Alkuun
1.11.2016
teksti: Hanna Jensen, kuvat: Ville Malja

Onko perinnön oltava oikeudenmukainen?

Suomalaiset perintöriidat käydään pienistä summista. Yleensä taistellaan vanhasta autosta ja pienestä kesämökistä.

 

Perintöriidat rikkovat perheitä ja sukuja. Psykoterapeutit kyseenalaistavat ajatuksen siitä, että toisen omaisuuteen on oikeus.

 

”Rahat kannattaa käyttää viimeistä senttiä myöten itseensä”, sanoi Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kangas hiljattain lehdessä. Hänen mielestään perintöä ei pidä jättää ollenkaan. Kangas kehotti ihmisiä huolehtimaan terveydestään, matkustamaan, käymään konserteissa, syömään ja juhlimaan, sillä elämästä ei voi nauttia haudan takaa.

 

Samanlaisia ajatuksia on ollut myös perhepsykoterapeutilla ja Helsingin Diakonissalaitoksen yksikönjohtajalla Jaana Pajusella, sillä hän on nähnyt terapeutin näkökulmasta, miten perintöriidat ovat rikkoneet perheitä ja sukuja. Vähemmillä riidoilla päästäisiin, jos rahat käytettäisiin elämän aikana.

 

”Mutta asia ei ole niin yksinkertainen”, hän sanoo. ”Sen sijaan perinnöistä pitäisi puhua kaikkien osapuolten kanssa hyvissä ajoin.”

 

Oikeuspsykologian dosentti, psykoterapeutti ja toimitusjohtaja Helinä Häkkänen-Nyholm PsyJuridica Oy:sta pitää ajatusta koko omaisuuden käyttämisestä elinaikana jopa hiukan surullisena, sillä monelle vanhemmalle ihmiselle perinnön jättäminen on kunnia-asia. ”He ovat saattaneet kasvattaa omaisuuttaan koko elämänsä ajan ja pitävät arvokkaana sitä, että voivat jättää jälkipolvelle työnsä tuloksen. Olisivatko nämä ihmiset varmasti sinut sen ajatuksen kanssa, että ryhtyisivät tuhlaamaan rahansa ja käyttämään kaiken itseensä”, Häkkänen-Nyholm miettii. ”Ja vain siksi, että muut eivät riitelisi?”

 

On oltava parempia keinoja estää perintöriidat.

 

Kun esineiden merkityksellisyys ja niiden taustalla olevat tunteet valkeavat perintöriidan osapuolille perusteellisesti, riita on saatu ratkaistua.

 

 

Millä oikeudella perintö jaetaan?

 

Perintöriidat syntyvät ja vaikeutuvat, koska perinnönjaossa aktivoituvat vaikeat tunteet, joita ei sanota ääneen. Sellaisia ovat esimerkiksi lapsuudessa hylätyksi tulemisen tai vähemmälle jäämisen tunteet, kuten sisarkateus. Ketä on suosittu ja ketä rakastettu enemmän kuin muita.

 

”Harva pystyy sanomaan toiselle, että olen kateellinen sinulle”, Jaana Pajunen huomauttaa. Yhtä vaikeaa on kertoa toisille, mistä kokee jääneensä paitsi. On helpompi alkaa taistella ”oikeuksistaan” eli rahasta ja tavarasta.

 

Mutta Pajunen kyseenalaistaa nämä ”oikeudet”, joiden perään perinnönjaoissa huudellaan. ”Miksi aina ajatellaan, että on oikeus tai että ollaan oikeutettuja johonkin – toisen omaisuuteen tai rahaan? Miksei mietitä enemmän sitä, millaisia velvollisuuksia tai vastuita eri osapuolilla on? Tai miten vastuuta on kannettu?”

 

Pajusen mielestä on outoa, että toisen ihmisen omaisuutta pidetään omana. Sillä sitähän se ei ole. Jaana Pajunen oli jokin aika sitten koulutuksessa, jossa käytiin läpi terapeuttisesta näkökulmasta erään perheen oikeuteen edennyttä perintöriitaa. Riita oli jatkunut vuosia. Lopulta perikunta palkkasi terapeutin. Tämä oli pyytänyt sukulaisia rauhassa ja perinpohjaisesti kertomaan toisilleen, miksi tietyt tavarat ja osa omaisuudesta olivat heille niin tärkeitä.

 

”Kun esineiden merkityksellisyys ja niiden taustalla olevat tunteet olivat valjenneet osapuolille perusteellisesti, riita oli saatu ratkaistua”, Pajunen kertoo.

