Alkuun
4.12.2017
teksti: Touko Kauppinen, kuvat: Sakari Piippo

Nuoret unelma-ammatissa

Parikymppisen sisustusompelijan, kokin ja parturi-kampaajan mielessä ei pyöri alan vaihto tai sapattivuoden pitäminen. Heidän mielestään oma ammatti on se kaikista paras, vaikka kaikki kollegat eivät ole yhtä innostuneita.

 

 

Kauneuden nälkä ja tarkkuus ajavat ompelijaa

 

Äkkiä kaikki tuntui natsaavan. Heti ensimmäisenä päivänä Stadin ammattiopistossa Tytti Wahlberg tiesi hakeutuneensa unelmiensa alalle. Valmistuttuaan Wahlberg, 20, on tehnyt sisustusompelijan koulutustaan vastaavaa työtä reilun vuoden verran Eurokangas-kaupassa Helsingin Yliopistonkadulla.

 

”Onneksi äitipuoleni muistutti, kun mietin peruskoulun jälkeen tulevaisuuttani, että mähän olen aina suunnitellut ja tehnyt paljon käsitöitä. Ompeleminen on ollut mulle alusta lähtien rentouttavaa, kuin meditatiivista tekemistä. Muut ajatukset katoavat ja keskityn vain yhteen asiaan”, Wahlberg sanoo.

 

”Tajusin myös, etten ole koskaan tuntenut oloa hyväksi, jos jossakin on vaikkapa ruman näköiset verhot tai seinä. Mun on aina tehnyt mieli alkaa suunnitella muutoksia.”

 

”Jos itselläni on joskus huono päivä, ajattelen, että työlläni on aina jollekin merkitystä. Aina sen ei tarvitse olla mulle juhlaa”, sisustusompelija Tytti Wahlberg sanoo.

 

Wahlberg pääsee toteuttamaan hyvin Euronkankaan verhojen myyjänä koulussa ja vapaa-ajallaan keräämäänsä ammattitaitoa. Hän suunnittelee kunkin asiakkaan kanssa yksilölliset verhot ja leikkaa sopivan kokoiset kankaat. Itse käytännön ompelemistyötä hän ei ainakaan vielä pääse tekemään.

 

”Tarkka ja määrätietoinen luonteeni sopii sisustusalalle. Ja kun olen pienestä pitäen tottunut tekemään käsillä asioita, mun on luontaista tarkkailla koko ajan, miten mikäkin esine, teos tai vaikkapa rakennus on tehty ja oppia siitä.”

 

Parasta nykyisessä työssä on Wahlbergin mielestä se, kun näkee asiakkaankin innostuvan. Tyytyväisimpien asiakkaiden silmät kiiluvat ja sydän hakkaa, kun he saavat lopulta verhot käsiinsä. Jotkut tulevat jälkikäteen näyttämään kuvia, miten hienosti verhot sopivat kodin kokonaisuuteen.

 

”Silloin tällöin joku asiakas on ihan paniikissa verhojen suunnittelemisen kanssa, jolloin lopulta esiin tuleva hymy on mulle suuri palkinto. Jos itselläni on joskus huono päivä, ajattelen, että työlläni on aina jollekin merkitystä. Aina sen ei tarvitse olla mulle juhlaa.”

 

Wahlberg on oppinut palvelemaan asiakkaita niin ammattitaitoisesti, etteivät omat mielialat vaikuta työhön. Joskus joku tarkkanäköisimmistä työkaverista tulee tauolla kuitenkin kyselemään, onko kaikki ok tai mites sitä noin leijutaan. Yleensä Wahlbergin mieli on valoisa, kun duunipaikka on lähellä kaikkien työunelmien toteutumista.

 

”Viiden vuoden sisällä haluaisin saada työnkuvaani lisää vapautta suunnitella ompelutuotteita. Voi olla, että se vaatisi jonkin sortin yrittäjyyttä. Tällä erää olen kuitenkin erittäin tyytyväinen työhöni, eikä sisustusompelijan duunia ole ylipäätäänkään paljon tarjolla”, Wahlberg sanoo.

