Alkuun
2.11.2017
teksti: Maarit Piippo, kuvat: Sakari Piippo

Yksinäisyys on vankila

 

Suomessa tarvitaan lisää kohtaamisen paikkoja, sillä yksinäisyys koskettaa kaiken ikäisiä. Inhimillisiä Uutisia kävi Kotkassa, jossa ihmisiä haettiin yhteisölliseen tapahtumaan jopa kotiovelta taksilla.

 

Vettä vihmoo ja kylmä tuuli puskee mereltä niin kovaa, että välillä ei pääse eteenpäin. Katariinan puisto Kotkassa lokakuun lopulla ei ole leppoisin tapaamispaikka, mutta nyt puiston portilla, sydämen muotoisen kiven äärellä, tehdään treffejä.

 

Yli kahdeksankymppiset Helvi Hyökkynen ja Orvokki Martikainen ovat tulleet mukaan Kohtaamisia Kotkassa -tapahtumaan, sillä ilmainen taksikyyti haki heidät kotiovelta.

 

”Kerran viikossa vanhustenkerhoa on liian vähän, kun kotonakaan ei käy vieraita. Naapurit ovat nuoria ja kiireisiä, eivätkä ikätoverit jaksa tulla kylään. Olisi ihan asiallista, että tapahtumia, joissa voi tavata ihmisiä, järjestettäisiin enemmän”, sanoo Helvi Hyökkönen.

 

”Asun yksin kerrostalossa, jossa naapurit vaihtuvat niin usein, etten tunne heitä”, Orvokki Martikainen sanoo.

 

Helvi ja Orvokki lähtevät kävelemään puistotietä pitkin kohti soppatykkiä, jossa Kymen Keittiömestarit tarjoavat hernerokkaa. Kotkalaisten vapaaehtoistoimijoiden ponnistus yhteisöllisyyden puolesta on saanut liikkeelle satoja kaupunkilaisia uhmaamaan säätä ja eristynyttä elämänmenoa.

 

”Asun yksin kerrostalossa, jossa naapurit vaihtuvat niin usein, etten tunne heitä. Lähdin tähän tapahtumaan kuuntelemaan tyttärenpoikaani, joka esiintyy täällä. Hän on upea laulaja, ja tapaan häntä liian harvoin”, kertoo Orvokki Martikainen.

 

 

Yksinäisyys on vaarallista

 

Puistoon on saapunut myös 69-vuotias Sirkka Värri, joka on juuri kohdannut yksinäisyyden. Rakkaussuhde loppui yllättäen, ja samalla tuli tietoon 4-vuotiaan lapsenlapsen vakava sairaus. Suru iski Sirkkaan niin, että hän passivoitui eikä jaksanut liikkua minnekään. Ikävät asiat velloivat mielessä ja yksinolo alkoi pelottaa.

 

Viimein hän pääsi purkamaan sydäntään ammattiauttajalle, ja vähitellen tuli tunne, että kyllä tästä vielä noustaan.

 

”Soittelen sitkeästi ystäville, ja kahvittelen palvelutalossa asuvan miehen kanssa, jolla ei ole omaisia. Kun itse saa voimia, niitä pitää antaa eteenpäin”, Sirkka Värri sanoo.

 

”Puhuminen on hirveän tärkeää, sillä pitkään jatkunut yksinolo tuntui jo vaaralliselta. Nyt olen oppinut, että ystävyyssuhteista kannattaa pitää kiinni. Soittelen sitkeästi ystäville, ja kahvittelen palvelutalossa asuvan miehen kanssa, jolla ei ole omaisia. Kun itse saa voimia, niitä pitää antaa eteenpäin.”

 

Toivoa tuo myös tanssi, sillä tanssiessa ei ole aikaa ajatella suruja. Tanssipaikoilla Sirkka juttelee toisten yksinäisten kanssa.

 

”Moni sanoo, että mihin tässä joutuisi, jos ei olisi tanssia! Pitää kuunnella, mitä toisella on sydämellään, vaikkei osaisikaan neuvoa”, arvioi Sirkka Värri.

 

 

Ystävällisyys ei maksa mitään

 

Katariinan puiston portilla juttelee uusien tuttavien kanssa myös alle kolmekymppinen Ines Trivella, joka on asunut Kotkassa vasta kaksi vuotta. Ines on alunperin tallinnalainen, ja Suomeen hän tuli poikaystävän myötä. Nyt hänellä on perhe ja opiskelupaikka Kotkassa.

 

”Kun olin kotona lapsen kanssa, oli vaikeaa tutustua ihmisiin. Sitten menin opiskelemaan ja löysin ensimmäisen sydänystävän Suomesta”, kertoo Ines Trivella.

 

”Ihmiset voisivat kysellä vähän useammin, mitä toisille kuuluu. Eihän se maksa mitään!” Ines Trivella kertoo.

 

Ystävyys yllätti, sillä aluksi opiskelukaveri vaikutti aivan erilaiselta kuin Ines, tiukalta ja vakavalta. Yhteinen sävel löytyi, kun monet kurssin opiskelijoista keskeyttivät, ja jäljelle jäin vain muutama. ”Tsemppasimme toisiamme jatkamaan. Huomasin, että ystävä kannustaa silloin, kun on vaikeaa.”

 

Joskus kulttuurierot suomalaisten kanssa kalvavat. Virolaiset sanovat asiat suoraan, kun taas suomalaiset puhuvat selän takana. Ines ei voi myöskään ymmärtää, miksi suomalaiset loukkaantuvat, jos heille yrittää tarjota baarissa juoman.

