Alkuun
1.6.2016
teksti: Maaret Kallio, kuva: Maria Gallen-Kallela

Siellä perhe, missä sydän

 

Jos kysyisin sinulta, ketä kuuluu perheeseesi, mitä vastaisit? Vaikka kysymys kuulostaa helpolta, on salonkikelpoisen vastauksen takana on usein varsin moniulotteinen ajatusten ja tunteiden punoutuma.

 

Perhe on paras vai se kaikista pahin? Joka tapauksessa perhe on sana, joka ei jätä ketään meistä kylmäksi. Perimän kautta yhdistyvät ihmiset eivät välttämättä ole sydäntä lämpimästi lähinnä.

 

Perhe ei suinkaan ole aina vain sitä, mitä biologia on perimällään punonut. Joskus kilometrit erottavat perheenjäseniä toisistaan, mutta vielä useammin välimatkaa luovat hankalat tunteet, hiertävät haavat ja irrottava itsekkyys. Kun biologinen perhe ei tunnukaan läheiseltä, voi oma kokemus perheen turvasta jäädä hankalaksi, yksinäiseksi ja häpeälliseksikin.

 

Siksi on tärkeää katsoa perhettä väljemmin sydämen näkökulman kautta: kenet koet läheisimmäksi, perheenjäseneksi, turvaksi ja tueksi? Kuka on silloin äitisi, isäsi, rakkaasi, turvasatamasi, lapsesi, sisaruksesi? Jos kuvailisit perhettä sydämesi ikkunasta käsin, ketä siihen kuuluisi ja miten se muuttuisi perinteiseen perhekäsitykseen verrattuna?

 

 

Geenit eivät sido sydämen perhettä

 

Sydämen perheeseen liittyy voimakkaasti sydämellisyys: halu liittyä ja olla yhdessä samaa piiriä siihen kuuluvien ihmisten kanssa. Liian usein perhekäsitystä painaa velvollisuuden tunne: lapsenlapsia pitää hoitaa, isovanhempia täytyy käydä katsomassa, anopille kuuluu soittaa, vanhempia on kunnioitettava ja rakastettava, vaikka sydänten välillä läikähtelisi lämpöä enemmän yksinjättävä etäisyys.

 

Jos aina valitsee tietoisesti jotain muuta kuin perheenjäsenensä, katoaa kiireisiinsä, omiin ehdottomuuksiinsa, kaltoinkohtelun oikeutuksiin tai hiljaisuuden syövereihin, onko silloin edes kyseessä perhe? Mitä sydän silloin sanoisi? Keneen mieli silloin turvautuisi?

 

Moni kaipaa lupaa ajatella perhettä geenien sitomia väljemmin. Tuntea sisaruksikseen ne ystävät, jotka ovat arjessa auttaneet, vanhemmuutta jakaneet ja huolet kuunnelleet. Sydämen perheessä isän paikan ottaa ihminen, jonka tukeen voi varata tuulisemmallakin säällä. Äidin sylin tarjoaa sellainen läheinen, jolla riittää aikaa ihmetellä yhdessä, kuunnella rauhassa ja antaa huolenpitoa. Lapsen paikalle asettuu se, joka kaipaa siipieni suojaa. Isovanhempien kolon täyttää hän, joka tuo vakaata turvaa mielen hötkyillessä ja muistaisi hömpsötellä turhasta.

 

Rakkaan paikalle mahtuu kuka tahansa, jolla on tilaa hyväksyvästi rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

 

 

Sydämen veri on vettä sakeampaa

 

Monella sydämen perheen jäsenet yhtenevät perimän kanssa, mutta aika usein vain sydämen sitomin säikein. Aina sydämen perheen jäsen ei välttämättä enää edes elä tässä ajassa. Vaikka yhteinen elinpiiri ei enää yhdistäisi, sydämen siteet kantavat kauemmaksikin. Sydämen veri on vettä sakeampaa, joka kestää myös vaikeiden aikojen koettelemukset. Kun sydämen läheisensä menettää, joutuu huomaamaan, että vaikka yhteistä aikaa olisi ollut kuinka, se ei olisi koskaan ollut tarpeeksi.

 

Perhe ei ole sanoja ja ulkopuolelta luotuja käsitteitä. Perhe ei synny jaetuista geeneistä, vaan jaetuista tunteista, synnytetyistä muistoista, annetusta ajasta ja huolenpidon halusta. Sydämen perhe luo ihmiselle turvaverkon, jossa hän saa myös itse olla silmä toisten turvaverkossa. Ytimenä on vastavuoroisuus: halu, tahto ja tunne liittyä toinen toiseen.

 

Mitä siis vastaisit, jos kysyisin sinulta juuri nyt, ketkä kuuluvat sydämesi perheeseen? Sillä siellä perhe, missä sydän.

 

Kesäkuun päätoimittaja,

Maaret Kallio