 

Häkkänen-Nyholmin vastaanotolla uusi asiakas saa ja joutuu ensin kertomaan vaikeista tunteistaan. Ilman tunteiden sanottamista ja purkamista ei riitatilanteessa ole Häkkänen-Nyholmin mielestä mahdollista ratkaista juridisia kysymyksiä neutraalisti. ”Tärkeintä on, että kaikki osapuolet kokevat, että heitä on kuultu ja heidät on nähty. Rakennan sopua pikkuhiljaa ja viestin koko ajan, että kompromissia haetaan niin kauan, kunnes se löytyy. Joskus sopu löytyy vain kahden tunnin sovittelun aikana”, Häkkänen-Nyholm sanoo.

 

Mutta joskus sisarusparvet ovat niin kilpailuhenkisiä, että kompromissia on vaikea saavuttaa. Perintötilanteessa myös joku osapuolista saattaa kokea vahvasti, että määräysvalta on siirtynyt hänelle. Häkkänen-Nyholm muistaa konfliktin, jossa vainajan sisar ja leski riitelivät siitä, mihin vainaja haudataan. Lopultatoinen heistä oli varastanut uurnan seurakunnasta ja suunnitteli sen hautaamista sen seurakunnan hautausmaalle, jonne hän itse katsoi tuhkan kuuluvan. Seurakuntien lakimiehet joutuivat puuttumaan riitaan, ja asia saatiin ratkaistua.

 

Vuosittain noin 1500 kuolinpesää menee Suomessa käräjille.

 

 

Miten vanhemman hoitaminen otetaan huomioon?

 

Suomalaiset perintöriidat etenevät vain harvoin käräjille. Tilastokeskus ei enää tilastoi oikeusasteisiin vietyjä testamenttien moitekanteita, mutta niitä arvioidaan olevan vuosittain toistasataa. Määrä on pieni. Perheet pelkäävät oikeudenkäyntikuluja ja pesänselvittäjän palkkioita. Sellainen määrätään Suomessa vuodessa noin 1500 kuolinpesään.

 

Käräjille ei päädytä myöskään siksi, että Suomen laki suojelee rintaperillisten lakiosaa. Laki valvoo, että ennakkoperinnöt ja suosiolahjan kaltaiset, jo elinaikana annetut luovutukset ovat osa perintöä ja että jako olisi oikeudenmukainen. Mutta onko perinnön oltava oikeudenmukainen? Entä jos yksi sisaruksista on hoitanut vanhempiaan näiden eläessä saamatta siitä palkkiota tai kiitosta, ja kuoleman jälkeen hän kokee olevansa oikeutettu isompaan osaan perinnöstä kuin muut sisarukset? Pajusen mielestä tällaiseen tilanteeseen kannattaisi varautua etukäteen.

 

”Jos yksi sisaruksista ottaa yksin vastuulleen vanhempiensa hoitamisen, hänen kannattaa puhua asia sisarusten kanssa selväksi. Pitäisi sopia, mitä sellainen hoitaminen käytännössä tarkoittaa jopa perinnön suhteen. Kun asiat on sovittu ja kirjattu, hoitaminen myös kuormittaa vähemmän eikä aiheuta katkeria tunteita niin helposti.”

 

Jos yhden sisaruksen kantamasta vanhempien hoitovastuusta puhutaan heti kun se alkaa, muut osapuolet saattavat myös miettiä, miten yhden sisaruksen työ kompensoidaan. ”Se, jolla velvoite on, tuntee myös, että hänen työnsä nähdään ja sille annetaan arvo.”

 

Helinä Häkkänen-Nyholm ei edes näe, että kaikkia sisaruksia pitäisi tällaisessa tilanteessa kohdella perinnönjaossa tasapuolisesti. ”Jos yksi sisaruksista on hoitanut vanhempia vuosien ajan ja muut ovat esimerkiksi asuneet ulkomailla, pidän ymmärrettävänä, jos vanhemmat haluavat osoittaa isomman osan omaisuudestaan heitä hoitaneelle aikuiselle lapselleen”, hän sanoo. ”Minusta tasapuolisuuden vaateen aika on ohi.”

 

 

Perintöriitojen uskotaan lisääntyvän

 

Raha on voimakas vallan väline. Joissakin perheissä perintöä tulevaisuudessa jättävät vanhemmat saattavat painostaa tai kiristää rahalla lapsiaan tai lapsenlapsiaan. Vanhemmat saattavat myös kilpailuttaa heitä. Joissakin, koko suvun perheyrityksissä, on suojatyöpaikkoja, jolloin jälkipolven työ jakautuu epätasapainoisesti ja niissä on myös ”perintöprinssejä”, jotka laskevat tulevaisuutensa suvun varallisuuden varaan.

