Alkuun
31.1.2018
teksti: Santtu-Matias Rouvali, kuvat: Laura Vesa

Vahvuus löytyy kahden maailman välistä

 

Miten kummassa Suomesta tulee jatkuvalla syötöllä kansainvälisen tason kapellimestareita? Tampere Filharmonian taiteellisella johtajalla ja ylikapellimestarilla Santtu-Matias Rouvalilla on kaksi selitystä. Rouvali on Inhimillisten Uutisten vieraileva päätoimittaja helmikuussa, jolloin puhumme kaikista niistä asioista, jotka suomalaiset osaavat tehdä hyvin – ehkä paremmin kuin muut. #näinmeillä

 

On kaksi syytä, miksi Suomesta tulee niin paljon kansainvälisesti arvostettuja kapellimestareita.

 

Minun mielestäni suurin syy liittyy meidän persoonaamme. Olemme puoliksi slaaveja ja puoliksi länsimaisia. Olemme temperamenttisia, osaamme olla tiukkoja, mutta samalla osaamme toimia muiden kanssa sivistyneesti. Olemme juroja juntteja, mutta kumminkin ystävällisiä. Olemme tavallaan väliinputoajia, mutta sen vuoksi me tajuamme niin virtuositeetin kuin yhteistyön merkityksen.

 

Ulkomailla ihmiset ovat hirveän kiinnostuneita suomalaisista. Olemme erilaisia kuin keskieurooppalaiset kapellimestarit, jotka johtavat Brahmsia Saksassa puku päällä täsmälleen samalla tavalla kuin on tehty sata vuotta.

 

Olemme mettäläisiä ja joustavia. Suomalaisilla ei ole tradition taakkaa selässä.

 

 

Koulutukseen on panostettu

 

Toinen syy menestykseen löytyy koulutuksesta, johon Suomessa on satsattu. Sibelius-Akatemiassa orkesterinjohtamiskoulutuksessa opiskelijalla esimerkiksi on käytössä oikea orkesteri, kun muiden maiden yliopistoissa pitää johtaa kahta pianoa. Kapelimestarikoulutus on toiseksi kallein heti hävittäjälentäjäkoulutuksen jälkeen. Kunnioitan, että tähän on panostettu.

 

Lahjakkuudet osataan Suomessa tunnistaa hyvin. Opettajat huomaavat nopeasti, osaako oppilas lukea partituuria, toimivatko hänen kädet ja koordinaatio, osaako hän olla luotettava ja selkeä. Lahjakkuudella on myös oltava omia ideoita, miten partituuri soitetaan. Jos oma idea puuttuu, sillä voi pärjätä johonkin asti, mutta ei voi olla super.

 

Yksi tärkeimmistä asioista on karisma, se, että olet vakuuttava siinä, mitä teet. Jorma Panula on oikeassa sanoessaan, että karismaa joko on tai ei ole.

 

 

Pelolla ei voi johtaa

 

Pääsin aloittamaan nuorena, mutta minullakin on vielä paljon opittavaa. Olen hajamielinen. Harjoituksissa en muista katsoa kelloa. En aina myöskään muista syödä. Toisaalta muistan, mitä olen sanonut kullekin orkesterin jäsenelle ja huomaan, kun joku on kehittynyt.

 

Olen vasta alussa. Vanhat maestrot, kuten Leif Segerstam, tietävät jo jotain. Kun opiskelin, pelkäsin Segerstamia. Hän osasi olla julmakin, mutta kaikkein kauheinta oli silloin, kun hän ei sanonut mitään. Se tarkoitti, että hän oli luovuttanut sinun suhteesi.

 

Orkesterinjohtamisessa pätee sama kuin kaikessa muussakin johtamisessa: johtajan pitää olla hierarkiassa se, joka sanoo, miten tehdään. Sataan orkesterisoittajaan mahtuu heikkoja ja vahvoja. Minun pitää saada heistä irti paras heidän oman kykynsä mukaan. Johtaminen on kuin pallo; kun heitän sen, minun on myös tunnettava, että saan sen takaisin. Liian kovaa ei saa heittää.

 

Uskon, että johtamisessa psykologia on tärkeintä, se, että käsittelet ihmisiä oikeudenmukaisesti. Olen sitä mieltä, että pelolla ei johdeta. Jos tunnelma on hyvä, musiikki kuulostaa paremmalta.

 

Ammattitaitoon kuuluu myös se, että olen tehnyt kotiläksyni. En voi mennä ammattimuusikoiden eteen, ellen itse osaa asioita. Muuten menetän kunnioituksen viidessä minuutissa.

 

Tässä ammatissa tärkeää on paineensietokyky. Minulta koko ajan kysytään asioita, on osattava vastata ja olla keskipisteenä. Se kuuluu hommaan, mutta se on myös kuluttavaa. Ilman lomaviikkoja uupuisin. Syksyllä metsästän ja kalastan. Rentoudun, kun pääsen mökille saunomaan ja juopottelemaan.

 

Helmikuun päätoimittaja

Santtu-Matias Rouvali