Alkuun
5.2.2018
teksti: Maarit Piippo, kuvat: Touko Hujanen

Mä hiihdän!

 

Kansainvälinen hiihtokoulu opettaa maahanmuuttajalapsille perisuomalaista urheilulajia – ja tasa-arvoa.

 

Hakunilan hiihtostadionilla on tunnelma katossa, kun Aino-Kaisa Saarinen ylittää maaliviivan tammikuisten Vantaan SM-hiihtojen skiathlonissa. Etiopialainen Lena seuraa tarkasti hiihtosankarinsa voittoa keskellä kymmentuhatpäistä yleisöä. Lena perheineen on elämänsä ensimmäistä kertaa hiihtokisojen katsomossa, ja hänestä on huippujännittävää seurata idoliensa pärjäämistä.

 

Lena näkee ladulla paljon tuttuja urheilijoita, ja päivän kruunaa yhteiskuva Anssi Pentsisen ja Perttu Hyvärisen kanssa. Suomen hiihtomaajoukkueen edustajat ovat Lenan hiihtokummeja.

 

”Oli tosi hienoa olla mukana oikeissa hiihtokisoissa. En meinannut uskoa, että hiihtämällä pääsee niin kovaa. Haluaisin itsekin opetella vapaan hiihtotavan tyylin”, Lena kertoo.

 

Etiopiasta Suomeen kolme vuotta sitten muuttanut 11-vuotias Lena on jo kokenut hiihtäjä, joka osaa monia murtomaahiihdon tekniikoita. Hän on Kansainvälisen hiihtokoulun kolmannen vuosikurssin oppilas ja harjoittelee viikoittain yhdessä monikulttuurisen lapsiryhmän kanssa.

 

Harrastus sai alkunsa helsinkiläisen Maatullin ala-asteen valmistavalta luokalta, jossa lähdettiin mukaan uudenlaiseen kotouttavaan toimintaan. Ryhmä hiihdon harrastajia ja ammattilaisia halusi kokeilla, voisiko suomalaiskansallinen urheilulaji tuoda iloa ja virkistystä maahanmuuttajille pitkän talven ajaksi.

 

Nyt Kansainvälinen hiihtokoulu on valtakunnallinen yhdistys, joka toimii viidellä Suomen paikkakunnalla ja jonka piirissä on harjoittellut yli sata lasta. Suomalaisilla hiihtoladuilla on kolmen vuoden ajan sivakoinnut lapsia muun muassa Somaliasta, Libanonista, Nepalista, Meksikosta ja Afganistanista. Yksityisten, yhteisöjen ja yritysten tuella on voitu järjestää hiihtokoululaisille ilmainen opetus ja välineet.

 

 

Sukset jalkaan ja talvi haltuun

 

Muutama päivä Vantaan SM-kisojen jälkeen myös Lena suksii Hakunilan hiihtokeskuksen laduilla, kun ryhmä lapsia pelaa hiihtohippaa ja Kuka pelkää lumiukkoa -leikkiä. Nyt iloitaan harvinaisesta päivästä pääkaupunkiseudulla, kun taivaalta tuiskahtaa isoja lumihiutaleita vuoden ensimmäisen lumimyräkän myötä.

 

Harvinaista on myös se, että Kansainvälisen hiihtokoulun lapset osallistuvat ensimmäistä kertaa Vantaan hiihtoseuran lumilajikouluun kantasuomalaisten lasten kanssa. Yhdessä treenataan murtomaahiihdon tekniikoita, sauvoilla lykkimistä, pujottelurataa ja alamäkilaskua.

 

Moni maahanmuuttajalapsista ei muutama vuosi sitten ollut koskaan nähnyt lunta. Moni heistä ei ollut koskaan aiemmin kokeillut suksia jalkaansa – eikä joillakin ollut ylipäänsä mahdollisuutta harrastuksiin entisessä kotimaassaan.

 

11-vuotias Lena muutti Etiopiasta Suomeen kolme vuotta sitten. Nyt hän treenaa hiihtoa viikoittain Kansainvälisessä hiihtokoulussa.