 

Perheissä on selvittämättömiä velkoja ja saatavia sekä liittoutumia ja näkymättömiä uskollisuussiteitä. ”Toki suurin osa vanhempien auttamisesta on vilpitöntä. Suurin osa vanhemmista toivoo, että lapset pääsisivät helpommalla kuin he aikoinaan”, Jaana Pajunen sanoo.

 

On todennäköistä, että perintöriidat lisääntyvät tulevaisuudessa. Suomessa kasvaa nyt 1980-luvulla syntyneiden sukupolvi, joka on ensimmäistä kertaa työelämän murroksen ja pätkätöiden seurauksena köyhempi kuin vanhempansa. Tutkimuksissa on käynyt Häkkänen-Nyholmin mukaan ilmi, että samalla sukupolvella on alhaisempi empatiakyky kuin heitä vanhemmilla.
”Se on ongelmallista perintöjen suhteen, sillä perintöriidoissa riitatilanteet puretaan juuri empatiakyvyillä.”

 

Uusperheiden määrä on kasvanut. Niissä ongelmia aiheuttaa se, että perintö on jaettava kahden perheen kesken. Ensimmäisessä avioliitossa syntyneet lapset ovat saattaneet suuttua vanhemmilleen erosta ja katkaista yhteydet, mutta vaativat perinnönjaossa esimerkiksi leskelle tai uusperheen lapsille laaditun testamentin mitätöintiä. Tai sitten he eivät ymmärrä sitä, jos vanhempi on laatinut testamentin, jossa hän määrää, että välit katkaissut jälkeläinen saa vain lakiosansa. Perintöjen jakamista ei helpota sekään, että omaisuutta siirretään ja ihmiset muuttavat nykyään ulkomaille enemmän kuin ennen.

 

Kaikki tämä on omiaan riitauttamaan perinnönjaon ja jättämään vuosia kestäviä, jos koskaan raukeavia riitoja sukulaisten ja sukujen välille.

 

Tapa, jolla vanhemmat riitelevät omien vanhempiensa rahoista sisarustensa kanssa, jää jälkipolven perinnöksi ja malliksi. Sisarusten välit voivat jopa rikkoutua kokonaan.

 


Myös riitely jää perinnöksi jälkipolville

 

Paras tapa välttää perintöriita on tehdä testamentti – erityisesti uusperheissä. ”Testamenttiin pitäisi kirjata myös tarkasti päätösten perustelut”, Häkkänen-Nyholm sanoo. Silloin kaikkien on helpompi hyväksyä päätökset. Tehokkain ja toimivin testamentti on videotestamentti. Kun perijät näkevät jopa puhujan ilmeet ja eleet, perustelut on helpompi ymmärtää.

 

Lopulta Jaana Pajunen kehottaa miettimään, mikä on itse kunkin saama arvokkain tai merkittävin perintö, hyvässä ja pahassa. ”Todellinen perintö vanhemmilta ovat perheeltä ja suvulta saadut vahvuudet ja heikkoudet – tapa toimia ja suhtautua ihmisiin, työhön ja vaikka kauneuteen ympärillämme. Sehän on perintöä, jonka olemme jo saaneet”, Pajunen sanoo.

 

Häkkänen-Nyholm huomauttaa, että myös tapa, jolla vanhemmat riitelevät omien vanhempiensa rahoista sisarustensa kanssa, jää jälkipolven perinnöksi ja malliksi. Sisarusten välien rikkoontuminen vain perinnönjaon takia on Pajusen mielestä suuri sääli. ”Sisarukset ovat vanhempien arvokkain jättämä perintö. Sisaruussuhteet ovat elämän pisimmät ihmissuhteet.”

 

Jos sisarussuhteet ovat olleet jo ennen perinnönjakoa huonot, konfliktitilanne voi yllättäen avata mahdollisuuden puhua piilotetuista tunteista ja ongelmista ja lopulta parantaa välejä. ”Ihmisillä on lopulta kuitenkin hyvät voimavarat selviytyä riidoista itse”, Jaana Pajunen sanoo. Sitä paitsi suomalaiset perintöriidat käydään lopulta kovin pienistä summista. Yleensä taistellaan vanhasta autosta ja pienestä kesämökistä.

 

RAY tukee Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön toimintaa vajaalla kolmella miljoonalla eurolla.