan elämään. Jo se oli ihan toinen maailma, kun lähti kotoa bussilla keskustaan treeneihin", sanoo kansanedustaja Tiina Elovaara.

 

 

Tiedosta ongelma

 

Mielenterveyden keskusliitossa kuntoutussuunnittelijana työskentelevä Laura Barck korostaa suojaavien tekijöiden merkitystä. Niihin kuuluvat esimerkiksi harrastukset.

 

”Ylisukupolvisuuden kierteen katkaisemisessa hirveän merkityksellistä on, mitkä muut asiat ovat vanhempien päihteiden käytön lisäksi rakentaneet lapsuutta, kuten perheen ulkopuoliset turvalliset aikuiset, koulu, harrastukset tai lemmikit. Niillä on suuri vaikutus siihen, miten aikuisuudessa selviää”, Barck kertoo.

 

Hän on ollut mukana A-klinikkasäätiön, Suomen Mielenterveysseuran ja Mielenterveyden keskusliiton yhteistyöhankkeessa Lasinen lapsuus – Sirpaleinen mieli, ja toimii edelleen ohjaajana vertaistukiryhmissä nuorille aikuisille, jotka haluavat katkaista huono-osaisuuden omalla kohdallaan – niin kuin Elovaara.

 

”Kaikki eivät valitettavasti pysty tai osaa pyytää apua. Moni myös kääntää oman ahdistuksensa aggressioksi viranomaisia tai päättäjiä kohtaan ja uhriutuu. Toiset hakevat ratkaisuja tilanteestaan huolimatta, ja luottavat siihen, että heillä itsellä on mahdollisuus vaikuttaa. Se on ratkaisevaa”, Elovaara sanoo.

 

 

”Kaikki eivät valitettavasti pysty tai osaa pyytää apua. Moni myös kääntää oman ahdistuksensa aggressioksi viranomaisia tai päättäjiä kohtaan ja uhriutuu."

 

 

Samaa korostaa Barck: ”Avainasemassa ketjun katkaisemisessa on, että tiedostaa sen olemassaolon ja tietoisesti muuttaa sitä.”

 

Ellei ongelmia tiedosteta, niihin on vaikea puuttua ja kierre jatkuu. Surua ja ahdistusta lääkitään usein päihteiden väärinkäytöllä, mikä pahimmillaan purkautuu väkivaltana.

 

Elovaara päätti jo lapsena, ettei suostu surkeaan tilanteeseensa, mutta yksin hän ei olisi pystynyt murtautumaan siitä ulos. Tarvittiin tukiverkkoa. Elovaara kiittää ”järjestelmää”: sosiaalityöntekijöitä, koulun terveydenhoitajia, opettajia, nuorisoneuvolaa, Kelaa...

 

Elovaara sai apua myös samassa kerrostalossa asuneilta naapureiltaan sekä sukulaisiltaan, joiden luokse pääsi yöksi aina kun kotona oli niin paha tilanne, ettei sinne voinut jäädä.

 

Barckin mukaan jokainen ihminen on tavallaan lapsuutensa tulos: ”Jos suvussa on aina juotu, niin moni ajautuu jatkamaan samaa. Perheen kaikki sosiaaliset suhteet saattavat nivoutua päihteiden käytön ympärille. Ei ymmärretä sitä, että aikuisuudessa jokainen voi valita toisin ja luoda elämästään erilaista.”

 

Tiina Elovaara päätti jo lapsena, ettei suostu surkeaan tilanteeseensa, mutta yksin hän ei olisi pystynyt murtautumaan siitä ulos.

 

 

Useita luokkahyppyjä

 

Elovaara on kokenut olonsa epäreiluksi, vaikka eli samassa hyvinvointiyhteiskunnassa kuin muutkin. Se ei silti tarkoita, että kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet pärjätä. Tilastojenkin mukaan akateemisista perheistä tulevilla on moninkertaisesti muita suurempi todennäköisyys päätyä yliopistoon.

 

Luokkaeroja löytyy, ja suomalainenkin koulujärjestelmä on monella tapaa rakentunut keskituloisten perheiden varallisuuden mittapuulle. Sosiaalihuolto kustansi Elovaaran lukiokirjat ja harrastukset, mistä hän on kiitollinen. Duunariperheen kasvatti ei tehnyt pelkästään luokkahyppyä – hän teki niitä useita.

 

”Äitini kuoli ja isäni dokasi, mutta monet tulevat vielä vaikeammista tilanteista. Jotkut saattavat viettää koko lapsuutensa sijaishuollossa tai nuorisokodissa. Se on musertavaa, enkä voi mennä heille sanomaan, että ’hei, nyt kouluttautumaan siitä’. On kuitenkin paljon heitä, jotka voisivat valita.”

 

Elovaaran mielestä riskiryhmään kuuluvien nuorten tilanteen tunnistaminen vaatii suurta herkkyyttä esimerkiksi opettajilta. Oppilaan huonon käytöksen takaa voi löytyä paljon muutakin kuin vain huono päivä, esimerkiksi traumaattisia kokemuksia, kuten vanhemman kuolema.

 

Laura Barck korostaa sitä, että apua kannattaa hakea.

 

”Jos oireilee menneisyytensä kanssa, ja tulee ongelmia jaksamisen tai mielenterveyden kanssa, niin kannattaa hakea apua esimerkiksi terapiasta, vertaistukiryhmistä tai omasta lähipiiristään. Avun hakeminen on todellista vahvuutta ja ensiarvoisen tärkeää sekä itsen että lähipiirin kannalta.”

 

 

Katkeroituminen on helppoa

 

Tiina Elovaaralle sanottiin useaan kertaan, että ”älä nyt luule itsestäsi liikoja”. Nyt hänestä tuntuu siltä kuin olisi kamppaillut henkensä edestä, eikä hän toivo samaa kenellekään. Se on ollut uuvuttavaa. Vihainenkin hän on ollut, mutta käyttänyt sen voimavarana omien unelmiensa toteuttamiseen.

 

”Ei voida väittää, että kaikilla olisi samanlaiset lähtökohdat. Halusin pois siitä tilanteesta, ja sain tunteesta voimaa ponnistella. Olisi ollut helppo katkeroitua ja olla kouluttautumatta tai pyrkimättä työelämään.”

 

Mukana on ollut myös paljon onnekkaita sattumia, kuten se ettei häntä koskaan koulukiusattu. Elovaara uskoo, että sitä hän ei olisi enää kestänyt.

 

”Kaikki eivät päässeet lähiöstä pois, koska heillä ei välttämättä ollut ketään, joka olisi tukenut heidän pyrkimyksiään.”

 

Nuoruuden koripallojoukkueen pelaajat muodostavat edelleen Elovaaran lähimmän ystäväpiirin.

 

”Kaikki eivät päässeet lähiöstä pois, koska heillä ei välttämättä ollut ketään, joka olisi tukenut heidän pyrkimyksiään", Tiina Elovaara sanoo.