 

 

Kun uudet kampaustyylit ja kilpaileminen kiinnostavat

 

Reilu vuosi sitten Taiju Koivula vähensi kouvolalaisessa Lehtomäen hius- ja kauneuspisteessä työskentelyä kolmeen työpäivään viikossa. Treenaamiseen hän varasi aikaa viitenä päivänä joka viikko. Tavoittena oli voittaa tällä kertaa Abu Dhabissa järjestetyt Worldskills-kilpailut, joita pidetään parturi-kampaajien maailmanmestaruuskisoina. Edellisenä vuonna Koivula oli voittanut EM-hopeaa.

 

”Tein kaikkeni, mutten voittanut kultaa. MM-hopea kuitenkin todisti, että monia vuosia kestänyt määrätietoinen itseni kehittäminen ei ollut mennyt hukkaan. Olen maailman huipulla ammatissani”, Koivula, 22, sanoo.

 

Koivula tiesi jo Kouvolan seudun ammattiopistoon mennessään, että pelkkä normaali työssäkäynti ei tule riittämään. Kilpatanssissa Suomen mestaruuksia voittanut Koivula oli jättänyt urheilu-uran, mutta kilpailuhenkisyys ei ollut kadonnut mihinkään.

 

”Uskon, että voin tulla paremmaksi koko työurani ajan. Parturi-kampaajan työ on täynnä haasteita ja mä tykkään sellaisista”, parturi-kampaaja Taiju Koivula kertoo ammatistaan.

 

”Jos haluaa voittaa maailmanmestaruuden, pitää treenata kuin urheilija. Pitää löytää sopivat valmentajat, osallistua maajoukkueleireille ja tehdä valtavasti toistoja. Nyt kun saavutin menestystä, voin panostaa enemmän työuraani.”

 

Työuraakaan Koivula ei aio todellakaan tehdä puolivaloilla. Hän on jättäytynyt toistaiseksi päivätyöstään vapaalle ja miettii tulevaisuuden suunnitelmiaan.

 

”Voisin tehdä jatkossakin parturi-kampaamossa töitä, mutta kaipaan siihen rinnalle uusia mahdollisuuksia toteuttaa taitojani. Teatteri- ja elokuvamaailma, erilaiset näytökset ja kampaajien kouluttaminen kiinnostaisivat. Saattaa olla, että muutan kotikaupungistani Kouvolasta pois.”

 

Koivula ei tiedä vielä viekö tie ulkomaille vai kenties ensin Helsinkiin. Kouvolalainen sanoo kahden asian olevan kuitenkin varmaa: hän panostaa jatkossakin täysillä kampaaja-alalle ja haluaa koko ajan kehittyä.

 

”Uskon, että voin tulla paremmaksi koko työurani ajan. Parturi-kampaajan työ on täynnä haasteita ja mä tykkään sellaisista. Niin pitkään kuin muistan, mulla ei ole ollut paljon vapaa-aikaa, mutten aio jatkossakaan sellaista varmistella.”

 

Koivula sanoo jaksavansa parturi-kampaajan työtä, koska rakastaa sitä niin paljon. Hän nauttii erityisesti erilaisten kampausten tekemisestä. Koivulan menestys on jo kiirinyt monien korviin ja asiakkaat osaavat odottaa häneltä uusimpia trendejä ja omaperäisyyttä.

 

”Pidän siitä, että kampaajan työn jälki on heti nähtävillä ja palaute tulee nopeasti. Kun onnistun hyvin jossakin uudessa tekniikassa ja asiakas on tyytyväinen, se tuntuu melkein kuin ihmeeltä, vaikka sitä tapahtuu tuon tuosta. Tajuan sellaisina hetkinä, että kaikki vaivannäkö on kannattanut.”

 

 

Nuori kokki haluaa kehittyä monipuoliseksi

 

”Mikään muu ei oikein kiinnosta, mutta kokkaaminen kiinnostaa ihan älyttömästi”, Niall Larjala, 21, sanoo.

 

Larjalalla oli peruskoulun jälkeen niin huono todistus lintsaamisten ja oppitunneilla häröilyjen vuoksi, ettei päässyt toisen asteen koulutukseen ja tulevaisuus näytti epäselvältä. Koulu ei ollut kiinnostanut, ja se alkoi kostautua. Ammattistartti-koulutukseen hakeminen auttoi: Larjala sai yhteishakuun lisäpisteitä, joiden turvin pääsi Stadin ammattiopiston kokkilinjalle. Nyt Larjala työskentelee Helsingin Kluuvinkadulla Emo-ravintolassa, joka tekee laadukasta ja modernia eurooppalaista ruokaa.

