Alkuun
14.8.2015
Teksti: Lena Nelskylä, Kuvat ja video: Nina Karlsson ja Sabrina Bqain

Turun halutuin seuralainen: Neiti Namu

 

Jos Turun mummoilta ja vaareilta kysytään, kävelytreffit Hali-Koira Neiti Namun kanssa ovat viikon kohokohta.

 

”Nyt olisi pusuja ja haleja tarjolla taas”, Maarit Haapasaari ilmoittaa hymyillen ja rapsuttaa berninpaimenkoiraansa Neiti Namua. Turkulaisen palvelutalon Wilénin edustalle kerääntyneiden ihmisten innostuneista reaktioista näkee, että tätä karvakorvaa on kaivattu.

 

Kaupungin virallinen Hali-Koira kellahtaa nurmikolle nautiskelemaan saamastaan huomiosta.

 

”Lähdetääs liikkeelle Namun johdattamana,” Haapasaari sanoo. Kaikki kiinnostuneet taitavat olla jo paikalla, ja yhden rouvan huoneeseen unohtama kuulolaitekin on käyty hakemassa. Lenkkareihin ja terveyssandaaleihin sonnustautunut 60–92–vuotiaista koostuva komppania laittaa jalkaa toisensa eteen. Joukon jatkona liikuu pari rollaattoria ja vaari pyörätuolinsa kanssa.

 

Kun Turussa alettiin järjestää pari vuotta sitten kävelytreffejä iäkkäille, paikalle saapui kourallinen kiinnostuneita. Pohdittiin, miten saataisiin enemmän vanhuksia liikkeelle ja mukaan etenkin niitä, jotka eivät kotoaan juuri poistu.

 

Ratkaisu oli yllättävän helppo ja siihen kuului neljä jalkaa. Eläinavusteinen valmentaja Haapasaari ehdotti, että voisi tulla mukaan koulutetun Hali-Koiransa kanssa. Jo ensimmäisille Namun emännöimille kävelytreffeille osallistui iso joukko uteliaita, joiden huomion paikallislehden ilmoitus oli herättänyt.

 

Tänäänkin Namu saa rapsutukset 28:lta eläinrakkaalta. Kysyntä on ollut niin suurta, että tänä syksynä kävellään kahden viikon sijaan viikon välein.

 

 

”Koira, kohteet ja ihmiset”

 

Ison koiran perässä liikkuva hyväntuulinen porukka herättää Turun kaduilla ohikulkijoiden huomion.

”Olemme Namun kavereita”, kiinnostuneille huikataan.

 

Syksyn ohjelmassa on muun muassa tutustumiskäynnit roomalaiskatoliseen kirkkoon, Vanhaan Suurtoriin ja vesilaitosmuseoon.

 

Tänään kohteeksi on valikoitunut 1800–1900-lukujen taitteen yläluokan kotia esittelevä Ett Hem -museo. Museokäynnin jälkeen köpötellään takaisin palvelutalolle ja juodaan kahvit.

 

”Vajaan parin kilometrin kävely menee vielä, sen jälkeen alkaa olla raskasta”, sanoo Lea Santa.

 

Kun 83-vuotias Santa muutti Turkuun reilu vuosi sitten, hän ei tuntenut kaupungista ketään. Hän yritti kyllä tutustua. Osallistui eläkeläiskerhoihin, mutta sai pian huomata, että monella on jo oma seurapiirinsä.

 

”Monesti jos kysyi, että saako tähän istahtaa, niin vastaus oli, että pidän paikkaa ystävälle”, Santa kertoo ja jatkaa: ”Mutta koiran kanssa on eri juttu. On helppo aloittaa jutusteleminen. Vaikkapa juuri koirista ja jatkaa siitä muihin aiheisiin.”

 

Moni onkin saanut koirakävelyiltä kavereita, joiden kanssa kahvitella tai vaihtaa kuulumisia torilla. Seura on tärkeää, mutta Namun vetovoimaa ei kyseenalaista kukaan.

 

”Koira, kohteet ja ihmiset. Siinä järjestyksessä”, Ritva Tähti listaa syyt, miksi hän on kerta toisensa jälkeen mukana.


”Olin valmis kuin suutari sotaan, kun kuulin koirakävelyistä. Vain yhden kerran on jäänyt kävely väliin kun olin lupautunut lapsenlikaksi. Kyllä harmitti” Tähti kertoo.

 

Tälläkin kertaa joukkoon on liittynyt ensikertalaisia, jotka ovat halunneet nähdä itse tämän paljonpuhutun Namu-koiran. Yksi heistä on Eija Vellamo, joka lähti kävelylle ystävättärensä Sirkka-Leena Purasen suosituksesta.

 

”Koira minutkin sai mukaan”, hän myöntää ja hymyilee.

 

”Olen asunut tässä kaupungissa pitkään, niin näiden kävelyiden ansiosta olen vieraillut upeissa paikoissa. Niin paljon kaikkea tietoa ja kiinnostavaa!”, Puranen sanoo. Hän haluaa korostaa, ettei pidä itseään vielä turkulaisena vaikka on asunut kaupungissa 71 vuotta.

 

Ett hem -kotikulttuurimuseokin oli Purasen ja Vellamon mielestä oikein mielenkiintoinen.

 

”Mutta mahtaako siitä enää mitään muistaa, kun pääsee kotiin?”, Vellamo vitsailee.

 

”Tärkeintähän oli, että sain sinut houkuteltua mukaan”, Puranen kannustaa.