Alkuun
7.11.2017
teksti: Elina Teerijoki, kuvat: Jussi Vierimaa

Valmentaja päättää elämänrytmin

 

Urheilijan ja valmentajan välinen suhde on ainutlaatuinen. Valmentaja on enemmän kuin opettaja, mutta häntä ei tarvitse kuunnella, jos hän ei osaa perustella päätöksiä. Seiväshyppääjä Wilma Murto ja valmentaja Jarno Koivunen avaavat valmentaja-urheilija-suhdettaan.

 

Valmentaja Jarno Koivunen:

 

Wilman seiväshyppyura alkoi lasten seiväskoulusta, jota ohjasin. Myönnän, etten muista Wilman ihan ensimmäistä seiväskoulua, mutta pian hän alkoi erottua joukosta lahjakkuudellaan.

 

Wilma on hyvin sosiaalinen tyyppi ja määrätietoinen. Hän osaa ajatella tarpeeksi pitkälle: teemme nyt työtä, jonka tulokset saattavat näkyä vasta vuosien kuluttua.

 

Kun valmennussuhde tiivistyi muutama vuosi sitten, testasin Wilmaa. Selvitin hänen fyysiset heikkoutensa ja vahvuutensa, mutta myös asenteen: millainen rooli urheilulla on Wilman elämässä? Urheilijat toimivat vähän eri tavoin, toisia pitää vähän potkia, toisia houkutella. Valmentajan pitää tunnustella, mikä on oikea tapa edetä. Wilman pään sisään on helppo päästä, koska hän on luonteeltaan avoin.

 

Wilma treenaa viisi tuntia päivässä. Koska olemme niin paljon tekemisissä, välillä tulee ristiriitaakin. Sanon jo ohjaamilleni lapsille, ettei tarvitse tehdä, jos valmentaja ei osaa perustella, miksi tehdään. Ristiriidat ovat hyväksi, ne opettavat ajattelemaan itse. Wilma saattaa kyseenalaistaa jonkin ehdotukseni, ja sitten käymme läpi, kumpi on oikeassa.

 

Kisat ovat juhlahetkiä, joissa tiivistyy vuoden mittaan tehty työ. Wilmaa ei tarvitse tsempata kisoihin. Minun roolini on lähinnä vahvistaa itseluottamusta: jos teet niin kuin tavallisesti, menee hyvin. Tärkeintä on olla paikalla siltä varalta, että minua tarvitaan. Kisatilanteessa yksinkertaiset neuvot ovat tärkeitä, samoin elekieli. Kun ihminen on herkässä tilassa, ruumiinkieli on sanoja tärkeämpää.

 

Joskus kisat menevät pieleen. Välillä pettymyksen hetkellä tulee sammakoitakin suusta kummaltakin, mutta olisi ikävämpi, jos urheilija ei olisi pettynyt epäonnistuneeseen kisaan. Pettymys kertoo siitä, että asia on tärkeä. Tärkeää on sekin, että urheilija kokee, että on varaa epäonnistua. Silloin uskaltaa yrittää, ja jos menee pieleen, sitä nauretaan yhdessä.

 

Wilman viime kesän loukkaantuminen oli henkisesti raskasta. Molempia harmitti, mutta valmentajan pitää vain etsiä reittiä eteenpäin ja antaa urheilijalle aikaa. Seiväshyppy on onneksi niin monipuolinen laji, että jos yksi paikka on kipeä, voi treenata muuta. Kuntoutumissuunnitelmassa näin kuitenkin, että kokonaiskehitys menee eteenpäin.

 

Oma urheilutausta vaikuttaa siihen, että osaan mennä urheilijan asemaan. Muistan, että urheilija yrittää aina parhaansa, enkä lipsahda sanomaan, että yrittäisit edes.

 

”Urheilijan ja valmentajan suhde on ainutlaatuinen, toisen oppii tuntemaan perin pohjin. Se menee syvemmälle kuin vaikkapa opettajan ja opiskelijan suhde. Koska Jarno suunnittelee treeniohjelmani, hän päättää elämänrytmini”, seiväshyppääjä Wilma Murto kertoo.

 

Wilma käy urheilulukiota, ja seuraan myös hänen opintojaan ja säädän lukujärjestystä opojen kanssa. Koulupäivä täytyy saada sujumaan, että urheilukin sujuu. Ruoka- ja unirytmien tasaisuus on tärkeää. Niistä huolehtiminen on iso vastuu nuorelle urheilijalle, ja siihen monen ura kaatuukin.

 

Avoimuus on tärkeää, kun on muutakin elämää kuin urheilu. Treenikuviot sovitetaan Wilman muihin tärkeisiin asioihin kuten koulun koeviikkoihin ja ylioppilaskirjoituksiin.

 

Luovuttamisen piirrettä en ole Wilmassa koskaan nähnyt. Sinnikkyys onkin huippu-urheilun edellytys. Sama on myös valmentajalla: ei voi heti muuttaa linjaansa ja valmennusajatustaan, jos menee vähän huonosti.

