Alkuun
15.7.2015
Teksti: Lena Nelskylä Kuvat: Annukka Pakarinen

Vain toivottu oma aika on herkkua

RAY:n toimitusjohtaja Velipekka Nummikoski tietää yksinolon ja yksinäisyyden eron.

 

Kun RAY:n toimitusjohtaja Velipekka Nummikoski tarvitsee omaa aikaa, hän vetää verkkarit jalkaan ja lähtee kiertämään Helsingin Lauttasaaren rantaviivaa.

 

Nummikoski on huomannut, että myös hyvinvoinnin kannalta tärkeä oma aika on helpoin lohkaista lähtemällä kuntoilemaan. Hänellä on kuusi 9–22 -vuotiasta lasta. Töissäkin usein hälinää ja kiire. Välillä on pakko irtautua hengähtämään yksikseen.

 

”Mutta se on vapaaehtoista yksinoloa, kuten tämä Poriin pyöräileminenkin”, Nummikoski muistuttaa reissun välietapilla Forssassa.

 

 

Aamu-uninen perhe jäi maanantaiaamuna vilkuttamaan alaovelle, kun Nummikoski lähti polkemaan 185 kilometrin matkaa kohti Porissa järjestettävää yhteiskunnallista keskustelutapahtumaa SuomiAreenaa.

 

Matkan varrella Nummikoski on vieraillut RAY:n tukemissa järjestöissä, jotka tekevät työtä sen eteen, ettei niin moni meistä olisi yksinäinen. Samalla kun kilometrit ovat kuluneet, Nummikoski on ehtinyt miettiä paljon yksinolemista – niin vapaaehtoista kuin sitä itsestä riippumatontakin.

 

”Oma aika on tärkeää, mutta meidän pitäisi pystyä huomioimaan ja auttamaan niitä yksinäisiä, joilla on pelkästään omaa aikaa ja ovat siksi yksinäisiä”, toimitusjohtaja miettii.

 

 

Rohkeasti kynnyksen yli

 

Kun Nummikoskelta kysyy, milloin hän on viimeksi tuntenut itsensä yksinäiseksi, hän vitsailee pilke silmässä sinkkuajoistaan. Kouriintuntuvinta yksinäisyys oli kuitenkin lapsuudessa 1960- ja 1970-lukujen Kemijärvellä. Siellä hän asui isoäitinsä kanssa kahden pienessä talossa, jossa ei ollut juoksevaa vettä. Kello raksutti seinällä, kuten ne vanhojen ihmisten kodeissa tekevät. Nummikoski luki paljon ja harrasti urheilua vielä sitäkin enemmän. Silloin hän ei ollut yksin.

 

 

Mummista sai seuraa, mutta ei hänestä touhukkaalle pikkupojalle leikkikaveriksi ollut. Tästä syystä Nummikoski oli usein jo aamuvarhaisella koputtelemassa kavereiden ovilla, että koska mennään?

 

”Koska minulla ei ollut sisaruksia, jouduin näkemään enemmän vaivaa saadakseni kavereita. Sosiaalisuuden tarve ylikorostui”, Nummikoski sanoo.

 

Tänään keskiviikkona Nummikoski saapuu SuomiAreenaan esittelemään RAY:n teettämän valtakunnallisen yksinäisyystutkimuksen tuloksia.

 

SuomiAreenassa puidaan eri alojen asiantuntijoiden kanssa ajankohtaisia kysymyksiä ja yritetään saada paneelikeskusteluilla tolkkua yhteiskunnallisiin ongelmiin. Nummikoski muistuttaa, että yksinäisyys eroaa muista tapahtuman teemoista siten, että siihen jokainen voi siihen omalla tavallaan omassa arjessaan vaikuttaa.

 

”Olen monesti miettinyt, että miksi yksinäisyydestä puhumisen kynnys on niin korkea? On vaikeaa lähestyä ihmistä, joka vaikuttaa yksinäiseltä ja kysyä, että voisiko auttaa jotenkin.”

 

 

Paljon yksinäisyyttä pohdittuaan, Nummikoski sanoo aikovansa olla entistä aloitteellisempi kohdatessaan ihmisiä, jotka vaikuttavat yksinäisiltä. Pienikin ele ja lyhyt hetki voi olla merkityksellinen.

 

”Pakkohan minun on vastata omaan huutooni”, Nummikoski sanoo ja valmistautuu jatkamaan matkaa. Vielä on kilometrejä omaa aikaa jäljellä.