Alkuun
20.1.2018
teksti: Virpi Salmi, kuvat: Mikko Vähäniitty

Menestys, tuho ja uusi nousu

 

Jari Hiekkavirta on yhdistetyn maajoukkueessa juhlinut voittoa joka viikonloppu ja muutama vuosi myöhemmin voidellut suksia, kun suksihuoltajaan ei enää ollut varaa. Nyt hän on ollut mukana rakentamassa uutta menestystä.


 

Rivitaloasunnon yläkerran suurista ikkunoista avautuu idyllinen luminen maisema Jyväskylän Tuomiojärvelle. Vain yksinäinen lenkkeilijä rantatiellä rikkoo valkean harmonian, mutta hetkinen, eivätkö nuo ole Laajavuoren hyppyrimäet?

 

"Joo, kyllä ovat", Jari Hiekkavirtaa naurattaa. Yhdistetyn maajoukkueen fysioterapeutti ja valmentaja saa katsella työstään muistuttavia rakennuksia kesät talvet silloin kun ehtii kotonaan olemaan.

 

Se ei ole ihan kauhean usein, sillä maajoukkueen työntekijälle kertyy yli 200 matkapäivää vuodessa. Huippusesonkina loka maaliskuussa Hiekkavirta on kotona neljä viisi päivää kuukaudessa, siis keskimäärin joka toisen viikonlopun. Tosin viikonloppuihin vapaapäivät osuvat ani harvoin.

 

Hiekkavirta on työskennellyt yhdistetyn maajoukkueessa vuodesta 2003. Kun hän aloitti, Suomi oli yhdistetyn ylivoimainen huippumaa. Mukana oli sellaisia urheilijoita kuin Samppa Lajunen, Hannu Manninen, Jaakko Tallus ja Anssi Koivuranta. Nimet jäivät niidenkin mieleen, jotka eivät lajia intohimoisesti seuranneet. Yhdistetyn menestys oli laastaria haavoihin hiihtokansalle, kun maastohiihto vasta toipui Lahden vuoden 2001 dopingskandaalista.

 

Mikä voisi olla parempi tilanne aloittaa uudessa työssä, ei mikään.

 

"Kyllä se menestys koukutti, se oli niin huikeaa."

 

"Kaikki meidän kilpailijat olivat kansainvälisellä huipulla. Menin valmiiseen pöytään", Hiekkavirta muistelee.

 

Valmiissa pöydässä juhlittiin maailmancupin voittoja joka kisassa, toisinaan jopa kaksoisvoittoja. Lajunen oli voittanut Salt Lake Cityn olympialaisissa edellisvuonna kolme kultamitalia ja Hannu Mannisella on neljä peräkkäistä maailmancupin voittoa vuosilta 2003 2007.

 

"Joka viikonloppu oltiin podiumilla, usein tuli kaksoisvoitto. Joukkuekisassa voitettiin joka kerta. Ajattelin, että oh-hoh, näyttääpä tämä helpolta."

 

Ei ihme, että työ maistui makealta.

 

"Kyllä se menestys koukutti, se oli niin huikeaa. Itsekin kilpaurheilleena sitä osasi arvostaa."

 

Hyvä menestys ei tarkoittanut yhdistetyn joukkueelle aamuyöhön jatkuvia bileitä alppikylien yökerhoissa vaan isoja resursseja.

 

”Meillä oli erikseen esimerkiksi hiihtovalmentaja ja pari suksihuoltajaa, yhteensä kisoissa oli mukana henkilökuntaa aina vähintään kuusi, joskus seitsemän henkilöä.”

 

Voittamisesta tuli suorastaan arkinen itsestäänselvyys. Jos jäätiin kakkossijalle, oltiin epäonnistuttu ja pettyneitä.

 

 

Vuodeksi kokeilemaan

 

Maajoukkueura sen enempää valmentajana kuin urheilijanakaan ei ollut nuoren Hiekkavirran suunnitelmissa.

 

"Urheilusta olen kyllä aina ollut kiinnostunut siitä asti kun olen osannut kävellä, mutta perheessä ei ole ollut mitään sen kummempaa urheilutaustaa."

 

Lapsuuden Saarijärvellä pohjoisessa Keski-Suomessa kuitenkin hiihdettiin. Paikallinen hiihtosuuruus Eija Ristanen (os. Hyytiäinen) oli voittanut olympiapronssia Sarajevossa 1984 ja oli saarijärveläislapsille esikuva. Hän ehti myös pitämään hiihtokouluja ja houkutteli lajin pariin nuoria.