 

”Kiinnostavaa työtä on riittänyt heti opiskeluajoista lähtien. Haluan kerätä seuraavat 5–10-vuotta mahdollisimman paljon työkokemusta ja tehdä hyvin erilaisia ruokia, jotta musta tulee monipuolinen kokki. Aika moni kokeista jää tekemään uudelleen ja uudelleen niitä ruokia, joita ensimmäisenä pääse työkseen valmistamaan. Se ei ole mun juttu.”

 

”Olen huomannut, että mulla on halu näyttää, että musta on johonkin. Nuorempana olin niin välinpitämätön, ettei oikein kukaan uskonut muhun. Itselläkin on mennyt vähän aikaa tajuta, että kokkaaminen sujuu niin hyvin”, 21-vuotias Niall Larjala kertoo.

 

Larjala sanoo oppineensa asioista aina helpoiten tekemällä, joka vaikeutti peruskoulussa pärjäämistä. Nyt tuo taipumus on hyödyksi: Larjala on ”imenyt kuin pesusieni” tietoa ja taitoa seuraamalla kokeneempia kokkeja työpaikoillaan ja kokkikilpailuissa. Uran yksi upeimmista hetkistä koitti viime vuonna: Larjala oli voittamassa hopeaa maajoukkueen assistenttina Saksan Erfurtissa järjestetyissä kokkiolympialaisissa.

 

”Olen huomannut, että mulla on halu näyttää, että musta on johonkin. Nuorempana olin niin välinpitämätön, ettei oikein kukaan uskonut muhun. Itselläkin on mennyt vähän aikaa tajuta, että kokkaaminen sujuu niin hyvin.”

 

Larjalan työsopimus Emossa kestää vuoden loppuun, jonka jälkeen hän suuntaa armeijaan. Sen jälkeen on edessä päätös lähteäkö hakemaan uusia oppeja ruokamaailman mahtimaihin Ranskaan, Belgiaan tai Aasiaan. Viimeistään kymmenen vuoden päästä Larjala suunnittelee hakeutuvansa opiskelemaan keittiömestariksi, jotta voi tehdä esimiehen tehtäviä ja levittää näin omia oppeja muille kokeille.

 

”Kiireisimmillään olen tehnyt seitsemänpäiväisiä viikkoja ja usein jopa kymmenen tuntia päivässä töitä. Nuorena jaksaa. Kun mulla on joskus harvoin vapaa viikonloppu, olen hankaluuksissa, kun yritän keksiä tekemistä. Juhliminen on kivaa, mutta nykyään jään monesti mielellään lepäämään himaan, että jaksan taas toteuttaa intohimoani”, Larjala sanoo.

 

 

Nuoret työssä

 

  • 15–24-vuotiaita työssä käyviä nuoria on 237 000 ja työttömiä 33 000.
  • Nuorten työttömyysaste on 12,3 prosenttia.
  • Työ- ja elinkeinotoimistoissa asioi 32 000 15–24-vuotiasta nuorta työtöntä työnhakijaa.
  • Yläkouluiässä olevien tyttöjen suosikkialat: 1. Terveyspalvelut, 2. Matkailu- ja ravintola-ala, 3. Sosiaalipalvelut
  • Yläkouluiässä olevien poikien suosikkialat: 1. Teknologiateollisuus, 2. Maanpuolustus, 3. Pankki- rahoitusala
  • 15–29-vuotiaista 83 prosenttia on vähintään jokseenkin samaa mieltä siitä, että ottaisi mieluummin tilapäistäkin työtä kuin eläisi työttömyyskorvauksella, jos käteen jäävä tulo olisi yhtä suuri.
  • 77 prosenttia puolestaan on vähintään jokseenkin samaa mieltä siitä, että olisi valmis vaihtamaan asuinkuntaa työpaikan saamiseksi.

 

Lähteet: Tilastokeskuksen Työvoimatutkimus, Taloudellisen tiedotustoimiston Kun koulu loppuu -tutkimus ja Valtion nuorisoneuvoston Nuorisobarometri