Alkuun
1.8.2017
teksti: Olavi Uusivirta, kuva: Ville Malja

Tyhmyyden ylistys

 

Kaikki me olemme tyhmiä omalla tavallamme. Oleellista on vain se, miten suhtaudumme tyhmyyteen, kirjoittaa muusikko Olavi Uusivirta. Inhimillisten Uutisten elokuun päätoimittajan mukaan tärkeää on yrittää ymmärtää ajatuksia ja ihmisiä, joita ei voi ymmärtää.

 

Matematiikanopettajalla oli eräänä päivänä poikkeuksellisen myötäelävä ilme. Taululla luki alasviettävin tikkukirjaimin ”INTEGRAALIFUNKTIO”. Päässäni kohisi. Tunne oli euforinen. Teki mieli oksentaa. Pinnistin kaikki aivosoluni armeijaksi ja kuuntelin opettajan monotonista puhetta. Hän selitti asian vielä toiseen ja kolmanteen kertaan, sanajärjestystä ja intonaatiota hieman varioiden. En ymmärtänyt mitään. Se oli fantastista. Se oli pyhä toimitus. Se oli tyhmyyttä derivaatan edessä. Mikä parasta: olin oppinut elämään perimmäisen tyhmyyteni kanssa.

 

Toisin oli kymmenen vuotta aikaisemmin. Olin hävinnyt isälleni shakissa ja lyönyt raivonpuuskassani pääni hevosen korvapiikkeihin sillä seurauksella, että otsastani alkoi suihkuta verta. Haaverista selvittiin lopulta laastarilla, ja isäni taisi varmuuden vuoksi antaa minun voittaa seuraavan ottelun.

 

 

Suunta kohti ymmärrystä

 

Tyhmyydellä on huono kaiku. Harva kiittää kunniasta toisen sanottua: senkin tyhmä. Toisinkin voisi olla. Me olemme kaikki tyhmiä, tyhmyyden suunta vain vaihtelee. Ydinfyysikko voi tuntea tyhmyyttä jalkapallon edessä ja toimitusjohtaja mankelin. Ja toisin päin. Parisuhdeterapeutti tuntee tyhmyyttä rakkauden edessä ja pappi Jumalan.

 

Tyhmyyttä vaimon siisteyskäsitysten edessä. Tyhmyyttä islamin naiskuvan tai jatkuvan kasvun idean edessä. Tyhmyyttä tyhmyyden perään. Olennaista on, miten suhtaudumme tyhmyyteen. Iskemmekö päämme shakkinappulaan (tai lämpöohjuksen rajan taakse) vai otammeko tyhmyyden haasteena, mahdollisuutena kääntää pään asentoa uuteen ilmansuuntaan — vaikka sitten pienen kivun kautta.

 

Latinan kielen sana conflictus tarkoittaa ”yhdessä iskemistä” (striking together) ja on ”vastustuksen, erimielisyyden tai yhteensopimattomuuden tilan törmäys”. Maailma on täynnä konflikteja, täynnä yhteensopimattomien ajatusten väkivaltaista törmäilyä. Koskaan ei pitäisi olla varma, mutta tekisi mieli sanoa, että kohtalaisella varmuudella valtava osa näistä törmäyksistä on seurausta ymmärtämättömyyden kuilusta — siitä, että me emme ymmärrä niitä asioita, joita emme ymmärrä.

 

Kaikkea ei toki tarvitse hyväksyä. En luultavasti koskaan tule täysin sisäistämään kreationistien argumentointia tai jihadistien näkemystä pyhästä sodasta. Heidän silmissään minun arvomaailmani ja elämänkatsomukseni puolestaan näyttäytyvät mahdollisesti jonkinasteisena hulluutena. Merkityksellisempää on suunta kohti ymmärrystä, aito halu ymmärtää edes hieman enemmän, nähdä silmien edessä seisova rakennelma myös toiselta puolelta, vaihtoehtoisessa valaistuksessa.

 

 

Vieraalla maaperällä

 

Olen aina kunnioittanut valtavasti toimittajien työtä. He lisäävät työkseen ymmärrystä — ensin omaansa ja sitten lopulta, jos hyvin käy, meidän muiden, yleisönsä ymmärrystä. He ovat jatkuvasti oppilaina siinä luokassa, jonka liitutaululla lukee ”INTEGRAALIFUNKTIO”. He katsovat epätasaisella käsialalla kirjoitettuja numeroita ja kirjaimia kurtistunein otsin ja janoisin silmin. Sitten he hengittävät syvään ja alkavat lisätä tietoa maailmaan.

 

Inhimillisten uutisten elokuun numeron teemana on Kohti tuntematonta. Saamme nauttia artikkeleista, joiden kirjoittajat ovat asemoineet itsensä vieraalle maaperälle ja kääntäneet katseensa kohti toista, kohti tuntematonta. Meidän kiitolliseksi tehtäväksemme jää nauttia, syödä viinimarjoja ja kääntää päätä.

 

Elokuun päätoimittaja

Olavi Uusivirta