 

 

Seiväshyppääjä Wilma Murto:

 

Minun ja Jarnon valmennussuhde on kehittynyt kymmenen vuoden aikana: lapsena kävin seiväskoulussa kerran kahdessa viikossa, sitten viikottain ja nyt ollaan tilanteessa, jossa tapaamme joka päivä tai ainakin viestittelemme.

 

Treenaan kymmenen kertaa viikossa 2,5 tuntia kerrallaan, ja Jarno on mukana yhdeksällä kerralla. Juttelemme, kuinka aina joutuu toista katselemaan, mutta se on vain huumoria.

 

Jarno vaikutti alun perin lajivalintaanikin. Äitini kävi hänen vetämällään lajivalmennuskurssilla, koki sen innostavaksi ja ohjasi minutkin seiväshypyn pariin. Fanitin Minnaa (Nikkasta) ja koska Jarno oli Minnan valmentaja, ihailin myös häntä. Äiti sanoo, että pienenä katsoin Jarnoa kuin puolijumalaa.

 

Suhde on tasapuolistunut, kun olen kasvanut. Urheilijan ja valmentajan suhde on ainutlaatuinen, toisen oppii tuntemaan perin pohjin. Se menee syvemmälle kuin vaikkapa opettajan ja opiskelijan suhde. Koska Jarno suunnittelee treeniohjelmani, hän päättää elämänrytmini.

 

”Jarno tietää kaiken treenaamisestani 9-vuotiaasta alkaen. Luotan häneen täysin. Usein hän tietää jopa paremmin kuin minä, mikä minulle toimii.”

 

Sellaista oloa ei ole tullut koskaan, että haluaisin kapinoida Jarnon tekemää aikataulua vastaan. Joku voi ajatella, että treeniohjelma on kontrollointia, mutta urheilijan elämä on joka tapauksessa kurinalaista. On oikeastaan helpotus, että joku muu huolehtii aikataulutuksesta.

 

Treeniä ei voi jättää väliin huonon fiiliksen vuoksi. Siksi yhteistyön pitää kestää huonotkin päivät. Kun esimerkiksi tein syksyllä ylioppilaskirjoituksia, olin aika stressaantunut, mutta se huomioitiin treeniohjelmassa. Jarno tietää kaiken treenaamisestani 9-vuotiaasta alkaen. Luotan häneen täysin. Usein hän tietää jopa paremmin kuin minä, mikä minulle toimii. Hän myös ottaa minun ehdotuksiani vastaan ja huomioi näkökulmani.

 

Kisapäivä on juhlapäivä. En kärsi pahasta kisajännityksestä, mutta kisat ovat aina herkkiä tilanteita. Jarno tukee minua parhaiten olemalla vakaa. Ilmekään ei värähdä, vaikka tapahtuisi mitä tahansa hyvää tai huonoa. Vaikka hypyt menisivät tosi hyvin, siitä ei saa riemuita kesken kisan, sillä sitten minun on vaikea keskittyä kisan jatkamiseen.

 

Viime kesänä sain itseni kootuksi vain yhteen kisaan. Siellä verryttely meni tosi huonosti, mutta Jarnon äänestä kuuli silti, että hyvin menee. Sain siitä kisasta arvokisamitalin, nuorten EM-pronssia.

 

Loukkaantuminen otti päähän tosi paljon. Valmentajan tyyneys auttoi jaksamaan sitäkin. En tiedä, kuinka paljon on totta ja kuinka paljon se keksii niitä juttuja, mutta aina se on sitä mieltä, että onnistun ja osaan edelleen, vaikka olisin puoli vuotta hyppäämättä. Voin puhista pettymystä yksinkin, jos tarvitsen sitä, mutta minulla on hyvä tiimi, josta aina löytyy kuuntelijakin.

 

On vaikea ajatella, että valmentaja olisi ihminen, jonka kanssa ei olisi samalla aaltopituudella. Ehkä suhde olisi ammattimaisempi ja vähemmän kaverillinen. Helpottaa paljon, että tulemme hyvin juttuun.

 

Valmistun keväällä ylioppilaaksi ja opintojen jatkaminen on vielä auki. Opiskelupaikan pitää kuitenkin löytyä Turusta. Kuulostaa hurjalta, mutta se, että Jarno asuu täällä, tarkoittaa, että minäkin haluan asua täällä. Monesta ihmisestä ei voi sanoa niin.

 

Olympiakomitealla ja Suomen Valmentajilla on käynnissä Valmentajalla on väliä -kampanja. Veikkauksen pelien tuotoilla pidetään liikuntapaikkoja kunnossa ja tuetaan urheiluseurojen sekä valmennuskeskusten toimintaa. Huippu-urheilijoiden treenimahdollisuuksia parannetaan myös urheilija-apurahoilla.