Alkuun
3.11.2017
teksti: Hannu Lauerma, kuva: Aapo Huhta

Sairaana vankilassa


Psykoosipotilaiden määrä vankien joukossa on kymmenkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa. Miksi ihmeessä? Yksi syy saattaa löytyä lamavuosina alkaneista rakennemuutoksista, kirjoittaa psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma, Inhimillisten Uutisten marraskuun päätoimittaja.

 

Suomessa 1,1 % väestöstä sairastaa skitsofreniaa. Kyseessä on krooninen sairaus. Potilas hoitamattomana kärsii todeksi kokemistaan harha-aistimuksista tai outoihin kokemuksiin ja tulkintoihin pohjautuvista sitkeistä ja käyttäytymistä ohjaavista harhaluuloista. Ne eivät ole tosiasioihin vetoamalla hälvennettävissä.

 

Lyhytkestoisia psykooseja esiintyy joillain henkilöillä voimakkaan psykososiaalisen stressin tai eräiden huumeiden käytön yhteydessä. Erityisesti juuri sairastumisen jälkeen väkivaltaisen käyttäytymisen riski on koholla, mutta esimerkiksi henkirikosriski putoaa psykiatrisen hoidon avulla viidestoistaosaan verrattuna hoitamattomaan tilaan. Asianmukaista hoitoa saava potilas ei ole millään lailla vaarallinen, ja muutoinkin yhdeksän kymmenestä henkirikoksesta liittyy muihin tekijöihin kuin psykoosiin.

 

Jos vakavan rikoksen jälkeisessä mielentilatutkimuksessa todetaan krooninen psykoosi, joka on olennaisesti motivoinut esimerkiksi henkirikokseen, rikoksen tekijä päätyy tahdosta riippumattomaan hoitoon, joka yleensä toteutetaan Niuvanniemen tai Vanhan Vaasan psykiatrisissa sairaaloissa. Hoito kestää vuosia, ja se on asteittain etenevää.

 

Sairauden lieveneminen ja potilaan kyky ymmärtää ja hoitaa sitä johtaa asteittain vapaampiin oloihin. Lopulta odottaa aluksi tarkoin valvotussa jatkohoidossa tapahtuva uusi alku. Hyvin harvinaisissa hoitoon reagoimattomissa tapauksissa sairaalahoito voi kuitenkin kestää loppuelämän. Mielentilatutkimukset ja hyvä hoito täten lisäävät suuresti yleistä turvallisuutta, ja sairaalaympäristö tukee paranemista paremmin kuin vankila. Vankilasta taas vapaudutaan hyvin harvoin poikkeuksin automaattisesti tuomion suorittamisen jälkeen, vaikka vapautujan väkivaltariski olisi hyvin korkea.

 

 

Kaksi syytä

 

Hieman yli 10 vuotta sitten psykooseja esiintyi vankien keskuudessa vain saman verran kuin väestössä kokonaisuutenakin. Nyt on psykoosipotilaiden määrä vankien joukossa kuitenkin kymmenkertaistunut alkaen vuodesta 2005 – ilman että näiden sairauksien esiintyvyys väestössä olisi kasvanut.

 

Yksi mahdollinen syy voisi olla mielentilatutkimusten määrän puolittuminen samana aikana. Mielentilatutkimusten vähenemisen lisäksi ongelman muodostaa niiden epätarkoituksenmukainen kohdistuminen. Vainoharhainen psykoosipotilas, joka ei tunnista tilaansa, on usein haluton tutkimuksiin, ja pahimmassa tapauksessa hänen asianajajansa tukee pyrkimystä karttaa tätä prosessia. Osa asosiaalisista rikoksentekijöistä taas haluaa tutkimuksiin ilman perusteita.

 

”Jos kehitys jatkuu, vankiloihin tarvitaan piakkoin kuntoutusosastoja psykoottisille potilaille.”

 

Jos psykoosisairauden teeskentely mielentilatutkimuksissa onnistuisi, Vanhan Vaasan ja Niuvanniemen sairaaloista vapautuisi jatkuvasti ”ihmeparantuneita” potilaita. Näin ei tapahdu, sillä mielentilatutkimus on hyvin perusteellinen prosessi, josta vastaavalla lääkärillä on käytössään kaikki tutkittavan elämää koskevat dokumentit elämänkaaren ajalta ja kaksi kuukautta aikaa. Tutkittavaa voidaan tarkkailla ympärivuorokautisesti, ja tehtävät tutkimukset ovat kattavia.

 

Tavanomaisessa vuorovaikutuksessa ihmisillä on tapana luoda toisistaan hyvinkin varmoja käsityksiä jopa lyhyiden tapaamisten perusteella. Syntyvä mielikuva toisesta vastaa kuitenkin vain sitä vuoresta saatavaa käsitystä, joka saadaan katsomalla vuorta yhdestä pisteestä. Mielentilatutkimus taas vastaa sitä, että vuorta tarkastellaan kaikilta suunnilta, ja lisäksi otetaan vielä ilmavalokuva ja maaperänäytteet.

 

Toinen mahdollinen syy psykoosipotilaiden kasaantumiselle vankiloihin voi olla lamavuosina alkanut kunnallisen psykiatrian rakennemuutos. Sairaalapaikkojen väheneminen viidesosaan ei johtanutkaan suunniteltuun avohoidon resursointiin – heikoimpien hoidosta oli helpointa säästää. Osa psykoosipotilaista ei pysty käyttämään avohoitoa mielekkäästi, eikä oikea-aikaista, tehokasta ja yksilöllistä avohoitoa ole aina riittävästi tarjolla. Jos kehitys jatkuu, vankiloihin tarvitaan piakkoin kuntoutusosastoja psykoottisille potilaille.

 

Vanha satu kertoo hölmöläisten peitonjatkamisesta: toisesta päästä leikattiin ja toiseen ommeltiin lisää. Psykoottisten vankien määrän kasvun syitä selvitetään parhaillaan.

 

Marraskuun päätoimittaja
Hannu Lauerma