 

Eikä Hiekkavirta hiihtäjänä huonoimmasta päästä ollut ollenkaan. Hän pääsi 16-vuotiaana Vuokatin urheilulukion hiihtolinjalle ja kilpaili nuortensarjoissa.

 

"En koskaan elätellyt hiihdosta mitään ammattilaistoiveita. Mutta jotakin urheiluun liittyvää toivoin ammatin olevan", Yhdistetyn maajoukkueen fysioterapeutti ja valmentaja Jari Hiekkavirta muistelee.

 

Armeijassa kilpahiihto jäi. Sitten piti ruveta miettimään jatko-opiskeluja. Hiekkavirta haki Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan, jonne ei päässyt sisään, mutta haki opiskelemaan myös fysioterapiaa.

 

"Olen aina ajatellut, että kokeillaan ja katsotaan, mitä tästä tulee."

 

Sama ajatus hänellä oli viisi vuotta myöhemmin, kun vanha tuttu hiihtoajoilta, yhdistetyn maajoukkuekilpailija Antti Kuisma kertoi tuoreelle fysioterapeutille, että maajoukkueessa olisi fysioterapeutin paikka auki.

 

"Ei minulla ollut minkäänlaista mielikuvaa, millainen homma se on. Mutta ajattelin, että voihan sitä vuodeksi mennä kokeilemaan."


 

Laji aallonpohjassa

 

Kokeilusta on pian 15 vuotta. Ensin työ oli yhtä juhlaa, sitten rysähdettiin kunnolla montun pohjalle.

 

Se tapahtui vuonna 2010. Talven 2010-2011 maailmancupissa paras suomalainen oli Janne Ryynänen sijalla 18.

 

"Silloiset huiput lopettivat uransa yhtä aikaa ja vasta siinä vaiheessa huomattiin, että ei sieltä olekaan nuoria lupauksia nousemassa."

 

Juniorityö oli jäänyt menestyshuumassa hoitamatta. Miesten menestyksen liepeillä pörrääminen oli jännittävämpää eikä sen enempää Hiihtoliittoa kuin valmentajiakaan olleet nuoret kiinnostaneet. Nuorten valmennusleirejä pidettiin miten sattuu ja maailmancupin alempi sarja Continental Cup, josta oli aiemmin kertynyt nuorille arvokasta kilpailukokemusta, oli jäänyt kiertämättä. Hiihtoliitolla ei ollut juuri minkäänlaista organisoitua nuorten valmennustoimintaa.

 

Tämä kaikki tajuttiin vasta, kun uuden sukupolven olisi pitänyt jo seistä valmiina hyppytornissa ja lähtösuoralla.

 

"Koko systeemi oli ihan sekaisin ja kyllä siinä pari kertaa mielessä kävi, onko tässä mitään järkeä", Hiekkavirta sanoo.

 

Jari Hiekkavirta seurasi läheltä, kun suomalainen yhdistetty syöksyi noin kahdeksan vuotta sitten.

 

Menetyksen katoamisen myötä katosi myös raha, ja Hiekkavirran toimenkuva muuttui mukana juhlivasta fysioterapeutista jokapaikanhöyläksi, jolla oli pian enemmän tehtäviä kuin aikaa. Maajoukkueen henkilökunta oli tipahtanut alle puoleen huippuvuosista. Vakituisia työntekijöitä oli kaksi: päävalmentaja ja Hiekkavirta.

 

”Jouduin ruveta hoitamaan kaikenlaisia hommia, joihin en välttämättä ollut valmis, kuten seuraamaan hiihtoharjoittelua ja voitelemaan suksia. Koko ajan oli kiire ja tuntui, ettei ehtinyt keskittyä kunnolla mihinkään. Jälkikäteen ajateltuna se oli uran kannalta hyvä juttu, mutta ei se silloin siltä tuntunut.”

 

Maajoukkueeseen taas oli nostettava kilpailemaan nuoria, joilla ei ollut mitään mahdollisuuksia kansainvälisten huippujen seassa, koska heidän olisi kuulunut olla vielä nuorten sarjoissa.

 

”Kun ennen ei mennyt yhtään viikonloppua, ettei olisi voitettu, nyt ei saatu edes maailmancupin pisteitä.”

 

Maailmancupin pisteitä saa kilpailun 30 parasta.