 

Osa Kansainvälisen hiihtokoulun lapsista on tullut Suomeen pakolaisina tai turvapaikanhakijoina, osan perhe on muuttanut maahan töiden takia tai muista syistä. Kaikkia heitä on pohjoisen kylmä ja pimeä talvi koetellut. Miten pukeutua talvella, miten liikkua ulkona loskassa ja viimassa, miten tutustua paikallisiin ihmisiin? Suomalaisille tutut asiat ovat yllätys erilaisista ilmastoista ja kulttuureista tuleville perheille.

 

Pukeutuminen olikin ensimmäisiä asioita, joita Kansainvälisessä hiihtokoulussa on opeteltu. Valmistavien luokkien lapsille ja vastaanottokotien asukkaille on neuvottu, että Suomen talveen kannattaa pukea kylmään ilmastoon soveltuvat vaatteet. Laduille ei voi lähteä nilkat paljaana tai ilman hanskoja.

 

Joillekin islamilaiseen kulttuuriin kuuluville tytöille hiihtohaalari ja pipo eivät olleet sovelias vaatetus, ja pukeutumisesta uhkasi tulla este hiihtokouluun osallistumiselle. Neuvottelujen jälkeen asia ratkaistiin toppakankaisella hiihtohameella ja huivilla.

 

Somaliasta kotoisin oleva 10-vuotias Fahmo hiihtää jo kolmatta vuotta Kansainvälisessä hiihtokoulussa.

 

”Huivi suojaa kylmältä siinä missä pipokin, ja toppahame on jo muotia hiihtoväen piirissä”, sanoo Kansainvälisen hiihtokoulun puheenjohtaja Inka Kärkkäinen.

 

Hiihtokoulun vetäjät ovat joutuneet perustelemaan harrastuksen sopivuutta perheille ja jopa uskonnollisille johtajille. Islamilaisuudessa on usein tarkkoja sääntöjä naisen roolille: joidenkin tulkintojen mukaan tyttöjen ei ole soveliasta hikoilla, ja heidän on vaalittava naisellisuuttaan esimerkiksi meikkaamalla jo ala-asteikäisenä. Naisen kehonkuvaan kuuluu olla pikemminkin pyöreähkö kuin urheilullinen. Tyttöjen ei myöskään ole aina sopivaa osallistua samaan liikuntaryhmään poikien kanssa.

 

Lupa hiihtoon on kuitenkin lähes aina saatu, kun lasten vanhemmat ovat ymmärtäneet, että elämä uudessa kotimaassa helpottuu, jos kokeillaan suomalaisen elämänmenon parhaita puolia. Ulkoilu ja liikkuminen luonnossa voivat olla keino iloita talvesta, joka muuten helposti passivoi jäämään sisälle. Vapaus ja aktiivinen elämäntapa voivat olla jotain ainutlaatuista esimerkiksi sotaa tai vainoa pakeneville.

”Lasten hiihtoharrastus on parhaimmillaan kotouttanut koko perhettä, ja lapset ovat saaneet ystäviä yli kulttuurirajojen, kertoo hiihdonopettaja Laura Liikanen.

 

 

Hiihtokoulu on muutosprosessi

 

Kun lapset saapuvat ensimmäistä kertaa hiihtokouluun, aluksi moni on hengästynyt jo lyhyenkin treenin jälkeen. Mutta kun viimein on päästy kuivaharjoittelusta suksille, on lasten motivaatio liikkumiseen noussut ja kunto kasvanut kohisten. Säännöllinen harjoittelu näkyy jaksamisena niin, ettei edes kova pakkanen tai vesikeli ole rajoittanut hiihto-oppilaiden intoa.

 

”Olemme saaneet hyvää palautetta yhteistyökoulujen opettajilta, joiden mukaan tunnelma luokassa oli selvästi rauhoittunut hiihtoharrastuksen myötä. Liikunta ulkoilmassa on poistanut levottomuutta ja antanut keskittymiskykyä koulutyöhön”, sanoo Liikanen.

