Alkuun
7.4.2017
teksti: Annamari Tolonen, kuva: Marko Turunen

Tutkija jää yksin törkypuheen edessä

 

Suomi on yksi maailman vapaimmista paikoista tieteentekijöille. Häirintä ja vihapuhe tutkijoita kohtaan on kuitenkin lisääntynyt. Pahimmassa tapauksessa tutkija vaikenee ja yhteiskunnalle arvokas tieto jää piiloon.

 

“Kommenttien keskeinen sisältö oli se, että tälle naiselle pitäisi tehdä se, mistä hän kirjoittaa. Eli raiskata.” Heinäkuussa 2015 juuri gradunsa julkaissut Johanna Väyrynen keräsi rikosilmoitusta varten Facebook-kommentteja, joissa ruodittiin hänen julkaisemaansa blogitekstiä. Eräs valemedia oli tehnyt ja jakanut Facebook-sivuillaan jutun, johon oli napattu kuvakaappaus hänen blogitekstistään.

 

Gradussaan uhrin käsitettä tutkinut Väyrynen oli kirjoittanut oman tieteenalansa blogiin tekstin, jossa hän kritisoi yleistä ajatusta siitä, että raiskauksen uhrin elämä on peruuttamattomasti pilalla. Hän odotti asiallista ja kiinnostavaa keskustelua aiheesta.

 

“On kiusaus kirjoittaa oman tieteenalan jargonia, johon kommentoijat eivät voi tarttua.”

 

Törkypuheen määrä yllätti täysin. Osa loanheitosta tapahtui nimimerkkien suojassa keskustelufoorumeilla, mutta Facebook-kommenteissa Väyrysen raiskausta toivoivat ihan tavalliset suomalaiset, omilla nimillään ja kasvoillaan. Aluksi Väyrynen reagoi tilanteeseen itselleen tutulla tavalla, huumorilla. Kun hän keräsi poliisille kommentteja talteen, mieleen alkoi hiipiä tunne, onko hän sittenkään ihan turvassa. Päässä alkoi pyöriä kauhuskenaarioita.

 

Väyrynen jatkaa gradunsa aihetta nyt väitöskirjassa. Parin vuoden takainen tapaus jätti kuitenkin jäljen.

 

“Ajattelen, että aihe on selkeästi tabu, josta pitää puhua. Mutta tuntuu raskaalta lähteä puhumaan siitä suurelle yleisölle. On kiusaus kirjoittaa oman tieteenalan jargonia, johon nämä kommentoijat eivät voi tarttua.”

 

 

Some ruokkii häirintää

 

Tutkijoiden kokema häirintä on lisääntynyt Suomessa, kertoo Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) vuonna 2015 tekemä kysely. Yleisimmin häirikkö iskee asiattomalla palautteella, mutta tutkijat joutuvat kohtaamaan myös muun muassa solvaamista, mustamaalaamista ja uhkailua.

 

“Tutkijat reagoivat tähän eri tavoin. Suurin osa sanoo, ettei se vaikuta heihin mitenkään. Jotkut kokevat sen voimauttavaksi, että heidän työllään on merkitystä. Mutta osa vetäytyy”, kertoo TJNK:n pääsihteeri Reetta Kettunen.

 

Johanna Väyrysen tavoin moni TJNK:n kyselyn vastannut tutkija kertoi, että häirintä on muuttanut sitä, miten he esiintyvät julkisuudessa. He miettivät aiempaa tarkemmin, missä tilaisuuksissa ja millä foorumeilla puhuvat.

 

“Tutkijat puhuvat mieluummin faktoista ja häivyttävät omaa persoonaansa.”

 

“Tutkijat puhuvat mieluummin faktoista ja häivyttävät omaa persoonaansa”, Kettunen sanoo. Häirintä ei ole ilmiönä uusi, mutta sosiaalisen median myötä sen määrä on kasvanut näkyvästi.

 

“Yhteiskunnallinen ilmapiiri on kiristynyt ja keskustelu koventunut. Kaikki, jotka ovat julkisuudessa, saavat ryöpytystä niskaan. Sosiaalinen media on luonut törkymegafonin, joka on lisännyt asiattoman palautteen määrää vähän joka suuntaan.”

 

Samaan aikaan tutkimuksen rahoituksesta käydään ankaraa kilpailua, ja rahoittajat patistavat tutkijoita viestimään työstään suurelle yleisölle. Tutkija jää kiristyneen keskusteluilmapiirin ja osallistumisen vaatimuksen ristipaineeseen.