 

Oikealla tiellä

 

Tätä vuotta on takana vasta pari päivää ja lomakausi on kuumimmillaan, mutta Hiekkavirta on jo ollut joulun välipäivät maajoukkueen kanssa harjoitteluleirillä Pajulahdessa Lahden kupeessa. Parin päivän päästä on lähtö Kuopioon kisoihin, sillä Viron Otepäähän maailmancupin kisat on peruttu. Lumitilanne Virossa ei ole yhtä ylitsevuotavan runsas kuin Keski-Suomessa.

 

Lennosta vaihtuvat suunnitelmat ovat lähes yhtä kiinteä osa maajoukkuetyötä kuin runsaat matkapäivätkin. Onneksi yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen asuu 500 metrin päässä.

 

"Palavereita varten ei tarvitse onneksi matkustaa minnekään", Hiekkavirta sanoo.

 

Nyt työmatkoille on onneksi taas miellyttävä lähteä. Kun vuonna 2010 yhdistetyn juniorityö organisoitiin uusiksi, tulokset alkavat näkyä nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin.

 

Hiekkavirta on ollut mukana kasvattamassa nykyisiä huippulupauksia, kuten Eero Hirvosta ja Ilkka Herolaa, aivan pikkujunnuista asti.

 

"Tuntui aivan sairaan hienolta, kun ne pikkutirppanat saivat ensimmäisen kerran maailmancupin pisteitä", Hiekkavirta nauraa.

 

”Vielä ei olla voitettu mitään, mutta merkit on niin hyvät, että oikealla tiellä ollaan.”


 

Juhlitaan kolalla ja pitsalla

 

Vaikka Hiekkavirta on virallisesti ollut apuvalmentaja jo vuodesta 2008, hän vastaa edelleen myös fysioterapeutin hommista.

 

”En pelkästään korjaa harjoittelun tuomia kremppoja vaan pyrin siihen, että treenaaminen ja palautuminen olisi sellaisessa tasapainossa, ettei vammoja tulisi ollenkaan.”

 

Tämän talven suurin koitos on tietysti olympialaiset Pyeongchangissa Etelä-Koreassa. Aikaeroon yhdistetyn joukkue totutteli jo Pajulahden leirillä vuodenvaihteessa.

 

Yhdistetyn miehet eivät juhli railakkaasti. ”Jos on mennyt hyvin, menemme joukkueen kanssa pizzalle”, Hiekkavirta kertoo.

 

"Kokeilimme siellä, miten vireystilaan vaikuttaa se, että kisat ovat vasta illalla pimeän aikaan. Aloitimme harjoittelun kolmen aikaan iltapäivällä ja varmasti jotkut ihmettelivät, että mitä nuo hullut hiihtävät vielä yhdeksältä illalla."

 

Yhdistetyn kilpailijat ovat paljon vähemmän kuuluisia lapasesta lähtevästä juhlimisesta kuin naapurilaji mäkihypyn kilpailijat olivat takavuosina. Alkoholin käyttö ei Hiekkavirran mukaan kuulu nuorten nykykilpaurheilijoiden juhlimisrepertuaariin ollenkaan.

 

”Jos on mennyt hyvin, menemme joukkueen kanssa pizzalle. Pizza ja kokis kerran kuussa on rajuinta, mitä vedetään”, Hiekkavirta nauraa.

 

Yhdistetyn ammattilaiset lomailevat huhtikuussa, kun kausi on ohi. Silloin Hiekkavirta suuntaa esimerkiksi Indonesiaan sukeltamaan. Mutta toukokuussa alkavat taas treenit, leirit ja valmistautuminen kesäkisasesonkiin. eikä Hiekkavirtaa paljon kotona näy. Myös fysioterapeuttina työskentelevä puoliso onneksi ymmärtää.

 

"Toistaiseksi on ollut ok", Hiekkavirta nauraa.

 

"Vaikkei olla oikein vielä ehditty sisustaa täällä kolme vuotta sitten hankitussa asunnossa.

 

Suomalaista hiihtoa ja Suomen Hiihtoliiton toimintaa tuetaan yli miljoonalla eurolla vuodessa Veikkauksen pelien tuotoilla. Myös lukuisat hiihtoseurat saavat seuratukea junioritoimintaansa.

 

Talviolympialaiset järjestetään Etelä-Korean Pyeongchangissa 9.–25. helmikuuta 2018.