 

”Ihmiset voisivat kysellä vähän useammin, mitä toisille kuuluu. Eihän se maksa mitään!”

 

 

Tarve tulla kuulluksi

 

Hannu Marttilalle Katariinan puisto on tuttu, sillä hän käy siellä usein ulkoiluttamassa koiraa. Koiran kanssa tutustuu helposti uusiin ihmisiin, mutta muutama vuosi sitten Hannun elämässä oli jakso, jolloin osa tuttavista jopa vaihtoi kadulla puolta vastaantullessa.

 

Yksinäisyys valtasi Hannun elämän, kun 35-vuotinen avioliitto kariutui yllättäen.

 

”Koin eron todella kipeänä. Eräänä jouluaattona itkin kotona yksin, miten elämässä pääsi näin käymään”, Hannu Marttila muistelee.

 

”Voisimme miettiä, haluammeko todella tietää, mitä toiselle kuuluu. Vastaukset eivät aina ole pintaliitoa”, Hannu Marttila pohtii.

 

Hän huomasi, että suru on joillekin ihmisille liian arka aihe. Toisen epävarmuutta ja ahdistusta ei aina osata ottaa vastaan.

 

”Voisimme miettiä, haluammeko todella tietää, mitä toiselle kuuluu. Vastaukset eivät aina ole pintaliitoa.”

 

Onneksi oli myös ystäviä, jotka jaksoivat kuunnella. Kuulluksi tulemisen tarve ilman selittelyä on tärkeää. Viimein tapahtui myös se ihme, että eräs naispuolinen tuttava kutsui kylään. Illallisen aikana löytyi paljon yhteisiä asioita, ja Hannu löysi elämäänsä uuden kumppanin.

 

”Papin ammatissa mietin, mitä ovat ne arjen konkreettiset teot, joilla voisi auttaa ahdistunutta eteenpäin. Yksinäisiä kannattaa sitkeästi pyytää mukaan kahville tai tapahtumiin. Tarvitaan joku, joka jaksaa avata latua umpihangessakin.”

 

 

Mielenterveyden ensiapua

 

Katariinan puistossa on mukana myös 20-vuotias MeriSade Kuusela, joka suunnittelee Kotkaan uutta puistotapahtumaa, kriisiselviytymisen tietoiskua asunnottomille. MeriSade on purjehtija ja partiolainen, joka on tottunut huolehtimaan muista ja selviytymään haastavissakin tilanteissa.

 

Viisi vuotta sitten MeriSade joutui itse avun saajan rooliin. Kaksi läheistä ystävää kuoli äkillisesti, ja MeriSade sairastui paniikkihäiriöön.

 

”Mielenterveyden selviytymistekniikat olisivat minusta tärkeä osa ensiaputaitoja”, MeriSade Kuusela sanoo.

 

”Paniikkikohtaukset tulivat joskus niin rajuina, että taju lähti. Kerran kaaduin tiedottomana maahan ja löin pääni rappusiin. Kun sairastuin paniikkihäiriöön, olin koko ajan niin väsynyt, etten muista tuosta ajasta mitään”, MeriSade kertoo.

 

MeriSade selvisi paniikkihäiriöistä totaalisella levolla ja sairaalahoidolla. Hän ymmärsi, miten tärkeää on syödä ja nukkua säännöllisesti, ja hän oppi selviytymistekniikoita paniikin kohdatessa. Tällä hetkellä hän toimii itse mentorina ja tukihenkilönä epäsosiaalisuudesta kärsiville nuorille.

 

”Mielenterveyden selviytymistekniikat olisivat minusta tärkeä osa ensiaputaitoja. Jokaisen olisi hyvä tietää, miten antaa psyykkistä ensiapua. Paniikissa olevaa voi ottaa kädestä kiinni ja laskea rauhassa sataan, niin että hengitys rauhoittuu.”

 

 

Millaista on yksinäisyys Suomessa?

 

  • 15–20 prosenttia suomalaisista kokee itsensä yksinäiseksi.

  • Vakavasti yksinäisiä on noin viisi prosenttia suomalaisista.

  • Noin 40 prosenttia yli 85-vuotiaista kokee itsensä yksinäiseksi.

  • Kansainvälisten tutkimusten mukaan yksinäisyys on vakava terveysongelma: se heikentää immunipuolustusjärjestelmää, lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä ja muuttaa aivojen hormoni- ja stressinsäätelymekanismeja.

  • Keskivertokansalaisiin verrattuna yksinäiset ovat useimmin työttömiä, velkaantuneita sekä huumeiden ja alkoholin väärinkäyttäjiä

  • Yksinäisyystutkija Niina Junttila on huomannut, että lapsena alkanut yksinäisyys voi jatkua läpi elämän.

  • Junttila pitää ratkaisevana apukeinona tukea nuoria yläkouluun siirtyessä.

  • Yksinäisyystutkija Juho Saari pitää yksinäisyyttä niin sanottuna juurisyynä moniin ongelmiin, kuten päihdeongelmaan, masennukseen tai ylipainoon.

  • Saaren mukaan yksinäisyyttä torjutaan parhaiten tukemalla koulujen kerhotoimintaa, pienentämällä koululuokkia ja tukemalla yksinäisiä äitejä neuvolassa.

 

Lähteet: Juho Saari (toim.): Yksinäisten Suomi; Niina Junttila: Kavereita nolla. Lasten ja nuorten yksinäisyys; Raha-automaattiyhdistyksen tutkimus yksinäisyydestä vuonna 2015.