 

 

Pahin kärsijä on yhteiskunta

 

Ajankohtaiset ja mediassa esillä olevat aiheet nostavat niiden tutkijat valokeilaan ja poikivat eniten myös asiatonta kommentointia. Räjähdysherkkiä aiheita ovat ovat esimerkiksi maahanmuuttoon, sukupuoleen, uskontoon ja ravitsemukseen liittyvät kysymykset.

 

Suomen Akatemian varapuheenjohtaja ja Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää tuntee vihapuheen varjon. Pitkän uran monikulttuurisuuteen liittyviin kysymyksiin erikoistuneena tutkijana ja tutkimusjohtajana Nuorisotutkimusverkostossa tehnyt Suurpää on todistanut, kuinka tutkijan uhkailu, ammattitaidon väheksyntä ja tulosten mitätöinti ovat tulleet maahanmuuttoon liittyvän tutkimuksen ei-kutsutuksi seuralaiseksi.

 

Suurpää pitää suurimpana uhkana sitä, että pelon ilmapiiri ajaa tutkijoita valitsemaan turvallisia aiheita, joista keskustelu ei leimahda. Monesti juuri kiistanalaisissa aiheissa uutta tutkimustietoa kaivataan kipeimmin päätöksenteon tueksi.

 

“Tutkija joutuu puntaroimaan, mitä seurauksia julkisista esiintymisistä tai kannanotoista on. Kynnys osallistua julkiseen keskusteluun tuntuu nousevan.”

 

“Tutkijalla on yhteiskunnallinen vastuu käydä keskustelua kiistanalaisista aiheista ja tuoda niihin paitsi tietoa myös vaihtoehtoisia näkökulmia. Tiedämme historiasta, että vaikeneminen pikemminkin vahvistaa kuin purkaa kaikenlaisia ennakkoluuloja, vastakkainasetteluja ja pelkoa.”

 

Maahanmuuttoa ja rasismia koskeva tutkimus on Suurpään mukaan pysynyt vielä kiitettävän monipuolisena, mutta julkisuudessa esiintyvät tutkijat ovat joutuneet aiempaa ahtaammalle.

 

“Tutkija joutuu puntaroimaan, mitä seurauksia julkisista esiintymisistä tai kannanotoista on. Kynnys osallistua julkiseen keskusteluun tuntuu nousevan”, Suurpää sanoo.

 

 

Sivustakatsojat tukevat häirikköä

 

Poliisi lopetti esitutkinnan Johanna Väyrysen tapauksessa syytettä nostamatta. Syyksi hän epäilee resurssien vähäisyyttä. Uhritutkija ei silti jäänyt avuttomaksi uhriksi. “Tahdoin, että loukkaavista kommenteista seuraa kirjoittajalle edes jotakin, joten etsin Facebookista jokaisen, joka oli kirjoittanut minulle raiskauskommentin ja laitoin heille henkilökohtaisesti viestiä.”

 

Sanoisitko tämän minulle päin naamaa? Puhuisitko näin työkaverisi tyttärelle? Muutamasta kymmenestä tavoittelemastaan ihmisestä Väyrynen sai vastauksen kolmelta. Hän pitää vaivaa kuitenkin sen arvoisena, sillä lopulta kaikki nämä totesivat tehneensä väärin ja pyysivät anteeksi.

 

“Jos vihapuheeseen ei vastata mitenkään, tulee kuva, että se sallitaan.”

 

Väyrynen toivoo, että tutkijoille annettaisiin yliopiston taholta selkeät toimintaohjeet, jos he kohtaavat häirintää. Hän toivoo myös tahoa, jolle omista kokemuksistaan voi puhua, jotta törkypuhe ei saa tutkijaa vetäytymään. Ennen kaikkea hän toivoo solidaarisuutta niin tutkijakollegoilta kuin muiltakin vihapuheen sivustakatsojilta.

 

“Voitaisiin vastata kommentoijalle vaikka vain lyhyesti, että tuo sanomasi ei ole hyväksyttävää. Monet ajattelevat, että he eivät halua lähteä mukaan sen tasoiseen keskusteluun. Mutta jos vihapuheeseen ei vastata mitenkään, tulee kuva, että se sallitaan.”

 

 

Tutkija ansaitsee taakseen yhteisön tuen

 

“Niin kauan, kun julkisen keskustelun ilmapiiri on kova, täytyy yhteiskunnan jokaisella tasolla miettiä, miten tilannetta voidaan parantaa”, sanoo Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan Reetta Kettunen.