 

Lumilajikoulussa otettiin ilo irti lumimyräkästä hiihtohippaa pelaamalla.

 

Lasten itsetunto on noussut samalla kun kunto on kasvanut. Aroistakin lapsista on kuoriutunut rohkeita omien rajojensa ylittäjiä.

 

”Aluksi tuntui että kaadun, enkä uskaltanut liikkua ollenkaan. Nyt parasta alamäki, eikä mikään hiihdossa ole hankalaa”, kertoo 10-vuotias, Somaliasta kotoisin oleva Fahmo.

 

Rohkeus suksien päällä on tuonut myös varmuutta kestää erilaisuuden leimaa. Vaikka suhtautuminen maahanmuuttajiin on hiihtopiireissä usein myönteistä, törmäävät lapset välillä rasismiin muussa elämässään. Menkää kotiin -huutoja saattaa kuulua pihoilla ja kaduilla.

 

Kielteinen suhtautuminen ei pääse kuitenkaan lannistamaan, jos maahanmuuttajalla on kokemusta myös myönteisistä ja kannustavista suomalaisista.

 

 

Tasa-arvon siemen

 

Inka Kärkkäisestä ja Laura Liikasesta on muiden hiihdonopettajien tapaan tullut hiihtokoululaisille tärkeitä esimerkkejä suomalaisuudesta. Erityisesti suomalaisen naisen roolimalli on poikennut totutusta.

 

”Nainen opettajan roolissa ei perinteisesti sovi islamilaiseen maailmankuvaan, ja aluksi joillakin hiihtokoulun pojilla oli vaikeaa hyväksyä minua auktoriteetin asemaan”, kertoo Liikanen.

 

Somaliasta kotoisin oleva Fahmo tietää, että Suomen talvesta voi nauttia, kun pukeutuu lämpimästi.

 

Maahanmuuttajalapsille saattaa olla yllätys se, että nainen voi olla vahva, urheilullinen ja itsenäinen. Lauran kautta hiihtokoululaiset ovat nähneet, että nainen voi päättää asioista ja joskus neuvoa miehiäkin.

 

”Olen eronnut kahden lapsen äiti ja perheen pää. En yritä käännyttää ketään, mutta toivon, että olen onnistunut kylvämään tasa-arvon siemenen näihin lapsiin”, Laura Liikanen sanoo.

 

Qatarista Suomeen muuttanut 11-vuotias Farah käy Kansainvälistä hiihtokoulua yhdessä kaksoisveljensä ja pikkuveljensä kanssa.

 

Inkasta ja Laurasta on kehkeytynyt lapsille hiihtoemoja, ja joskus hiihtämisen jälkeen lapset uskoutuvat heille huolistaan.

 

”Kuskatessani hiihtokoululaisia kotiin treenien jälkeen eräs lapsi kertoi, että hänen enonsa oli juuri kuollut Syyrian sodassa. Toinen lapsi selvitti, miksi kotiosoite vaihtui niin usein: Taleban vainosi perhettä vielä Suomessakin”, Liikanen kertoo.

 

On ilmennyt myös ilon aiheita: tyttö, jonka harrastus oli vaarantumassa isän huolestumisen takia, sai palata hiihtokouluun. Tällä kertaa hän oli pukeutunut toppahameen sijasta hiihtohaalariin.

 

 

Kansainvälinen hiihtokoulu pyrkii kotouttamaan maahanmuuttajia opettamalla murtomaahiihtoa. Se on rekisteröity yhdistys, jonka toiminta mahdollistuu tukijoiden ja vapaaehtoisten toimijoiden avulla. Tähtäimessä on vakiinnuttaa toiminta ja ulottaa se myös syrjäytymisvaarassa oleviin kantasuomalaisiin lapsiin. Yhdistyksen kautta löytyy monia eri tapoja kannustaa Suomen uusia hiihtäjiä.

 

http://kansainvalinenhiihtokoulu.fi/