 

Kollegoiden tuki on häirintää kohtaavalle tutkijalle mittaamattoman tärkeää. Tutkijat ovat usein jo yhteisönsä sisällä lähtökohtaisesti eriarvoisessa asemassa. Pitkään yliopistoilla tai tutkimuslaitoksissa työskennelleillä on usein vahva oman yhteisönsä tuki. Nuorilla tutkijoilla tai apurahatutkijoilla ei välttämättä ole verkostoja tai organisaatiota takanaan.

 

Vihapuhetta tai asiatonta palautetta ei voi sammuttaa nappia painamalla, mutta tutkimuksen ja keskustelun on jatkuttava siitä huolimatta. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta ja kirjailijoiden kansainvälinen sananvapausjärjestö Suomen PEN suunnittelevat verkostoa, joka tukisi tutkijoita, kirjailijoita ja toimittajia häirinnän ja vihapuheen kohtaamisessa.

 

“Vihapuhetta tai asiatonta palautetta ei voi sammuttaa nappia painamalla, mutta tutkimuksen ja keskustelun on jatkuttava siitä huolimatta.“

 

Myös uusi selvitys tutkijoiden kokemasta häirinnästä on teossa. Reetta Kettunen korostaa, että Suomessa tutkijoiden sananvapaus on maailman kärkeä. Kiellettyjä tutkimusaiheita ei ole. Myös TJNK:n kyselyyn vastanneet tutkijat arvioivat, että kaiken kaikkiaan heidän sananvapautensa tila on hyvä. Tätä ei pidä kuitenkaan ottaa itsestäänselvyytenä.

 

“Tutkijayhteisöllä, tutkimuslaitoksilla ja rahoittajilla on yhteisöllinen vastuu huolehtia toimivasta tukijärjestelmästä. Tutkijaa ei saa jättää yksin kohtaamaan palautetta”, Kettunen sanoo.

 

 

 

”Myrkyttäjä” kommentoi ravintokeskustelua, koska muut tutkijat eivät halua

 

Kun media kaipaa kommenttia uuteen hittiruokavalioon tai juuston terveysvaikutuksista tehtyyn tutkimukseen, soi Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmilla usein puhelin. Suomessa on satoja ravitsemustieteilijöitä, mutta miksi kuulemme niin harvoin heistä?

 

“Välillä olen kysynyt, pitääkö minun aina kommentoida tätä. Toimittaja on saattanut sanoa, että kysyin jo kolmea muuta ihmistä, mutta he kieltäytyivät.”

 

Ruokavalio ja ravitsemussuositukset jakavat voimakkaasti mielipiteitä. Niistä keskusteleminen herättää herkästi myös nettikommentaattorit ja -räyhääjät. Fogelholm uskoo, että osa ravitsemustieteilijöistä ei mielellään lähde kommentoimaan julkisesti ristiriitaisia aiheita, kuten luomuruokaa tai oikeaa hiilihydraattien määrää, koska haluaa välttää palautemyrskyä.

 

“On meitä pitkän linjan ihmisiä, jotka ovat jo niin ryvettyneitä näissä keskusteluissa, etteivät jaksa enää välittää.”

 

Tappaja, myrkyttäjä ja sokeriteollisuuden lahjoma valehtelija. Muun muassa näillä Fogelholmia on nimitelty. Suurin osa herjapuheesta pulppuaa somessa ja keskustelupalstoilla. Vain pieni osa kilahtaa suoraan sähköpostiluukkuun.

 

“On meitä pitkän linjan ihmisiä, jotka ovat jo niin ryvettyneitä näissä keskusteluissa, etteivät jaksa enää välittää.”

 

Fogelholmin mielestä on kuitenkin ongelmallista, jos samat naamat ovat kaikkialla edustamassa koko tutkimusalaa. “Voi tulla kuva, että ravitsemustiede on vain muutamien ihmisten temmellyskenttä. Saatetaan ajatella, että esitämme vain omia mielipiteitämme, mikä ei pidä paikkaansa.”

 

 

Veikkauksen pelituotoilla rahoitetaan Suomen Akatemiaa, tutkimusinstituutteja ja -laitoksia, tieteellisiä yhdistyksiä, kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä, tiedonjulkistamisen edistämistä, arkistoja sekä tieteellisiä kirjastoja. Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa tieteelle Veikkauksen tuotoista yli 100 miljoonaa euroa vuosittain.